Championship Leaguessa mittavat koronavarotoimet

Riika-areena | FinnSnooker.com
Kuva: Monique Limbos

WST tiedotti eilen snookerkauden jatkumisesta uudella Championship League -turnauksella. Myös siirretyt Tour Championship ja MM-turnaus on tarkoitus pelata sen jälkeen, jolloin kausi voisi päättyä elokuussa. Championship League toimiikin eräänlaisena MM-karsintojen testiturnauksena: se osoittaa, voiko suuren snookerturnauksen järjestää onnistuneesti minimoimalla lähikontaktit.

Uuteen turnaukseen pääsee mukaan 64 pelaajaa, jotka taistelevat 30 000 punnan pääpalkinnosta ja Champion of Champions -paikasta. Mukaan pääsevät valitaan rankingin perusteella, mutta todennäköisesti etenkin aasialaisten pelaajien on vaikea päästä paikalle eivätkä he enää ehdi viettää kahden viikon karanteenia ennen turnauksen alkua. Siispä läheskään kaikki 128 ammattilaisesta tuskin ilmoittautuvat mukaan. Esimerkiksi Alan McManus on jo kertonut jättävänsä turnauksen väliin. Päivitys: viimeinen mukaan päässyt pelaaja oli rankingissa sijalla 97 oleva Jackson Page, joten noin kolmasosa pelaajista on ilmeisesti jättänyt turnauksen väliin. Mukana ovat kuitenkin muun muassa Judd Trump, Ronnie O’Sullivan, Mark Allen, Neil Robertson sekä Mark Selby.

Jotta Championship League voitaisiin järjestää turvallisesti ja vastuullisesti, WST on suunnitellut mittavat varotoimet. FinnSnooker sai nähtäväksi 12-sivuisen asiakirjan toimenpiteistä. Suunnitelman mukaan turnauksesta tulee ainutlaatuinen, ja toimenpiteet ovat perusteellisia.

Turnaus pelataan ilman yleisöä. Ohjeiden mukaan pelaajat täyttävät etukäteen terveyskyselyn ja kaikki paikalle pyrkivät henkilöt – siis pelaajat, tuomarit ja muu turnauksen toteuttamiseksi tarvittava henkilökunta – testataan koronaviruksen varalta aina heidän saapuessaan paikalle. Läsnäolijoiden on myös käytettävä maskia kaikkina muina ajankohtina paitsi otteluiden ja harjoittelun aikana.

Itse otteluissa luovutaan kättelyistä. Pelaajille on omat käsidesit ja restit, jotka puhdistetaan otteluiden välissä, joten niitäkään ei jaeta pelaajien kesken. Myös tuomareiden tulisi pitää kahden metrin etäisyys pelaajiin aina sen ollessa mahdollista.

Areenan yhteydessä on majoitustilat, joten pelaajat tulevat paikalle otteluitaan edeltävänä päivänä, heidät testataan ja jos tulos on negatiivinen, he pääsevät majoitustiloihin. Seuraavana päivänä he pelaavat lohkonsa ottelut ja lähtevät kotiin. Pelaajat eivät saa poistua tiloista ennen kuin he ovat pelanneet kaikki ottelunsa, joten esimerkiksi ruokailu on järjestetty paikan päälle. Lohkojen voittajat tulevat myöhemmin takaisin pelatakseen seuraavan lohkonsa ottelut. Joka päivänä pelataan kaksi lohkoa (finaalipäivänä vain finaalilohko), joten paikalla on vain kahdeksan pelaajaa kerrallaan. Pelipöytiä on kaksi, joten yhtä aikaa pelaamassa on enintään neljä pelaajaa.

Kahden metrin etäisyydet läsnäolijoiden välillä pyritään varmistamaan muun muassa erillisillä sisään- ja uloskäyntireiteillä ja minimoimalla läsnäolijoiden määrä. Pelaajat eivät voi tuoda vieraita, ja pelaajat ja toimitsijat eivät itsekään pääse paikalle muulloin kuin pelatessaan tai työskennellessään. Myöskään median edustajat WST:n mediavastaavaa lukuun ottamatta eivät pääse paikalle, vaan lehdistötilaisuudet järjestetään etäyhteyksien avulla.

