Aasialaiset esiintyivät edukseen Shanghain karsinnoissa

Thepchaiya Un-Nooh
Thepchaiya Un-Nooh

Shanghai Mastersin toisen karsintakierroksen ottelut on pelattu. Etenkin aasialaiset pelasivat keskiviikkona hyvin. Thepchaiya Un-Noohin ja Zhou Yuelongin ottelu oli erittäin tasokas. Zhou voitti ensimmäisen freimin 65:n sarjalla, mutta Un-Nooh tasoitti 60:n breakilla. Seuraavat kaksi Thaimaan Un-Nooh voitti 66 ja 100 pisteen sarjoilla. Taukotilanne oli siis 3-1 thaimaalaisen hyväksi. Tauon jälkeen hän teki 95 pisteen sarjan ja siirtyi erän päähän jatkopaikasta. Kiinan Zhou kuitenkin kavensi 78 ja 69 pisteen sarjoilla tilanteeksi 4-3. Un-Nooh voitti lopulta kahdeksannen erän tekemällä 65 pisteen sarjan ja eteni jatkoon lukemin 5-3. Jokaiseen erään tehtiin yli 50 pisteen sarja! Heikoin niistä oli 60-pisteinen. Ottelu oli siis erittäin tasokasta pussitusjuhlaa.

Michael Wasley voitti Gerard Greenen 5-2 tehtyään kaksi satasta (108 & 112). Greenekin teki niitä yhden (103), mutta oli selvästi Wasleyta heikompi. Wasley teki satastensa lisäksi kahdesti 52 pisteen sarjan – suuria sarjoja tuli siis kuin liukuhihnalta. Kukaan muu ei ole vielä tehnyt kahta satasta turnauksessa.

Tian Pengfei voitti tiukan taiston jälkeen Alfie Burdenin 5-4. Burden aloitti ottelun hyvin tekemällä ensimmäiseen freimiin 73 pisteen sarjan. Hän voitti myös toisen erän, mutta Tian kavensi 71:n sarjalla. Burden voitti neljännen freimin ja siirtyi tauolle 3-1-johdossa. Tauon jälkeen Tian teki 51 ja 49 pisteen sarjat ja tasoitti tilanteeksi 3-3. Seitsemäs freimi näytti muodostuvan ottelun käännekohdaksi. Tian teki 70 pisteen sarjan, mutta Burden pääsi vielä pöydälle. Hän lopulta tyhjensi pöydän muutaman yrityksen jälkeen ja voitti freimin viimeisellä mustalla pisteen erolla. Tian ei kuitenkaan lannistunut, vaan teki 84 ja 67 pisteen sarjat ja voitti ottelun lopulta 5-4. Kumpi tahansa olisi voinut voittaa tasokkaan ottelun.

Mainos:
Li Hang
Li Hang

Myös Li Hang esiintyi edukseen Nigel Bondia vastaan. Bond johti ottelua 2-1 tehtyään 55 ja 57 pisteen sarjat, mutta Li voitti loput neljä erää. Hän teki niistä kolmeen ensimmäiseen 73, 86 ja 112 pisteen breakit ja voitti vähän takkuisemman viimeisenkin erän. Ottelu päättyi siis 5-2 kiinalaiselle. Hän on kahden otteluvoiton päässä paikasta Shanghai Mastersiin.

Jimmy Robertson voitti Lyu Haotianin 5-4. Lyu voitti ensimmäiset kaksi erää (paras sarja niihin 50), mutta Robertson kavensi 62:n breakilla. Neljäskin meni Lyulle, joka teki erään 59:n ja 54:n lyöntisarjat. Tauon jälkeen Robertson kavensi 52:n sarjalla, mutta Lyu siirtyi 4-2-johtoon 91:n sarjalla. Robertson kuitenkin voitti seuraavat kaksi freimiä 96:n ja 54:n sarjalla ja teki katkaisufreimiin 58 ja 59 pisteen sarjat voittaen erän ja ottelun. Ottelu oli siis kovatasoinen. Robertson pelasi jo Latviassa hyvin. Nyt hän jatkoi siitä, mihin siellä jäi.

Brittipelaajista myös Matt Selt oli liekeissä. Hän voitti Vinnie Calabresen 5-1. Hän meni nopeasti 3-0-johtoon tehtyään 70, 107 ja 105 pisteen sarjat. Calabrese voitti neljännen freimin, mutta tauon jälkeen Selt teki 59 pisteen sarjan ja voitti vielä kuudennen freimin, joka oli takkuista taistoa ilman kunnon sarjoja. Erän suurin lyöntisarja oli 26 pistettä (Calabrese). Joka tapauksessa Selt otti vakuuttavan voiton. Hän pelasi erinomaisesti etenkin ennen taukoa.

Sam Baird voitti Gary Wilsonin 5-4. Tauolla Baird johti 3-1. Ensimmäisten freimien paras sarja oli Wilsonin avausfreimiin tekemä 71. Tauon jälkeen ottelun kulku muuttui: Wilson meni kolmella perättäisellä suurella sarjalla 4-3-johtoon. Sarjoille tuli mittaa 78, 79 ja 88 pistettä. Baird tasoitti tilanteeksi 4-4 71:n sarjalla ja vei viimeisen freimin 69:n breakilla. Hän eteni siis jatkoon 5-4-voitollaan. Wilson teki neljä yli 70 pisteen sarjaa, mutta tällä kertaa se ei riittänyt.

Otteluohjelma ja kaikki tulokset


Edellinen artikkeliEnnakko: Kolmas karsintakierros torstaina
Seuraava artikkeliPaul Hunter Classicin alkua aikaistettu päivällä