MM-finaalissa riitti draamaa – Mark Selbylle kolmas maailmanmestaruus

Kirjoittanut: Päiväys: 02/05/2017
Mark Selby | FinnSnooker.com

Englannin Mark Selby on voittanut uransa kolmannen snookerin maailmanmestaruuden. Neljäntenä pelaajana historiassa maailmanmestaruuttaan onnistuneesti puolustanut Selby voitti dramaattisessa loppuottelussa John Higginsin värikkäiden vaiheiden jälkeen lukemin 18-15. 

Selby oli sunnuntai-iltana pahimmillaan kuuden erän takaa-ajoasemissa lukemissa 10-4, mutta taisteli tavoilleen uskollisesti itsensä tauolle vain kolmen erän takaa-ajoasemasta. Maanantaina leicesteriläinen jatkoi siitä mihin jäi, ja hallitsi täysin päätöspäivän avausjaksoa.

Higgins voitti iltapäivällä vain yhden erän, Selbyn kiristäessä erä toisensa jälkeen otettaan skotista. Suurilla breikeillä ei jaksossa juhlittu, mutta Selbyn tukahduttavan tarkka turvapeli sekoitti Higginsin pelin täydellisesti, ja leicesteriläinen pääsi ratkaisevaan jaksoon lopulta 13-11 johtoasemasta.

Iltasession alussa Selby näytti entistä vahvemmalta. Hän voitti kolme ensimmäisestä neljästä erästä 71, 52 ja 70 pisteen sarjojen tukemana, ja finaali näytti loppusilausta vaille valmiilta.

Higgins osoitti kuitenkin vielä kerran, miksi hän lukeutuu lajin suurimpien legendojen joukkoon: 88 ja 111 pisteen sarjat toivat nelinkertaisen maailmanmestarin iskuetäisyydelle.

Seuraavassa erässä nähtiin todella dramaattinen tilanne Selbyn näyttäessä olevan matkalla 17:een erävoittoonsa. Selby yritti rullata kiven mustaan kiinni, mutta tuomari Jan Verhaas näki, ettei kivi yltänyt mustaan asti. Selby oli asiasta eri mieltä, ja hetken Verhaas näytti jo muuttavan mielensä, kunnes lopulta palasi alkuperäiseen tuomioonsa. Higgins repi itsensä takaisin erään, ja vei sen lopulta kylmänviileällä puhdistuksella.

Sosiaalisen median vielä pauhatessa kiistanalaisen tilanteen jäljiltä, osoitti Selby areenalla kuuluvansa lajin suurimpien mestarien joukkoon. 131 pisteen upea tyhjennys vei miehen erän päähän mestaruudesta, ja pitkällisen safetyväännön jälkeen leicesteriläinen käytti mahdollisuutensa ratkaisevaan erävoittoon 75 pisteen rautaisella sarjalla.

Voittonsa myötä Selby jatkaa nousukiitoaan lajin suurimpien legendojen joukkoon. Miehellä on nyt kasassa jo kolme maailmanmestaruutta, kolme Masters-voittoa, sekä kaksi UK Championshipin mestaruutta. Maailmanrankingissa Selby päättää jo kuudennen kauden putkeen maailmanlistan ykkösenä, ja leicesteriläisen johtoasema on niin valtava, että on hyvin epätodennäköistä, että häntä ensi kaudenkaan aikana kiinni otetaan.

Crucible-voitostaan snookerhistorian kovimman rahapotin 375 000 puntaa pokannut Selby rikkoi samalla myös selkeästi Stephen Hendryn hallussaan pitämän yhden kauden tienestiennätyksen. Tällä kaudella myös UK Championshipin sekä International Championshipin voittanut Selby vei siis kauden kolme rahakkainta turnausta.

Higginsille MM-finaalitappio on uran toinen, mutta pettymyksestä huolimatta 41-vuotias skotlantilainen voi olla ylpeä turnauksestaan. Higgins eteni puolivälieriä pitemälle ensimmäistä kertaa vuoden 2011 jälkeen, ja nousee finaalipaikkansa myötä maailmanrankingin toiselle sijalle. Tämä ilta on kuitenkin Selbyn – tämän hetken snookermaailman kiistattoman kuninkaan.

Kuva: Monique Limbos

MM-turnauksen otteluohjelma ja tulokset

Unibet tarjoaa snooker-vedonlyöntiin rutkasti pelikertoimia sekä suoria livelähetyksiä koko kauden. FinnSnookerin sivujen kautta uusille asiakkaille on tarjolla huikea 100% snooker-bonus 100€ asti.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *