Allen voitti trillerin, kohtaa Binghamin finaalissa

Mark Allen
Mark Allen

Lauantaina pelatuissa Shanghai Mastersin välierissä nähtiin molemmissa pieni yllätys, kun finaaliin tiensä selvittivät Mark Allen ja Stuart Bingham. Allen voitti huikeassa trillerissä Mark Selbyn 6-5, kun taas Bingham kukisti Ding Junhuin lukemin 6-4.

Allen ja Selby tarjoilivat lauantai-aamun iloksi snookerfaneille todellisen jännitysnäytelmän. Hallitseva maailmanmestari aloitti ottelun vahvasti tekemällä kahteen ensimmäiseen erään 70 ja 116 pisteen sarjat. Kolmanteen freimiin Allen teki ottelun ensimmäisen yli viidenkymmenen pisteen sarjansa 52, mutta tauolle lähdettiin kuitenkin Selbyn 3-1-johdosta.

Tauon jälkeen Selby kasvatti johtonsa kolmeen erään ennen kuin pohjoisirlantilainen kavensi tilanteeksi 4-2 68 pisteen sarjalla. Maailmanlistan kärkipelaaja vastasi kuitenkin heti tekemällä seuraavaan freimiin 71 breikin ja hilasi itsensä jo yhden erän päähän voitosta. Allen ei kuitenkaan luovuttanut, vaan väänsi seuraavan erän itselleen ja voitti myös yhdeksännen freimin tehtyään turnauksen ensimmäisen yli sadan pisteen lyöntisarjansa. Seuraavaan erään Paul Hunter Classicin pari viikkoa sitten voittanut Allen iski pöytään 64 sarjan, joka varmisti, että ottelussa nähdään katkaisufreimi.

Mainos:
1X2-Kisa 680x240

Selby näytti ratkaisevan ottelun heti saatuaan ensimmäisen mahdollisuuden, mutta epäonnistunut päälleveto tilanteessa 63-0 antoi Allenille vielä toivoa. Seuranneen seiftytaistelun jälkeen Allen vastasi 40 pisteen sarjalla, jonka jälkeen nähtiin loistavien turvalyöntien sarja viimeisellä punaisella. Selby veti pitemmän korren ja näytti olevan matkalla voittoon pussitettuaan viimeisen punaisen. Yleensä ratkaisun hetkillä kylmäverinen Jester kuitenkin löi ohi seuranneen pinkin jättäen Allenille helpon työn puhdistaa pöytä ja nipistää voitto viimeisellä mustalla. Allenille voitto oli varmasti maukas, ja mies pääsee tavoittelemaan huomenna uransa kolmatta ison rankingturnauksen voittoa.

Viime vuonna Shanghai Mastersin voittanut Ding aloitti Binghamia vastaan vahvasti voittamalla kaksi ensimmäistä freimiä selkein lukemin. Bingham kavensi tekemällä 87 sarjan, mutta tauolle mentiin Dingin 3-1-johdossa. Seuraavat kaksi freimiä jaettiin, mutta 4-2-tappioasemassa Bingham otti ohjat. Seuraavaan neljään freimiin maailmanlistan 11. paukutti 63, 59 ja 97 pisteen lyöntivuorot ja päätti Dingin toiveet toisesta peräkkäisestä Shanghai Mastersin mestaruudesta. Ding ei päässyt lauantaina omalle tasolleen etenkään ottelun loppupuolella; viimeiseen kolmeen freimiin kiinalainen teki vain viisi pistettä.

Finaalista on odotettavissa kuumaverinen kohtaaminen, sillä Bingham ja Allen eivät tunnetusti ole parhaita kaveruksia. Ottelu pelataan kahdessa jaksossa sunnuntain aikana. Voittoon tarvitaan kymmenen erävoittoa.


Edellinen artikkeliIndian Openia siirretty
Seuraava artikkeliEnnakko: Allen ja Bingham Shanghain finaalissa