Läsnäolijoiden määrä on minimoitu niin vähäiseksi kuin mahdollista. Turnauksessa tarvitaan yhtä aikaa enintään seuraava määrä henkilöitä:

  • Rakentaminen ja purkaminen: 10 henkilöä (2 turnauksen aikana)
  • Pelaajat: 8
  • Turvallisuus: 2
  • Toimitsijat: 4
  • TV-tuotanto: 10
  • Hallinto: 2
  • Media: 1
  • Areenan henkilökunta (ravintola, ensiapu, siivous ym.): määrä vahvistetaan myöhemmin

Missään vaiheessa paikalla ei kuitenkaan ole yhtä aikaa enemmän kuin 25 henkilöä.

Areena on ollut poikkeusolojen ajan kiinni, ja se syväpuhdistetaan ennen turnauksen alkua. Turvallisuusohjeet koskevat myös rakentamista ja purkamista: suunnittelupalaverit pidetään etäyhteyksillä, rakentaminen ja purkaminen toteutetaan pienryhmissä ja mahdollisuuksien mukaan porrastetusti, henkilökunnan on tuotava omat eväänsä, kaikki työkalut ovat henkilökohtaisia, jokaiselle jaetaan henkilökohtainen käsidesipakkaus, keskusteluihin käytetään radiopuhelimia…

Kaiken kaikkiaan ohjeet ovat erittäin kattavat, ja vaikuttaa, että kaikki voitava on tehty turnauksen järjestämiseksi turvallisesti. Snookerissa kontaktit ovat vähäisiä, joten laji lienee yksi turvallisimmista järjestää. Pöytiin koskeminen on ainoita mahdollisuuksia viruksen leviämiseen.

Pahin uhkakuva on, että koronavirus kaikesta huolimatta leviää turnauksessa, mikä aiheuttaisi PR-katastrofin ja käytännössä keskeyttäisi suunnitelmat muiden turnausten järjestämiseksi. Esimerkiksi MM-karsintojen järjestäminen tulee olemaan paljon Championship Leagueta vaikeampaa suuremman pelaajamäärän takia, joten CL:n järjestäminen on hyvä keino kokeilla erilaisia toimenpiteitä. Käytännössä ohjeet ovat kattavat, ja riski viruksen leviämiselle lienee hyvin pieni.

Vaikka toimenpiteet osoittautuisivat toimiviksi ja turnaus järjestettäisiin onnistuneesti, WST:llä on vielä useita koronaviruksen aiheuttamia visaisia kysymyksiä ratkottavana. Tärkein niistä on se, onko kiertueelta mahdollista tippua kauden päätteeksi. Karanteenien takia osa pelaajista ei todennäköisesti pysty osallistumaan jäljellä oleviin turnauksiin, ja tippuminen pois kiertueelta ilman mahdollisuutta pelata MM-kilpailuissa ei olisi tasapuolista. Myös Qualifying Schoolin järjestäminen on vaikeaa jo valtavan pelaajamäärän takia. Eri maissa järjestettäviin turnauksiin matkustaminen ei myöskään ole helppoa, sillä useissa maissa on karanteenivelvollisuus. Championship Leaguen järjestäminen olisi kuitenkin ensimmäinen askel kohti normaalioloja, ja toimenpiteiden laajuudesta johtuen turnauksen onnistunut läpivienti lienee todennäköistä. WST ansaitseekin hatunnoston perusteellisesta valmistautumisestaan.

Suunnitelmien mukaan snookerkausi jatkuu siis 1.6. Turnaus televisioidaan, mutta vielä ei ole julkaistu, näyttääkö Eurosport sen.

Kuva: Monique Limbos


Turnaukset: