Daily Mail: Stephen Hendry moittii nykyammattilaisten asenteita

Kuva: Monique Limbos

Daily Mailin mukaan seitsenkertainen maailmanmestari Stephen Hendry moittii snookerammattilaisten asenteita. Daily Mail kertoo uutisessaan Hendryn todenneen monen nuoren pelaajan voivan oppia paljon esimerkiksi Ronnie O’Sullivanilta tai Stuart Binghamilta.

Hendry kehottaa turhautuneita pelaajia huomioimaan, kuinka paljon esimerkiksi O’Sullivan ja Bingham ovat parantaneet muutaman kauden aikana. Etenkin O’Sullivanin päätös turvautua psykologi Steve Petersin apuun oli kaikkien aikojen menestyneimmän pelaajan mielestä viisas ratkaisu. Seitsenkertainen maailmanmestari toteaa, että menestys on usein pienestä kiinni ja kun palat loksahtavat paikalleen, kaikki on mahdollista. Kauden 2011-2012 päätteeksi Main Tourin jättäneen Hendryn mielestä Binghamin ja valmentaja Stephen Feeneyn yhteistyö on malliesimerkki siitä.

Vielä viimeisessä turnauksessaan eli MM-kisoissa 2012 puolivälieriin edenneen ja 147 pisteen sarjan tehneen Hendryn edellisistä ammattilaisotteluista on jo aikaa, mutta hän toteaa kuulevansa silti juttuja Main Tourilta. Hendry toteaakin Daily Mailin jutussa, että monet pelaajat eivät ole riittävän omistautuneita tai näe riittävästi vaivaa menestyäkseen ammattilaisena. Hänen mielestään osa pelaajista suhtautuu European Tourin turnauksiin kuin polttariviikonloppuun, ja Hendry toteaakin, että monen ammattilaisen pitäisi katsoa peiliin.

Mainos:

Seitsenkertaisen maailmanmestarin näkemyksellä on taatusti painoarvoa, vaikka hän ei ole hetkeen ammattilaisena pelannutkaan. On totta, että viime vuosina Main Tour on kehittynyt ja laajentunut huomattavasti, minkä myötä myös pelaajien on täytynyt ammattimaistua. Kauas on tultu niistä ajoista, jolloin Alex Higginsin tapaiset pelaajat saattoivat pelata humalassa, mutta on helppo uskoa, että kaikki pelaajat eivät suhtaudu lajiin yhtä ammattimaisesti kuin esimerkiksi Hendryn mainitsema Bingham.

Kaikesta huolimatta snookeriin suhtaudutaan nykyään selvästi vakavammin kuin ennen, mitä selittää esimerkiksi kansainvälisen näkyvyyden ja palkintorahojen kasvu. Tekemistä riittää silti vielä paljon ennen kuin snooker saavuttaa yhtä arvostetun aseman kuin suurimmat urheilulajit eivätkä sopupeliuutiset tai Hendryn kuvaamat tapaukset missään nimessä paranna lajin arvostusta.

Kuva: Monique Limbos


Edellinen artikkeliOn Q Promotions lopettaa toimintansa
Seuraava artikkeliLisbon Openin amatööriennakko