Australian Open: Avauspäivän ennakko

Mark Allen
Mark Allen

Australian Openin ensimmäisenä päivänä pelataan kahdeksan ottelua. Päivään sisältyy kuusi ensimmäisen kierroksen ottelua sekä molemmat villin kortin pelit. Johl Younger ja Matthew Bolton saivat villit kortit. Younger on ollut ammattilaisenakin, mutta menestystä hän ei ole saanut. Viimeksi hän oli ammattilaisena kaudella 2003-2004 ja silloin hän oli rankingissa niukasti 90 parhaan joukossa. Bolton ei ole ammattilaisena pelannut, mutta hän on ollut amatöörien MM-kisoissa 32 parhaan joukossa. Molemmat ovat pelanneet myös muita biljardin muotoja. On selvää, etteivät he ole kovin kummoisia snookerissa. Silti villin kortin peli on vain yksi paras yhdeksästä -ottelu eikä parempi aina voita. Heillä on myös kotietu: he ovat tottuneet aikavyöhykkeeseen sekä australialaisiin olosuhteisiin. Younger kohtaa Dominic Dalen ja Bolton Andrew Higginsonin. Dale ei ole aloittanut kautta samalla tasolla kuin hän pelasi viime kauden lopussa. Myöskään Higginson ei ole vielä vakuuttanut. Hänen viime kautensahan oli kehno. Higginson ei ollut yhden kauden rahalistalla edes 50 parhaan joukossa. Molemmissa otteluissa ammattilaiset ovat suosikkeja, mutta kirkossa kuulutettuja heidän voittonsa eivät ole, sillä molempien alkukaudet ovat jättäneet toivomisen varaa.

Mark Allen ja Fergal O’Brien kohtaavat. Allenille ottelu on kauden ensimmäinen, O’Brien on pelannut kaksi peliä, joista hän on voittanut toisen. Sen hän teki kuitenkin vakuuttavasti useilla suurilla sarjoilla, mikä ei ole lainkaan tyypillistä hänelle. Viimeinen freimi oli tosin tyypillisempää O’Brienia: erässä tehtiin 11 virhettä ja siihen mahtui kaksi kaksinumeroista sarjaa (25 ja 31) ja paljon vain pariin pallon mittaisia. Joka tapauksessa samanlainen peliesitys pakottaisi Allenin pelaamaan erinomaista peliä, jos tämä haluaa jatkoon. Allen on viettänyt pidemmän tauon kuin enemmistö pelaajista, ja hän on takuulla ehtinyt palautua viime kaudesta. Kausi sitten hän piti vain lyhyen tauon, mikä saattoi selittää hänen heikkoa alkukauttaan. Allen pääsee luultavasti nopeasti omalle tasolleen, mutta entä avauspeli? Se jää nähtäväksi.

Kaksi ailahtelevaista pelaajaa – Matthew Stevens ja Luca Brecel – kohtaa Australian avauskierroksella. Kummankaan viime kausi ei ollut kummoinen: Brecel oli yhden kauden rahalistalla sijan 70 ja Stevens sijan 30 paikkeilla. Molempien kaudet 2012-2013 olivat hyviä, mutta niiden aikana ansaitut tienestit tippuvat tämän kauden mittaan pois rankingista. Molempien täytyy siis menestyä tällä kaudella, jos he haluavat säilyttää rankingsijoituksensa. Stevens on pelannut tällä kaudella yhden ottelun, jossa Chris Melling voitti hänet. Peli oli Stevensiltä kelvollinen. Brecel hävisi Wuxi Classicin karsinnoissa Craig Steadmanille heikohkon peliesityksen jälkeen, mutta voitti kolme karsintaottelua päästäkseen Australiaan. Vastustajat eivät tosin olleet aivan kovinta luokkaa. Brecel pelasi vain ajoittain hyvin, mutta se riitti pääsarjaan pääsemiseen, mikä on tärkeintä. Pelistä on odotettavissa takkuinen. Etenkin Stevensin pelit ovat sellaisia yleensä olleet eikä Brecelkään ole vielä hyvin pelannut.

