Kauden ensimmäinen rankingturnaus etenee Bendigossa kohti ratkaisuvaiheitaan. Torstain aikana täydennetään jäljellä olevat kuusi paikkaa puolivälieriin.
Maailmanlistan kärkinimi Mark Selby aloitti turnauksensa helpohkolla 5-1 voitolla kaimastaan Mark Kingistä. 16 parhaan kierroksella vastaan asettuu Jamie Jones, joka nousi ensimmäisellä kierroksella 4-2 tappioasemasta hienoon 5-4 voittoon Mark Davisista.
Selby lähtee luonnollisesti otteluun selkeänä ennakkosuosikkina, mutta Jones on hyvänä päivänä äärimmäisen tehokas breikintekijä, joka voi haastaa kenet tahansa. Toukokuun MM-kisapaikka ja avauskierroksen hyvä voitto pahasta vastuksesta tarkoittavat sitä, että Jones hakee varmasti vahvalla itseluottamuksella arvokasta päänahkaa ja uutta ponnistuslautaa kohti snookermaailman kärkeä.
Joe Perryn ei tarvinnut esittää parastaan voittaessaan avausottelussaan Jamie Burnettin 5-3, mutta melko helpolla pääsi myös amatööri Adrian Ridleyn lukemin 5-1 voittanut Robert Milkins. Kaksikko on tasaväkinen, ja Australian Open on juuri sellainen turnaus jossa näistä pelaajista kumpikin saattaisi päästä hyvinkin pitkälle.
Keskinäiset ottelut suosivat kuitenkin vahvasti Perryä: 40-vuotias englantilainen on voittanut kahdeksan kaksikon yhdeksästä aiemmasta kohtaamisesta, ja viime vuonna uransa ensimmäisen ison rankingturnauksen voiton napannut Perry lähteekin otteluun ainakin niukkana ennakkosuosikkina.
Martin Gouldin ja Michael Holtin kohtaaminen on kiehtova, sillä kaksikolla on paljon yhteistä; molemmat ovat äärimmäisen lahjakkaita ja kokeneita snookeristeja, mutta kumpikaan ei ole koskaan pystynyt muuntamaan suurta potentiaaliaan huipputason menestykseksi. Lisäksi molemmat siirtyivät täksi kaudeksi valmentajavelho Terry Griffithsin luotsaukseen. Kun seuraavallakaan kierroksella vastaan ei ole tulossa aivan rankingin kärkipään pelaajia, turnaus on muodostunut molemmille pelaajille mehukkaaksi mahdollisuudeksi saada lentävä alku kaudelleen, joten luvassa lienee tasainen ja jännittävä ottelu.
Fergal O’Brien päihitti erinomaisen loppukirin avustuksella hallitsevan maailmanmestarin Stuart Binghamin, ja pääsee nyt haastamaan neljä kertaa maailmanmestaruuden voittanutta John Higginsiä. Viime kaudella hetkittäin huippuvirettä väläytellyt Higgins selvitti ensimmäisen kierroksen ottelussaan Michael Georgiun, mutta kokenut O’Brien muodostaa kovemman haasteen.
Mark Joyce ja Matt Selt ottivat molemmat komeat voitot avauskierroksella: Joyce päihitti Mark Allenin 5-2 ja Selt voitti huikeassa trillerissä Neil Robertsonin 5-4. Selt nousi viime kauden aikana pelaajana uudelle tasolle, ja voitto Robertsonista antaa miehelle paljon uskoa omaan tekemiseensä. 30-vuotias britti vaikuttaa olevan läpimurron kynnyksellä, ja Bendigossa Seltillä on mahdollisuus ottaa urallaan seuraava iso askel.
Viimeisessä neljännesvälierässä kohtaavat Michael White ja Ali Carter. Carterille avauskierroksen 5-4 voitto Shaun Murphystä tuli henkisesti hyvään paikkaan, mutta helpolla kaksi syöpää selättänyt ikitaistelija ei pääse toisellakaan kierroksella. White on kovaa vauhtia vakiinnuttamassa paikkaansa snookermaailman kärjessä, ja ennakkoon ottelu onkin yksi kierroksen kiinnostavimmista.
Australian Openin otteluohjelma ja tulokset