Suomen Robin Hull otti kauden avausvoittonsa parhaassa mahdollisessa paikassa, kauden tähän mennessä tärkeimmän turnauksen avauskierroksella. Kiinan Zhang Anda antoi kovatasoisessa ottelussa suomalaiselle tiukan vastuksen, mutta maailmanrankingin sijalta 59 löytyvä Hull oli lopulta parempi lukemin 6-4.
Suomalainen aloitti ottelun vahvasti vieden ensimmäisen erän selkein lukemin, ja toinenkin kääntyi Hullille Andan 52 pisteen breikistä huolimatta. Kolmannessa erässä myös Hull sai breikintekonsa kulkemaan, ja 55 pisteen sarja vei suomisnookerin ykkötähden jo kolmen erän karkumatkalle.
Turnauksessa sijalle 71 sijoitettu Anda kuitenkin kavensi taukotilanteeksi 3-1, ja tauolta palattaessa 23-vuotias kiinalainen oli selkeästi parempi pelaaja, vieden kolme seuraava erää tehden jokaiseen vähintään 50 pisteen breikin. Seuraavana oli kuitenkin suomalaisen vuoro näyttää taitonsa; 67 ja 56 pisteen sarjat veivät Hullin erän päähän kovatasoiseksi muodostuneen ottelun voitosta. Kymmenes erä oli tasainen, mutta kokeneen suomalaisen pokka piti, ja Hull varmisti paikkansa toiselle kierrokselle lopulta pussittamalla viimeisen mustan.
Seuraavassa ottelussa suomalaisen vastaan asettuu maailmanrankingin kahdeksannelta sijalta löytyvä Barry Hawkins, joka voitti avauskierroksella huipputasaisessa ottelussa amatööri Andy Hicksin lukemin 6-5. Hawkins on ollut viime aikoina ailahtelevassa vireessä, ja hyvänä päivänä suomalaisella on kaikki mahdollisuudet yllättää selkeästi korkeammalle rankattu vastustajansa. Ottelu pelataan sunnuntai-iltana kello 21.00 alkaen.
UK Championshipin otteluohjelma ja tulokset