Ennakko: senioreiden ja junioreiden SM-kisat

oikarinen | FinnSnooker.com
oikarinen | FinnSnooker.com

Ikäluokkien SM-kilpailut ovat snookerin kisakalenterin väriläiskä. SM-status houkuttelee mukaan pelaajia usean biljardilajin parista. Ikämiehissä tahti ja tunnelma ovat asiaan kuuluvan arvokkaita. Tasosta ei kuitenkaan tingitä. Mukana on moni aktiivinen, herrasmiehen iän saavuttanut Suomi-snookerin aktiivipelaajaa rg-kärjestä ja sen tuntumasta. 90-luvun kulta-ajan pelureista vuosi vuodelta useampi alkaa olla oikeutettuja osallistumaan. Kisaoikeus olisi ollut Suomi-snookerin menestyneimmillä pelaajilla, jotka kuitenkin viettävät Eurosportin selostamossa MM-kilpailujen äärellä. Junnukisoissa puolestaan kaikille ripustetaan mitalit suoraan kaulaan: mukana on neljä pelaajaa.

Kokemus valttia

Seniorikisaan ykkössuosikkeina astelevat Turun Jyri Virtanen ja ”Maksimi”-Esa Oikarinen. Lajipäällikkö Virtasella sykkii rinnassaan suuri snookersydän, ja ”Suomen Steve Davis”, 53-vuotias konkari on kerännyt kokemusta pelistä 30 vuoden ajalta, ja hän on hallinnut yleistä Mestaruussarjaakin useita vuosia. Seniorisarjan kulta kuitenkin puuttuu vielä. Kisan säväyttävin peluri, Esa Oikarinen on lähes yhtä kokenut mutta ei ole tänä vuonna juurikaan pelaillut eikä menestynyt rg-kiertueella. Harjoituspeleissä kunto on kuitenkin ollut tasaisen kovaa valuuttaa, ja keväällä mitalinälkä lienee taas herännyt. Saman seuran Mika Hummelin on vertymässä taas lähelle 90-luvun huippuvuosiensa tasoa: viimeisimmissä kisoissaan mies on jyrännyt finaaliin ja semeihin, ja pari päivää kisojen alla hän herkisteli harjoituksissa 124 pisteen breikin. Helsingistä mitalijahtiin puskee yhdeksän pelaajan ryhmä, kovimpina mitalisuosikkeina viime vuoden kisan hopeamitalisti Tero Aho, yleisen sarjan pronssimitalisti Ropi Heikkilä, tämän vuoden EM-edustajamme Jukka Hämäläinen sekä tarkan leikkuusilmän ja käden omistaja, kotisalin Janne Merivirta. Kisojen viimekertaisella voittajalla, Jyväskylän Pessi Lyyralla on valtaisa tehtävä tittelin uusimisessa.

 Junioreissa valta vaihtuu

Junioreiden kisoissa pelaajisto on vaihtunut ja vähentynyt. Viime vuosien kovimmat pelaajista esimerkiksi Saku Veikkanen sekä Olli-Pekka Virho ovat siirtyneet muihin lajeihin tai keskittyneet yleisen sarjan kisoihin. Kisan kuumin suosikki on 109 breikin divarikisoissa tällä kaudella tuupannut, viime vuoden kakkonen Patrik Tiihonen. Hänet haastaa erityisesti Oulun Olli Vikstedt. Snookerin pariin etsiytyvät nuoret ovat viime vuosina olleet katoava luonnonvara. Muistettakoon, että vuonna 1990 pidetyissä ensimmäisissä Suomen Snookerliiton junioreiden ranking-kisoissa pelaajia oli 78. Peli on kuitenkin tällä hetkellä suositumpi kuin koskaan. Lajiaktiivien kannattaisi miettiä, kuinka nuoria saataisiin houkuteltua lajin pariin ja kiinnitettyä esimerkiksi yksityisten snookerklubien jäseniksi.

Mainos:

Kisat käydään Cabin Street Snookerin tiloissa huippuolosuhteissa. Kuka 90-luvun pelureista on tällä hetkellä kovin kisapeluri ja kuka on virallisesti Suomen lupaavin juniori?

Seniorien kisakaavio ja suora nettilähetys

Juniorien kisakaavio ja tulosseuranta

Kuva: SBiL


Edellinen artikkeliMurphy lähellä finaalipaikkaa, Bingham johtaa Trumpia
Seuraava artikkeliFinaalin pelivihjeet: Satasia luvassa