Bingham ja Carter vireessä – MM-karsinnat päätökseen

Heikki Niva Stuart Bingham | FinnSnooker.com
Stuart Bingham. Kuva: Monique Limbos

Vuoden 2021 MM-karsinnat on nyt pelattu ja 16 kisoihin etenevää pelaajaa saatu selville. Jatkoonpääsijät on jo arvottu ensimmäiselle kierrokselle rankingin 16 parasta vastaan. Tiensä karsinnoista Crucibleen selvittivät muun muassa Stuart Bingham sekä Ali Carter.

Stuart Bingham – Luca Brecel 10-5

Vuoden 2015 maailmanmestari Stuart Bingham läpäisi karsinnat lopulta melko helposti, eikä edes Luca Brecel pystynyt kunnolla horjuttamaan Binghamia. Belgialaisen hyvän alun jälkeen ottelu eteni Binghamin komennossa.

Brecelin alku lupasi hyvää. Hän johti ottelua tauolla 3-1 pelattuaan vakuuttavasti. Hän ei kuitenkaan kyennyt ylläpitämään samaa tasoa loppuun asti, ja Binghamin parannettua ottelu oli tauon jälkeen lähes yhtä maalia. Bingham voitti nimittäin jakson loput viisi erää tehtyään muun muassa kolme satasta (140, 140, 108).

Mainos:

Brecel ryösti toisen jakson ensimmäisen erän viimeisellä mustalla ja kavensi tilanteeksi 6-4. Hyvä alku ei kuitenkaan kantanut pidemmälle, vaan Bingham siirtyi pian 8-4-johtoon ja voitti ottelun lopulta 10-5. Tässä vireessä olevaa vastustajaa tuskin kovin moni sijoitettu haluaisi kohdata. Lyhyin korsi osui lopulta Ding Junhuille, jota vastaan Bingham arvottiin.

Ali Carter – Alexander Ursenbacher 10-4

Myös Ali Carter pelasi vahvasti kukistaessaan Alexander Ursenbacherin 10-4. Ottelu oli numeroita tasaisempi, mutta paremmasta ei silti ollut epäselvyyttä.

Carter otti ottelun komentoonsa saman tien tekemällä avauserään 139 pisteen tyhjennyksen. Hän kasvatti johtonsa jo 6-2-lukemiin, kunnes Ursenbacher voitti jakson viimeisen erän. 24-vuotiaalla sveitsiläisellä ei juuri ollut kunnon paikkoja häviämissään erissä, ja hänkin pelasi tappioasemasta huolimatta hyvin.

Toinen jakso alkoi Ursenbacherin kavennuksella. Kahdessa seuraavassakin erässä hänellä oli tilaisuuksia jatkaa takaa-ajoaan, mutta molemmat erät menivät lopulta Carterille, joka johti siis 8-4. Sen jälkeen sveitsiläinen tuntui antaneen periksi, ja Carter marssi 10-4-lukemin Crucibleen. Hänet arvottiin Jack Lisowskia vastaan.

Sam Craigie – Zhao Xintong 10-9

Ratkaisevan kierroksen ainoassa katkaisufreimiin edenneessä ottelussa Sam Craigie voitti Zhao Xintongin ja etenee ensi kertaa urallaan Crucibleen. Ottelu oli alusta loppuun tasainen, ja tasonsa puolesta se olisi voinut olla enemmänkin kuin karsintaottelu.

Zhao Xintong avasi taistelun väkevämmin ja siirtyi nopeasti 3-0-johtoon. Seuraavan erän satanen osoitti kuitenkin, että Craigiekin oli tullut pelaamaan, ja tauon jälkeen englantilainen kavensi väreillä tilanteeksi 3-2. Zhao siirtyi vielä 5-2-johtoon, mutta Craigie päätti jakson 5-4-lukemiin.

