Barry Pinches haastaa Robin Hullin avauskierroksella

Robin-Hull | FinnSnooker.com
Robin-Hull | FinnSnooker.com Kuva: Monique Limbos

Suomen Robin Hull avaa urakkansa MM-karsinnoissa perjantaina kello 16.30 Suomen aikaa, kun vastaan asettuu kokenut Barry Pinches. 45-vuotiaan englantilaisen ja Suomen ainoan ammattilaisen välisessä ottelussa panoksena on 6 600 puntaa ja pääsy pykälän lähemmäs MM-kisojen pääsarjaa. Molemmat ovat päässeet Crucibleen kolme kertaa, Hull viimeksi kahtena edellisvuotena ja Pinches puolestaan viimeksi 2005. Englantilainen on kerran yltänyt pääsarjan toiselle kierrokselle eli 16 parhaan joukkoon.

UK Championshipin puolivälierissäkin urallaan esiintyneen Pinchesin pelityyliä kuvaa hyvin se, että hän oli tällä kaudella osallisena kaikkien aikojen pisimmässä erässä. Englantilainen tunnetaankin passiivisena pelaajana, ja hänen ottelunsa tuppaavat usein venymään. Kyllä hän silti osaa pussittaa palloja – Pinches on tehnyt urallaan liki 150 satasta, ja mukaan mahtuu yksi maksimikin. Kaikkien aikojen tehtyjen satasten listalla hän on selvästi 50 parhaan joukossa.

Pinchesin kausi on ollut vaikea. Hän on voittanut kaksi ottelua, ja molemmat voitot tulivat nimettömiä kiinalaisamatöörejä vastaan. Hän olisi hyvin voinut voittaa ottelun tai pari enemmänkin, ei Pinches täysi heittopussi ole, mutta on selvä, että parhaat vuodet ovat jo takana. Edessä on vääjäämättä tippuminen pois Main Tourilta, ja paluuseen on hankala uskoa viime aikojen otteilla.

Mainos:

Hullin kausi on sujunut epäonnen varjostamana. Alkukaudesta hän joutui pelamaan pari turnausta lainakepillä, ja vesirokko pakotti vastikään vetäytymään China Openista. Samalla suomalainen menetti karsintaottelunsa voitosta tienaamansa palkintorahat. Hull onkin oikeastaan varsin tukalassa asemassa. Ammattilaispaikka ensi kaudelle on varma, mutta jos tappio tulee jo avauskierroksella, seuraavan kauden pitää olla erinomainen, jotta ura jatkuisi sen jälkeenkin. Yksi voittokaan ei vielä jättäisi erityisen hyviä lähtökohtia uuteen kauteen, mutta kahden tai etenkin kolmen voiton jälkeen tilanne näyttäisi jo paljon valoisammalta. Tätä ottelua ei siis saisi hävitä.

Toki suomalainen on parhaimmillaan pelannut erinomaisesti. Shoot-Outista tuli voitto, ja parhaimmillaan Hull on pystynyt haastamaan aivan maailmanlistan terävimmän kärjen pelaajia – hän onkin kauden aikana ottanut yhden voiton top 16 -vastustajasta. Aina peli ei ole tosin sujunut samalla tavalla, mutta lainakepit ja muut muuttujat toki selittävät yllätystappioita jonkin verran. Peli on kuitenkin kauden aikana koko ajan parantunut. Viimeksi suomalainen tippui ensimmäisellä kierroksella noin puoli vuotta sitten, mitä tosin osaltaan selittää erittäin säästeliäs pelitahti.

Hull kertoi FinnSnookerille valmistautumisen sujuneen hyvin, ja harjoitukset ovat hänen omien sanojensa mukaan menneet erittäin vakuuttavasti. Hän totesi olevansa valmiina turnaukseen, ja vesirokonkin pitäisi olla enää vain muisto. Suomalainen ei suinkaan lähde takki auki, vaan hän totesi Pinchesin olevan hyvä vastustaja ja mainitsi tämän pelityylin edellyttävän kärsivällisyyttä: ”Pelaajatyypiltään Barry on sellainen, että vaatii multa vähän enemmän kurinalaisuutta ettei peli lähde kontrollista. Hyvä alku tietenkin helpottaisi urakkaa.”

Vaikuttaako Hullin pitkä pelitauko otteisiin? Ei se ole viime vuosina vaikuttanut, joten miksi nytkään? Viime kausina juuri MM-turnauksessa on nähty suomalaisen kauden parhaita otteita, ja sellaisia odotetaan nytkin. Ei kuitenkaan saa unohtaa, että ottelussa on suuret panokset – Pinchesille se saattaa jäädä uran viimeiseksi, Hull puolestaan tarvitsisi kipeästi voittoa, jotta lähtökohdat seuraavalle kaudelle olisivat paremmat.

Hull on suuri suosikki eivätkä selvätkään lukemat (luokkaa 10-3) olisi yllätys. Pinches ei ole enää läheskään sen luokan pelaaja kuin hän parhaimmillaan oli. Viime kausi sujui vielä kohtuullisesti, mutta nykyisestä on vaikea löytää hyvää sanottavaa. Vastustajan pelityyli on kyllä tuskastuttava, mutta Hull on pärjännyt kohtuullisen hyvin Pinchesin kaltaisia pelaajia vastaan – pään pitäisi kestää. Vaikka Pinchesin piinapenkki on pahimmillaan erittäin tukala, kyllä suomalaisen pitäisi selviytyä jatkoon ongelmitta.

Ensimmäinen jakso (ottelun nopeudesta riippuen enintään yhdeksän erää) pelataan perjantaina klo 16.30 alkaen ja toinen jakso (loput erät) lauantaina samaan aikaan.

Otteluohjelma ja tulokset

Kuva: Monique Limbos


Edellinen artikkeliReanne Evans palasi naisten maailmanmestariksi
Seuraava artikkeliRobertson voitti 10-0, Swailille tappio MM-karsinnoissa