Mainos:
Robert Milkins
Robert Milkins

Robert Milkins kohtaa Liang Wenbon. Liang on aloittanut kauden hyvin, hän tiputti Wuxi Classicissa Mark Selbynkin. Milkins eteni Asian Tourin ensimmäisen osakilpailun välieriin, mutta ei pelannut Wuxissa kummoisesti. Liang on siis laitettava niukaksi suosikiksi. Milkins on yleensä pelannut tasaisesti vireensä mukaan, Liang on ollut ailahtelevampi. Jos huono päivä iskee, hän voi hävitä melkein kenelle tahansa. Mikäli Milkins pelaa samalla tasolla kuin Yixing Openissa, hän laittaa Liangin tiukille. Kumpi tahansa voi edetä jatkoon – ottelu on yksi kierroksen jännittävimmistä.

Ryan Day kohtaa Mark Joycen. Day on selvä suosikki. Hän on alkanut päästä lähemmäs vanhaa tasoaan, vaikka sille onkin vielä matkaa. Day eteni Wuxissa kolmannelle kierrokselle ja Yixing Openissa neljän joukkoon. Joyce tippui Wuxissa avauskierroksella eikä hän osallistunut Yixingin turnaukseen. Joycen eduksi on kuitenkin sanottava, että hänen karsintaottelunsa Australian Openiin Ian Burnsia vastaan oli vakuuttava – Joyce teki sarjat 50, 66, 79 ja 105 5-4-voitossaan. Samanlainen esitys laittaisi Dayn tiukoille. Ongelma on vain, ettei Joyce ole kovin usein pelannut yhtä hyvällä tasolla. Day lähtee siis peliin suosikkina.

Ricky Waldenin ensimmäinen ottelu tällä kaudella oli heikko, mutta sen jälkeen hän on pelannut kaksi tasokasta ottelua, joista toisen hän voitti. Walden kohtaa Australian Openin avauskierroksella Marcus Campbellin, joka pelaa tutulla tavallaan: paljon turvalyöntejä ja vähän vauhtia. Campbell on pitkällä urallaan tehnyt vain vähän yli 50 sadan sarjaa – hieman enemmän kuin kaksi kautta kohden. Campbellin viime kausi oli erittäin heikko (hän oli yhden vuoden listalla sijalla 78), Waldenin taas vahva. Campbellin alkukausi on näyttänyt hieman paremmalta kuin kausi 2013-2014, mutta hänen pitää toden teolla venyä, jos hän haluaa tiputtaa Waldenin. En millään jaksa uskoa siihen.

Tarjolla on jälleen muutamia kokeilun arvoisia vetokohteita. Brecelillä on hyvä mahdollisuus voittaa Stevens, ja tarjottu kerroin on liikaa. Valitettavasti ottelun freimimäärästä ei löytynyt hyviä kertoimia – luultavasti eriä on ainakin kahdeksan. Ryan Day voittanee Mark Joycen. Dayn kerroin ei ole kummoinen, mutta tasoitusvedoista löytyy hyvä kerroin. Sama pätee Ricky Waldeniin, jonka vastustaja Marcus Campbell saa taistella kauden aikana ammattilaispaikastaan.

Matthew Stevens – Luca Brecel 30.6. 5.00
Voittaja: Luca Brecel (paras kerroin 2,38)

Ryan Day – Mark Joyce 30.6. 8.00
Voittaja: Ryan Day -1,5 freimiä (paras kerroin 1,83)

Ricky Walden – Marcus Campbell 30.6. 12.00
Voittaja: Ricky Walden -2,5 freimiä (paras kerroin 2,10)

Turnauksen otteluohjelma


Edellinen artikkeliEnnakko: Australian Open – vanhan mallin turnaus
Seuraava artikkeliDaylle ja Allenille yllätystappiot Australiassa