Toinen jakso alkoi kahdella pitkällä erällä, joista molemmat voittivat yhden. Sen jälkeen nähtiin taas samanlaista hyökkäävää ja vauhdikasta peliä kuin avausjaksolla. Zhao siirtyi ryöstöllä 7-5-johtoon, mutta Craigie voitti kaksi erää nopeasti ja siirtyi pitkän 15:nnen erän jälkeen ensi kertaa johtoon. Seuraavat erät voitettiin vuorotellen. Craigie pääsi 9-8-johtoon, mutta Zhao tasoitti nopeasti, joten karsinnat huipentuivat katkaisufreimiin.

Craigie sai ensimmäisen paikan katkaisufreimissä, mutta sarja katkesi saman tien, sillä hajotuslyönnissä siniseltä punainen meni pakasta pussiin. Valkoinen päätyi kuitenkin huonoon paikkaan, eikä Zhaolle jäänyt helppoa pussitusta. Kiinalainen päätti kuitenkin yrittää riskialtista lyöntiä tilanteessa, jossa onnistunut pussitus olisi tarjonnut avopaikan voittaa ottelu. Punainen ei kuitenkaan uponnut, Craigie sai paikan ja ottelu oli ratkennut. Englantilainen teki tyylikkään 89 pisteen sarjan eikä vaikuttanut hermoilevan lainkaan. 27-vuotias Craigie tekee Crucible-debyyttinsä Mark Williamsia vastaan.

Chris Wakelin – Xiao Guodong 10-7

Myös Chris Wakelinin ja Xiao Guodongin ottelu oli tasainen ja kovatasoinen. Xiao aloitti vahvemmin ja oli lähellä 3-1-lukemia, mutta Wakelin ryösti neljännen erän suurelta takamatkalta. Kenties tärkeän erävoiton vauhdittamana 29-vuotias voitti kaksi seuraavaakin erää, mutta Xiao tuli pian tasoihin. Satanen vei kuitenkin Wakelinin 5-4-johtoon avausjakson päätteeksi.

Vaikka avausjaksokin oli hyvätasoinen, toinen jakso vasta olikin pussitusjuhlaa. Eriä voitettiin vuorotellen suurilla sarjoilla, ja jakson neljästä ensimmäisestä erästä vain yhdessä hävinnyt pelaaja sai pisteitä ja siinäkin vain yhden. Kun viimeinen tauko oli vietetty, Wakelin siirtyi 8-6-johtoon, mutta Xiao kavensi lukemia ryöstöllä. Seuraava erä oli pitkä ja ratkesi vasta viimeisillä palloilla Wakelinille, joka viimeisteli seuraavassa freimissä otteluvoittonsa lukemin 10-7. Hän kohtaa turnauksen varsinaisella ensimmäisellä kierroksella David Gilbertin.

Mark Joyce – Igor Figueiredo 10-7

Mark Joyce ja Igor Figueiredo taistelivat siitä, kumpi pääsee ensi kertaa urallaan MM-turnauksen pääsarjaan. Figueiredosta olisi tullut ensimmäinen eteläamerikkalainen Cruciblessa, mutta niin ei käynyt, vaan Joyce eteni 18:nnella yrittämällään vihdoin pääsarjaan.

Figueiredo avasi ottelun satasella, mutta Joyce ryösti toisen erän mustalla. Tauolle mentiin 2-2-lukemissa, mutta sen jälkeen englantilainen alkoi karata. Hän voitti neljä erää putkeen, ja tilanne olikin jo 6-2. Figueiredo kavensi kuitenkin jakson loppulukemiksi 6-3.

Toisen jakson kaksi ensimmäistä erää jaettiin, mutta pitkä 12:s erä meni lopulta Joycelle väreillä. Englantilainen voitti seuraavankin erän, joten tilanne oli jo 9-4. Figueiredo taisteli ja voitti kolme seuraavaa erää, mutta siihen kiri jäikin. Brasilialainen teki yksinkertaisesti liikaa virheitä eikä yltänyt edellisten otteluidensa tasolleen. Joyce puolestaan pääsee pitkän yrittämisen jälkeen Crucibleen, jossa hän haastaa Ronnie O’Sullivanin.

Martin Gould – Bai Langning 10-5

Bai Langning oli todennäköisesti karsintojen suurin yllättäjä, mutta nyt hänenkin eväänsä oli syöty. Martin Gould pelasi hyvän ottelun ja eteni lopulta yllättävänkin selvin numeroin jatkoon.

