Ali Carter Daily Mailille: Olo tuntuu hyvältä

Ali Carter | FinnSnooker.com
Ali Carter | FinnSnooker.com

Daily Mail haastatteli keuhkosyövästä toipunutta Ali Carteria, joka kertoi haastattelussa tuntevansa olonsa hyväksi. Carterilla oli yhä leikkauksesta aiheutunutta kipua vasemmassa käsivarressa ja vähän muutakin vaivaa, mutta tärkeintä on, että hän kertoi haastattelussa tuntevansa olonsa hyväksi.

Carter kertoo, että ensimmäiset havainnot syövästä saatiin yhdeksän kuukautta lopullisen kivessyövästä parantumisen jälkeen. Keuhkosyöpä oli siis jo toinen hänen kärsimänsä syöpä. Toukokuussa julkisuuteen kerrotun tautinsa takia Carter ei ole pelannut kauden aikana vielä yhdessäkään Main Tourin turnauksessa. Carter totesi haastattelussa, että kun hän kuuli keuhkossaan olevan jotain ihmeellistä, tuntui kuin luoti olisi lävistänyt kehon. Hän kertoi nähneensä itsekin kuvan kasvaimesta, joka oli kuin kymmenen pennin kolikko. Siinä vaiheessa syöpä oli Daily Mailin mukaan levinnyt jo imusolmukkeisiin.

Daily Mailin mukaan Carter ajatteli syövästään kuultuaan Paul Hunteria. Kolminkertainen Masters-voittaja ja entinen maailmanlistan nelonen kuoli 27-vuotiaana syöpään. Carter totesi Daily Mailille saaneensa pian muutettua asenteensa päättäväiseksi.

Mainos:

Carter kertoi Daily Mailille olleensa sairaalassa yleensä noin yhdeksästä puoli kuuteen tai puoli seitsemään illalla. Sinä aikana oli tiputusta, kemoterapiaa ja nesteytystä. Hän totesi, että WC:ssä piti käydä 20-30 kertaa päivässä, sillä aineiden piti kulkea kehon läpi nopeasti. Carter kertoi myös kärsimistään sivuvaikutuksista, kuten väsymyksestä, erittäin aroista sormenpäistä ja huonosta olosta. Myös pää oli kipeä ja syöminen oli vaikeaa. Lisäksi näkö heikkeni ja hän kärsi tinnituksesta. Lista oireista on siis pitkä. Eikä siinä vielä kaikki, sillä Carterin täytyi ottaa lääkettä ruiskeena myös kotona. Carterin mukaan olo oli nitistetty kolmen-neljän päivän ajan.

Shaun-Murphy-Ali-Carter Daily Mailin mukaan verensiirroista huolimatta Carterin keho ei olisi pystynyt kestämään suunniteltua neljättä sykliä, minkä takia kolmas jäi jo viimeiseksi. Sen takia tarvittiin leikkaus: vaikka kasvaimen piti olla jo mennyttä, ei sen sisälle pystynyt näkemään. Leikkaus kesti Daily Mailin mukaan kaksi ja puoli tuntia.

Ei kaikkea huonoa ilman hyvää: Carter toteaa muuttaneensa elämäntapojaan suuntaan, jonka uskotaan ehkäisevän Crohnin taudin oireita. Yli kymmenen vuotta sitten diagnoosin Crohnin taudista saanut Carter pyrkii esimerkiksi välttämään huonosti sulavaa ruokaa kuten pihvejä. Daily Mailin mukaan Carter pyrkii etenkin välttämään stressiä, jolla hän uskoo olleen vaikutusta kaikissa kärsimissään taudeissa.

General Cupin voittanut Carter lähti omien sanojensa mukaan turnaukseen vain tekemään paluuta valokeilan ulkopuolella. Carterin mukaan turnausvoitto – vaikka kyseessä oli vain Main Tourin ulkopuolinen kutsuturnaus – oli hänen uransa tärkein ja erittäin tunteikas. Tärkeintä on kuitenkin, että hän tuntee nyt omien sanojensa mukaan vointinsa hyväksi. Carter mainitsee positiivisen asenteensa, jolla hän uskoo olleen vaikutusta nopeaan paluuseensa.

Mikäli Mark Allen tai Ricky Walden voittaa International Championshipin, Carterin paluu tapahtuu jo ensi viikon Champion of Championsissa, johon Carter saisi jäädytetyn rankingin myötä paikan. Mikäli turnauksen voittaja on Robert Milkins tai Mark Williams, paluuu Main Tourille tapahtuu vasta marraskuun lopun UK Championshipissa.


Edellinen artikkeliEnnakko: Walden vai Milkins finaaliin?
Seuraava artikkeliRobin Hull mukana loppuvuoden tapahtumissa