China Openin avauskierros pelataan loppuun tiistaina

Shaun Murphy | FinnSnooker.com
Kuva: Monique Limbos

China Openin avauskierros pelataan loppuun tiistaina. Luvassa on elintärkeitä otteluita taistelussa viimeisestä suorasta MM-kisapaikasta, ja selville saadaan myös Robin Hullin toisen kierroksen vastustaja. 

Ken Doherty- Michael White

White miehittää kammottua 16. sijaa maailmanlistalla, ja on siis tällä hetkellä joutumassa ensimmäisenä miehenä kolmen ottelun karsintaturnaukseen. Oman onnistumisensa lisäksi walesilaisen täytyy toivoa sijaa ylempänä majailevalle Stephen Maguirelle nopeaa putoamista turnauksesta. Maguire varmisti toisen kierroksen paikkansa jo maanantaina voittamalla David Morrisin 5-1. 23-vuotias White iski toden teolla läpi aiemmin tässä kuussa voittamalla ensin Shootoutin ja heti seuraavalla viikolla uransa ensimmäisen ison rankingturnauksen, Indian Openin. Turnausvoittoa ovat kuitenkin seuraneet avauskierroksen tappiot niin World Grand Prix’ssa kuin myös Players Tour Grand Finalsissa, joten vaikka suora Crucible-paikka jäisikin haaveeksi, tekisi onnistunut viikko Kiinassa hyvää nuorukaisen itseluottamukselle MM-karsintoja ajatellen.

Mainos:

Dohertyn kausi on ollut vaisu; irlantilaisen paras suoritus on kolmannen kierroksen paikka UK Championshipissa. Toinen vuoden 1997 maailmanmestarin voitoista tuli tällöin juuri Whitea vastaan, ja konkarikin on varmasti terästänyt keskittymistään kauden huipennusta silmällä pitäen. Mikään Dohertyn viime aikojen suorituksissa ei viittaa siihen että irlantilainen pystyisi yllättämään Whiten, mutta tämä on juuri se aika vuodesta mihin irlantilaisen kaltaiset kaiken nähneet veteraanit keskittävät voimansa.

Jamie Burnett – Mark King

Tämän otteluparin kiinnostavuutta suomalaisfaneille lisää se, että voittaja kohtaa toisella kierroksella Robin Hullin. Kumpikin kokeneista ammattilaisista on joutunut pettymään vireeseensä tällä kaudella, ja molemmat kuuluvaat siihen suureen ryhmään pelaajia, jotka toivovat China Openin tarjoavan mahdollisuuden saada arvokasta pelituntumaa ennen MM-karsintoja. Hämmästyttävästi yhteensä 47 kautta ammattilaiskiertueella tahkonneet veteraanit ovat kohdanneet aiemmin vain kahdesti, viimeksi vuonna 2001. Burnettin kauden kohokohta oli puolivälieräpaikka lokakuisessa International Championshipissa, mutta sen jälkeen ilonaiheet ovat olleet skotille vähissä miehen hukattua täysin itseluottamuksensa.

Kingin kauden parhaat hetket ollaan nähty European Tourin osakilpailuissa, joissa mies napsi hyvällä tahdilla voittoja pääsemättä kuitenkaan kertaakaan neljättä kierrosta pidemmälle. Viime viikolla Bangkokissa King pelasi ensimmäisellä kierroksella erinomaisen ottelun voittaessaan Barry Hawkinsin, ja englantilainen maailmanlistan 33. lähteekin otteluun selvähkönä ennakkosuosikkina.

Jamie Cope – Shaun Murphy

Cope ja Murphy pelasivat vuosi sitten huipputiukan ottelun MM-kisojen ensimmäisellä kierroksella. Tuolloin Murphy onnistui kuin onnistuikin kääntämään ottelun voitokseen lukemin 10-9, ja tällä kaudella englantilainen on pelannut mahdollisesti uransa parasta snookeria, ja lähteekin turnaukseen kuin turnaukseen yhtenä ennakkosuosikeista.

Jo useamman kauden ajan tärinästä lyöntikädessään kärsinyt Cope on jatkanut tasaista valumistaan alaspäin rankinglistalla, majaillen tällä hetkellä sijalla 57. Cope on onnistunut napsimaan tasaisesti voittoja heikommin sijoittuneita pelaajia vastaan, mutta korkeammalta rankingeista löytyvät pelaajat ovat olleet lempinimellä ”Shotgun” kulkevalle 29-vuotiaalle useasti liian kova pala purtavaksi, ja näin lienee tälläkin kertaa.

Muut ottelut

Kärkipään pelaajista turnauksensa aloittavat tiistaina myös John Higgins, joka kohtaa Yu De Lun, Judd Trump joka saa vastaansa Andrew Higginsonin sekä Mark Selby, jolle kampoihin yrittää laittaa Mark Joyce. Ennakkoon näissä otteluissa on nähtävissä vain yksi voittaja, mutta kuten Neil Robertsonin tappio Dechawat Poomjaengille osoitti, voivat isotkin yllätykset olla mahdollisia isojen tähtien katseiden ollessa jo tiukasti kiinnitettynä MM-kisoihin. Viime viikon finalisteista Mark Williams saa vastaansa jälleen kerran villinä korttina jatkoon menneen lahjakkuuden Zhao Xingtonin, kun taas Joe Perry kohtaa aina vaarallisen David Gilbertin. 

China Openin otteluohjelma ja tulokset

Kuva: Monique Limbos


Edellinen artikkeliRobin Hull jatkoon China Openissa!
Seuraava artikkeliRobertson ja Carter pihalle China Openin avauspäivänä