Bai Langning jatkoi yllätyksiään – MM-karsintoja pelattu kolme kierrosta

Bai Langning | FinnSnooker.com
Bai Langning

MM-karsintoja on jäljellä enää yksi kierros. 32 pelaajaa on voittanut 1-3 ottelua ja edennyt vain kymmenen erävoiton päähän paikasta Cruciblessa. Viimeiset kolmannen kierroksen ottelut pelattiin maanantaina, ja päivä tarjosi jälleen muutaman yllätyksen. Karsintojen todennäköisesti suurin yllättäjä on ollut Bai Langning.

Bai Langning – Ben Woollaston 6-5

Bai Langning jatkoi yllätyksiään ja eteni ratkaisevalle karsintakierrokselle kukistamalla Ben Woollastonin katkaisufreimissä. 18-vuotias kiinalainen ei ollut pelannut yhtään ammattilaisottelua yli vuoteen, sillä koronapandemian ja alueensa matkustusrajoitusten takia hän oli pysynyt Kiinassa pitkään, mutta nyt hän on yhden voiton päässä paikasta MM-turnauksen pääsarjassa.

Woollaston avasi ottelun vahvasti ja siirtyi neljän peräkkäisen erävoiton myötä 4-1-johtoon. Bai aloitti kuitenkin kirinsä, teki muutaman hyvän sarjan ja voitti yhden erän väreillä päästen 5-4-johtoon. Woollaston voitti seuraavan erän, mutta Bai teki katkaisufreimiin 96 pisteen sarjan ja marssi jatkoon. Voittamalla vielä yhden ottelun kiinalainen ansaitsisi ammattilaispaikan kahdelle seuraavalle vuodelle ja etenisi Crucibleen, mihin tuskin kovin moni olisi uskonut karsintojen alkaessa.

Mainos:

Martin Gould – Duane Jones 6-4

Bai kohtaa ratkaisevalla kierroksella Martin Gouldin, joka selvisi säikähdyksellä Duane Jonesia vastaan. Jones oli nimittäin menossa jo 3-0-johtoon, mutta walesilaisen sarjan päätyttyä ennenaikaisesti Gould nousi erävoittoon. Gould voitti seuraavankin erän ja tasoitti taukotilanteeksi 2-2.

Tauon jälkeisessä viidennessä erässä molemmilla oli paikkansa, mutta lopulta Gould nousi ohi ja voitti erän väreillä. Englantilainen voitti kaksi kolmesta seuraavasta erästä ja pääsi 5-3-johtoon, mutta Jones kavensi lukemia satasella. Seuraavassa erässä tarjoutui vielä tilaisuus tasoittaa ottelu, mutta sarjan katkettua kesken Gould vei voiton 74 pisteen sarjalla.

Sam Craigie – Hossein Vafaei 6-0

Sam Craigie pelasi erinomaisesti ja kukisti vahvan kauden pelanneen Hossein Vafaein puhtaasti 6-0. Iranin ykköspelaaja on aiempinakin vuosina pelannut MM-karsinnoissa heikosti, eikä tämä vuosi muodostanut poikkeusta.

Taukoa edeltäneistä neljästä freimistä kolmessa Vafaei sai useita paikkoja. Hänen sarjansa jäivät kuitenkin aivan liian lyhyiksi, vaikka turvapeli tuntuikin toimivan. Kun sama toistui viidennessä erässä, ottelu alkoi olla taputeltu. Craigie voittikin seuraavan erän nopeasti. Hän kohtaa seuraavalla kierroksella Zhao Xintongin ottelussa, josta on odotettavissa viihdyttävä ja hyökkäävä.

Chris Wakelin – Matthew Stevens 6-3

Chris Wakelin otti yllättävän selkeän 6-3-voiton Matthew Stevensistä. 29-vuotias englantilainen varmisti samalla lopullisesti ammattilaispaikan seuraavalle kaudelle.