Ensimmäinen jakso oli tasainen, ja sen aikana näytti vielä, että Bain yllätykset saattaisivat jatkua. 112 pisteen sarja vei hänet nimittäin jo 5-2-johtoon, mutta Gould kavensi jakson päätöslukemiksi 5-4.

Toiselle jaksolle Gould nosti tasoaan ja pelasi huippupeliä. Jakson ensimmäinen erä ratkesi hänen edukseen vasta väreillä ja seuraavassakin Bailla oli paikkoja, mutta sen jälkeen Gould meni nopeasti 8-5-johtoon. 14:s erä oli ottelun pisin ja ratkesi vasta mustalla, mutta kun sekin meni Gouldin nimiin, oli ottelu käytännössä taputeltu. Gould arvottiiin Yan Bingtaon vastustajaksi itse turnauksen ensimmäiselle kierrokselle.

Ricky Walden – Ryan Day 10-5

Ricky Walden voitti Ryan Dayn selvin numeroin ja eteni kahdeksatta kertaa Crucibleen. Hänen ei tarvinnut esittää parastaan, sillä Day oli hyvin vaisu. Kaikki kunnia silti Waldenille, joka takoi selvät numerot tulostaululle.

Day yritti alusta alkaen pyristellä mukana Waldenin kyydissä. Tilanne oli nopeasti 3-0, mutta walesilainen kavensi taukolukemiksi 3-1. Tauon jälkeen Walden pääsi jo 6-1-johtoon, mutta Day piti itsensä mukana taistelussa voittamalla jakson kaksi viimeistä erää.

Molemmat voittivat kaksi toisen jakson neljästä ensimmäisestä erästä, joten viimeiselle tauolle mentiin 8-5-tilanteessa. Daykin pelasi jo hiukan paremmin. Se ei kuitenkaan auttanut, sillä tauon jälkeen Walden siirtyi satasella erän päähän jatkopaikasta ja voitti 15:nnen erän väreillä. Hän kohtaa seuraavaksi Anthony McGillin.

Gary Wilson – Steven Hallworth 10-3

Steven Hallworthille eteneminen ratkaisevalle kierrokselle oli hyvä saavutus, mutta sitä parempaan hän ei enää pystynyt. Kaksi vuotta sitten MM-välieriin edennyt Gary Wilson nimittäin tyrmäsi Hallworthin peräti 10-3-lukemin. Avoimesti masennuksestaan puhuneen Wilsonin kausi on ollut suorastaan surkea, mutta hän vaikuttaa päässeen pahimmasta yli. Peli kulki nyt erinomaisesti, ja esitykset alkoivat jo muistuttaa sitä, mitä kahden vuoden takaisessa MM-turnauksessa nähtiin.

Hallworth aloitti ottelun 96 pisteen sarjalla, mutta siihen hänen ilonaiheensa käytännössä jäivät. Wilson siirtyi nimittäin kolmella suurella sarjalla nopeasti 3-1-johtoon. Tauon jälkeen tilanne oli kohta 4-1, ja vaikka Hallworth kavensi vielä lukemia, Wilson voitti avausjakson selvästi 7-2.

Hallworth voitti lähes tunnin kestäneen toisen jakson ensimmäisen erän väreillä ja osoitti ettei ollut antanut periksi. Vaisun erän jälkeen Wilson kuitenkin jatkoi suurten sarjojen tekemistä ja voitti kaikki loput erät. Hän kohtaa pääsarjassa Kyren Wilsonin, ja vaikka vastus ei ole helpoimmasta päästä, karsinnoissa peli sujui niin hyvin, että 35-vuotiasta on syytä varoa.

Kuva: Monique Limbos


Pelaajat: ,,,,,,,,,,,,,,,
Turnaukset:
Edellinen artikkeliSnookerin MM-kisat 2021 – 1. kierroksen otteluohjelma selvillä!
Seuraava artikkeliRonnie O’Sullivan kohtaa MM-kisojen avauskierroksella Mark Joycen