Suomen toistaiseksi ainoan ammattilaisen Robin Hullin urakka Paul Hunter Classicissa päättyi heti ensimmäisellä kierroksella. Hän nimittäin joutui taipumaan Ben Woollastonille 1-4-lukemin varsin vaisussa ottelussa.
Ottelu alkoi suomalaisittain varsin hyvin. Hull nimittäin teki saman tien 67 pisteen sarjan, mutta sarja päättyi pussitusvirheeseen, joten Woollaston tuli vielä pöydälle. Pussitettuaan pari palloa englantilainen tarvitsi kolme snookeria, kun pöydällä oli enää yksi punainen. Woollaston aloitti kuitenkin kovan hiillostamisen ja teki snookereita tiuhaa tahtia. Turvataistelun aikana Hull joutui noin kymmenen kertaa snookeriin ja löi kahdesti ohi, mutta kolmatta virhettä ei tullut. Lopulta suomalainen nimittäin teki itse snookerin ja vaikka Woollaston osui, tilanteesta jäi pussituspaikka, jonka Hull hyödynsi.
Ensimmäisessä erässä molemmat pelasivat hyvin, mutta toisessa nähtiin täyskäännös. Hull antoi Woollastonille useita paikkoja, mutta 30-vuotias ei saanut mitään aikaan, vaan sarjat katkesivat viimeistään neljännen pussituksen jälkeen. Suomalainen ei tuntunut saavan itse kunnon paikkaa, ja kun sellainen vihdoin tuli, pussitusvirhe päätti sarjan 19 pisteen kohdalla. Lopulta Woollastonin pienet sarjat toivat hänelle tasoituksen.
Hull löi kolmannen erän alussa punaisen restillä ohi, ja Woollaston vastasi 86 pisteen sarjalla. Neljänteen erään Woollaston puolestaan iski turvapelitaiston jälkeen 84 pisteen sarjan, joten tilanne oli jo 3-1.
Ottelun viimeiseksi jäänyt viides erä tarjosikin virheitä toisensa perään. Kummallekin tarjottiin useita tilaisuuksia erävoittoon, mutta sarjat katkesivat epäonnistuneisiin päällevetoihin tai pussitusvirheisiin ennen 20 pisteen rajapyykkiä. Turvataistelun täyttämä erä kestikin noin tunnin, ja erässä jaettiin yli 50 virhepistettä. Freimin voi tiivistää tilanteeseen, jossa Hullin yritettyä laihaa lyöntiä vallipunaiseen hän ei osunut palloon ollenkaan, ja Woollastonin yritettyä seuraavalla lyönnillä samanlaista laihaa osumaa hänkin löi koko pallosta ohi. Erä ja ottelu ratkesi lopulta Hullin pussitettua värit ruskeasta pinkkiin mutta epäonnistuttua keskivaikean mustan pussituksessa. Woollaston säkitti mustan ja eteni jatkoon.
Hull kärsi siis tappion heti ensimmäisellä kierroksella. Yhteensä perjantaina pelattiin kolmen ensimmäisen kierroksen otteluista puolet, ja avauspäivänä ratkottiin kahdeksan pelaajaa 16 parhaan joukkoon.
Gary Wilson: englantilainen voitti Jimmy Whiten 4-1, Rod Lawlerin 4-0 sekä amatööriyllättäjä Andy Symonsin 4-1. Symons oli kahdella ensimmäisellä kierroksella voittanut ammattilaisvastustajat hävittyään otteluissa yhteensä yhden erän.
Chris Wakelin: 25-vuotias lupaus nousi Michael Georgiouta vastaan 4-3-voittoon. Kaksi ensimmäistä otteluaan hän oli voittanut 4-0. Voittamalla yhden ottelun lisää hän sivuaisi uransa parasta sijoitusta.
Peter Lines: 47-vuotias konkari voitti kolme vastustajaa, joista paras on rankingissa sijalla 80. Seuraavassa ottelussa hän saa paljon kovemman vastuksen.
Jamie Jones: viime vuonna turnauksen puolivälieriin edennyt walesilainen aloitti kauden nihkeästi, mutta Saksassa peli on sujunut paremmin. Toinen peräkkäinen puolivälieräpaikka on neljän erän päässä.
Ben Woollaston: Robin Hullia vastaan tulleen nihkeän voiton jälkeen peli alkoi kulkea paremmin. Seuraavan kierroksen 4-0-voitossaan hän teki joka erään suuren sarjan, ja ottelun kokonaispisteet menivät Woollastonin eduksi murskaavasti 386-8. Kolmannella kierroksella englantilainen kukisti Stuart Carringtonin 4-1. Woollaston on kauden kymmenestä ottelustaan voittanut kahdeksan.
Tom Ford: vahvasti kauden aloittanut kokenut Ford voitti kolmannen kierrroksen ottelussaan 4-1-lukemin nyt amatöörinä pelaavan Jamie Copen, joka oli ottanut kaksi hyvää voittoa. Kolmessa ottelussaan yhteensä yhden erän hävinnyt Ford jatkaa vahvaa alkukauttaan.
Shaun Murphy: China Championshipin finalisti on jatkanut hyviä otteitaan ja tehnyt kymmeneen 12:sta voittamastaan erästä yli 50 pisteen sarjan. Kolmannella kierroksella kaatui Ken Doherty puhtaasti 4-0.
Zhao Xintong: 20-vuotias kiinalainen on jo sivunnut uransa parasta sijoitusta rankingturnauksissa. Nuori lupaus on tosin kohdannut kaksi amatööriä ja yhden ammattilaisen rankingin 80 parhaan ulkopuolelta. Murphy tarjoaa seuraavalla kierroksella paljon suuremman haasteen.
Kolmen ensimmäisen kierroksen loput ottelut pelataan lauantaina ja loput kierrokset sunnuntaina.
Kuva: Monique Limbos