Robin Hullin UK Championship päättyi tiistai-iltana 6-2 tappioon Belgian Luca Brecelin käsittelyssä. Suomalainen oli kaukana parhaastaan kolmannen kierroksen ottelussaan, mutta Brecelin otteet olivat läpi illan äärimmäisen vakuuttavia.
Toisen kierroksen voitossaan maailmanlistan kahdeksatta Barry Hawkinsia vastaan Hull ei isoilla breikeillä juhlinut, mutta tällä kertaa ensimmäinen yli 50 pisteen sarja nähtiin jo ottelun avauserässä, kun suomalainen sai lentävän lähdön otteluun tekemällä 67 pisteen sarjan. Brecel tasoitti tilit kuitenkin nopeasti ja vei myös seuraavan erän 65 pisteen breikillä Hullin epäonnistuttua ryöstöyrityksessään. Myös neljännessä erässä Hullilla oli mahdollisuutensa, mutta belgialainen karkasi kahden erän taukojohtoon lopulta selkeällä freimivoitolla.
Tauon jälkeen Hull sai loistavan avauspunaisen jälkeen ensimmäisen mahdollisuuden, mutta missattu pilkkumusta antoi mahdollisuuden Brecelille, joka käytti kylmäverisesti tilaisuutensa, ottaen neljännen erävoittonsa putkeen ottelun ensimmäisen centuryn siivittämänä.
Seuraavakin freimi alkoi suomalaisittain synkästi kun Hull tuhlasi hyvän paikan tehdä ottelun suurin sarjansa. Tällä kertaa Brecel kuitenkin antoi suomalaiselle toisen tilaisuuden, ja 41-vuotias konkari puhdisti kylmäverisesti pöydän. Belgialaisnuorukainen ei kuitenkaan antanut tämän häiritä, vaan vei seuraavan erän huippunopeaan tahtiin jälleen yhdellä isolla sarjalla. Belgian Bullet huipensi tyrmäävän suorituksensa viemällä kahdeksannen erän samaan malliin, varmistaen salamannopealla 81 pisteen lyöntivuorolla selkeän 6-2 voiton.
Karvaasta tappiosta huolimatta turnaus potkaisi Hullin kauden mukavasti käyntiin, ja kolmannen kierroksen paikasta saadun 9000 punnan palkintopotin myötä suomalainen lähestulkoon varmisti itselleen paikan ammatilaiskiertueelle myös ensi kaudeksi. 41-vuotias kokenut snookerässä todisti myös jälleen olevansa isojen turnausten mies; viimeisen kahden vuoden aikana suomalainen on pelannut itsensä 32 parhaan joukkoon nyt sekä kaksissa peräkkäisissä MM-kisoissa, että nyt myös snookerkalenterin toiseksi arvokkaimmassa turnauksessa.
UK Championshipin otteluohjelma ja tulokset