Huima suoritus! Vasta 11-vuotias Adam Abbas eteni Q Schoolin 3. kierrokselle

Adam Abbas
Kuva: YouTube

Q Schoolissa taistellaan ammattilaiskiertueen paikoista kaudeksi 2024-2025. Mukana nähdään myös 11-vuotias Adam Abbas.

Englantia edusta Abbas kohtasi Q Schoolin toisella kierroksella 14 vuotta itseään vanhemman Tyler Reesin. Ottelu käynnistyi Abbasin kannalta pirteästi, sillä vasta 11-vuotias peluri iski välittömästi ensimmäiseen freimiin 52 pisteen breikin.

Tämän jälkeen Rees vastasi voittamalla kaksi freimiä putkeen. Abbas ei kuitenkaan luovuttanut taistelua, vaan nousi rinnalla kertaalleen ja vielä toisenkin kerran, joten ratkaisu venyi katkaisufreimiin.

Mainos:

Se meni lopulta 11-vuotiaan Adam Abbasin nimiin, joten nuori peluri eteni 3. kierrokselle, jossa vastaan asettuu Sean O’Sullivan, joka pelasi ensimmäisen kerran ammattilaiskiertueella jo 2012. Tämän jälkeen O’Sullivan on nähty pääkiertueen puolella yhteensä kuudella kaudella.

Kaksikon välinen ottelu on ohjelmassa vielä torstai-iltana.

Adam Abbas eteni Q Schoolin 3. kierrokselle


Pelaajat:
Turnaukset:
Edellinen artikkeliYksi historian onnekkaimmista voitoista – naispelaajalla kävi tuuri kahdessa perättäisessä freimissä Q Schoolissa
Seuraava artikkeliTAOM Helsinki International Snooker Cup 2025 – liput nyt myynnissä