Thaimaan Bangkokissa pelattavat snookerin kuuden punaisen maailmanmestaruuskilpailut ovat edenneet pudotuspelivaiheeseen. Kärkipään ammattilaispelaajat selvittivät odotetusti tiensä 32 parhaan joukkoon suuremmitta ongelmitta, mutta jatkopeleissä nähdään myös mielenkiintoinen joukkio eksoottisempia amatööripelaajia eri puolilta maailmaa.
Alkulohkoistaan puhtaalla pelillä jatkoon selvisivät Stuart Bingham ja Dominic Dale. Dale voitti lohkossaan muun muassa entisen maailmanmestarin Ken Dohertyn ja kuuden punaisen kolminkertaisen maailmanmestarin Mark Davisin, jotka molemmat nähdään kuitenkin myös torstain jatkopeleissä.
Alkulohkojen suurin yllätys oli Barry Hawkinsin putoaminen jatkosta. Uusimalla rahalistalla viidentenä oleva Hawkins hävisi kolme pelaamastaan viidestä ottelusta, ja kaksi näistä amatööripelaajille. Sekä Boonyarit Kaettikun että Heydari Nezhad Ehsan jatkavat pudotuspeleissä jätettyään taakseen Hawkinsin lisäksi snookerlegenda Jimmy Whiten.
Pudotuspelien ensimmäinen kierros pelataan torstai-aamuna. Heti ensimmäisellä kierroksella nähdään joukko mielenkiintoisia otteluja, muun muassa toissa vuoden MM-välierän uusinta Barry Hawkinsin ja Ricky Waldenin välillä sekä maailmanlistan seitsemäntenä olevan Shaun Murphyn ja Michael Whiten välienselvittely.
Kuuden punaisen maailmanmestaruuskisojen 32 kaavio:
Stephen Maguire – Ben Judge
Jamie Clarke – Ken Doherty
Matthew Stevens – Noppon Saengkham
Michael White – Shaun Murphy
Ryan Day – Kritsanut Lertsattayatthorn
Mark Davis – Michael Holt
John Higgins – Kamal Chawla
James Wattana – Stuart Bingham
Dominic Dale – Robert Milkins
Dechawat Poomjaeng – Liang Wenbo
Thepchaiya Un-Nooh – Heydari Nezhad Ehsan
Muhammad Asif – Hossein Vafaei Ayouri
Mark Williams – Kacper Filipiak
Joe Perry – Boonyarit Kaettikun
Graeme Dott – Shachar Ruberg
Barry Hawkins – Ricky Walden