Bingham nöyryytti Waldenia – McGill ja Higgins tarjosivat huikean trillerin!

Stuart Bingham
Kuva: Monique Limbos

Stuart Bingham on ensimmäinen pelaaja, joka eteni kahdeksan parhaan joukkoon UK Championship -turnauksessa. Anthony McGill ja John Higgins puolestaan järjestivät melkoisen näytöksen. 

Keskiviikon päiväpeleissä nähtiin melkoinen nöyryytys, kun Stuart Bingham voitti Ricky Waldenin ennakkoon todella tasaisessa ottelussa puhtaasti 6-0. Walden ei saanut missään vaiheessa peliään kulkemaan ja Binghamilla oli helppo työ edetä kahdeksan parhaan joukkoon. Seuraavalla kierroksella englantilainen saa vastaansa joko Neil Robertsonin tai Graeme Dottin.

Anthony McGillin ja John Higginsin välillä nähtiin upea trilleri, joka eteni aina katkaisufreimiin saakka. McGill johti ottelua jo 4-1 numeroin, mutta Higgins kampesi itsensä aluksi freimin päähän ja lopulta 5-5 tasatilanteeseen.
Ratkaiseva 11:sta freimi oli todella jännittävä ja tarjosi hurjia käänteitä. Erän ensimmäinen paikka aukesi kokeneemmalle skotlantilaiselle, mutta hän ei onnistunut pussittamaan punaista keskelle ja breikki jäi lyhyeksi. Tämän jälkeen oli nuoremman skottilaisen vuoro, mitta myös hänen sarjansa jäi torsoksi. Seuraavalla lyöntivuorollaan McGill teki kohtalokkaan virheen, joka avasi Higginsille huippupaikan päättää ottelu, mutta Rankinglistan 14:sta missasi uskomattomalla tavalla pilkkumustan ja tarjosi puolestaan 23-vuotiaalle paikan ratkaista ottelu. Tätä tilaisuutta ei nuorukainen  enää jättänyt käyttämättä ja eteni hienosti kahdeksan parhaan joukkoon.
McGillin seuraava vastus ratkeaa huomenna pelattavassa Ronnie O’Sullivan vastaan Matthew Selt ottelussa.

Mainos:
1X2-Kisa 680x240

Otteluiden tulokset ja turnauksen otteluohjelma

Kuva: Monique Limbos

 

 


Edellinen artikkeliCahill ja Ding esittivät käsittämättömän shown!
Seuraava artikkeliUK Championship: Torstain ennakko