Wakelin pääsi ottelun alussa 2-1-johtoon ja oli lähellä erävoittoa seuraavassakin freimissä. Stevens sai kuitenkin paikan, mutta hänen sarjansa jäi yhden pallon vajaaksi. Wakelin pussitti pinkin ja mustan ja varmisti erävoiton.

Tauon jälkeen Wakelin jatkoi suurien sarjojen tekemistä ja pääsi 5-2-johtoon. Stevens kavensi voittamalla puolituntisen erän väreillä, mutta Wakelin varmisti seuraavassa erässä jatkopaikkansa. Hän kohtaa ratkaisevalla kierroksella Xiao Guodongin.

Stuart Bingham – Chen Zifan 6-1

Stuart Bingham pelasi vakuuttavasti ja voitti Chen Zifanin selvin numeroin. Kiinalaisvastustaja oli edellisen kierroksen otteluvoitollaan varmistanut ammattilaisuran jatkon, mutta Binghamille hän ei pärjännyt.

Bingham ei ollut vielä parhaimmillaan, mutta sekin riitti otteluvoittoon. Hän teki ottelussa satasen ja kolme muuta yli 50 pisteen sarjaa sekä voitti kaksi nihkeämpää erää väreillä. Vuoden 2015 maailmanmestari on yhden otteluvoiton päässä uransa 15:nnestä ja 11:nnestä peräkkäisestä Crucible-paikasta.

Steven Hallworth – Jordan Brown 6-5

Welsh Openin voittaneen Jordan Brownin heikko vire turnausvoiton jälkeen jatkui, kun hän hävisi Steven Hallworthille karsintojen kolmannella kierroksella. Sijoitetulle Brownille ottelu oli karsintojen ensimmäinen, Hallworthille jo kolmas.

Brown aloitti ottelun hyvin voittamalla kolme keskipitkää erää, mutta Hallworth kavensi 91 pisteen sarjalla ja voitti tauon jälkeen toisen erän peräkkäin. Brown pääsi vielä 4-2- ja 5-4-johtoasemiin, mutta Hallworth tuli tasoihin ja voitti katkaisufreimin satasella. Sijalla 109 rankingissa oleva englantilainen on otteluvoiton päässä paikasta Cruciblessa.

Alexander Ursenbacher – Martin O’Donnell 6-5

Martin O’Donnellin kiri jäi hieman vajaaksi, kun Alexander Ursenbacher voitti kaksikon ottelun katkaisufreimissä. Sveitsiläinen voitti avauserän mustalla ja toisen tehtyään pitkän väännön jälkeen 76 pisteen sarjan, mutta O’Donnell kavensi 91 pisteen sarjalla. Seuraavasta erästä tuli karsintojen toistaiseksi pisin, ja se ratkesi lähes tunnin väännön jälkeen Ursenbacherille, joka pääsi 3-1-johdossa tauolle.

Tauon jälkeen Ursenbacher pääsi jo 5-1-johtoon, mutta ottelu ei ollut ohi. O’Donnell nimittäin kavensi nopeasti tilanteeksi 5-3 ja voitti seuraavan erän, joka kesti neloserän tavoin lähes tunnin, väreillä. Tässä vaiheessa ottelu keskeytettiin, sillä seuraavat ottelut olivat jo alkamassa.

Kun peliä myöhemmin illalla jatkettiin, O’Donnell voitti erän väreillä ja tasoitti ottelun. Ursenbacher pääsi kuitenkin heti katkaisufreimin alussa hyvään johtoon ja sinetöi lyhyen taistelun jälkeen otteluvoittonsa. Toinen peräkkäinen pääsarjapaikka on yhden otteluvoiton päässä.


Pelaajat: ,,,,,,,,,,,,,
Turnaukset:
Edellinen artikkeliJamie Clarke jatkaa voittokulkuaan, nyt kaatui Joe Perry
Seuraava artikkeliMark Davis hirmunousulla Crucibleen, Tian yllätti Dottin