20-vuotias kiinalainen Yan Bingtao voitti The Mastersin!

Yan Bingtao

The Masters huipentui sunnuntai-iltana, kun Yan Bingtao ja John Higgins kohtasivat arvostetun turnauksen finaalissa.

Jännitettävää saatiinkin koko päivälle, sillä finaali eteni heti alusta lähtien todella tasaisissa merkeissä. Higgins otti ensimmäisen session aikana hienoisen niskalenkin, kun mies pääsi tauolle 5-3-johdossa.

Ehkäpä ottelun merkittävin freimi nähtiin heti iltasession alkuun, kun Higgins näytti jo etenevän 6-3-johtoon. Yan Bingtao käytti kuitenkin viimeisen mahdollisuutensa hyväksi ja sai taistelua erän uusintamustalle, joka lopulta kääntyi kiinalaisen hyväksi.

Myös seuraava freimi meni Yan Bingtaolle, joten ottelu oli jo tasatilanteessa. Tämän jälkeen Higgins vei kuitenkin kaksi erää putkeen ja nappasi 7-5-johdon. Higginsillä oli hyvät mahdollisuudet edetä myös 8-5-johtoon, mutta Yan Bingtaon taistelu tuotti jälleen tulosta ja kiinalainen nousi erän päähän.

Tästä käynnistyi jälleen nuorukaisen putki, joka vei lopulta Yan Bintaon 8-7-johtoon. Higgins kuittasi seuraavasta pelin tasoihin, joten homman nimi oli enää paras kolmesta.

Yan Bingtao piti hermonsa rautaisella tavalla eikä antanut kovien paineiden haitata tekemistä. 20-vuotias peluri nappasikin lopulta huikaisevan 10-8-voiton. Näin ollen kiinalainen nappasi voiton heti ensimmäisellä kerrallaan Mastersissa.

https://www.youtube.com/watch?v=QLSA1Hj_clA


Pelaajat: ,
Turnaukset: