MM-karsintojen ensimmäinen kierros saatiin lauantaina päätökseen. Aamulla aloitettiin kymmenen ottelua, jotka pelattiin illalla loppuun, ja iltapäivällä pelattiin loppuun 11 edellisenä päivänä aloitettua ottelua. Jäljellä taistelemassa pääsarjapaikasta on enää 64 pelaajaa.
Lauantaihin mahtui vaikka mitä: 10-0-tulos, suomalaisväriä sekä parin legendan tappiot. Sekä Steve Davisin että Tony Dragon urat saattavat tappioiden myötä olla ohi.
Viimeiset ottelut eivät ehtineet raporttiin, ne täydennetään aamulla. Viimeiset neljä ottelua on nyt lisätty loppuun.
Päätetyt ottelut
Cao Yupeng – Rodion Judin 10-0
Ei armoa. Cao, jolla edelleen on pienoinen mahdollisuus säilyttää ammattilaispaikka ottamalla MM-turnauksesta useita voittoja, johti avausjakson jälkeen 9-0 eikä antanut toisessakaan jaksossa amatöörivastustajalleen yhtään erää.
Matt Selt – Igor Figueiredo 10-2
Lukemat mairittelevat Seltiä – ottelu olisi voinut olla paljon tasaisempikin, mutta avausjakson kaikki tiukat erät kääntyivät Seltille. Hän aloitti toisen jakson hyvin eikä Figueiredo saanut jaksossa erääkään. Brasilialaisen kauden ainoa ottelu päättyi siis tylyyn tappioon.
https://twitter.com/MattSelt/status/718812223699816448
Zhou Yuelong – Dylan Craig 10-3
Lisää selkeitä lopputuloksia. Zhou ei luopunut tukevasta johdostaan vaan voitti toisen jakson kaikki neljä erää ja jatkio hyvää kauttaan vakuuttavasti. Amatööri Craig onnistui avausjaksolla voittamaan muutaman erän, mutta toinen oli Zhoun ylivoimaa.
Zhang Anda – Bratislav Krustev 10-2
Jakson kolmas kiinalainen voittaja. Amatööri Krustev johti 1-0, mutta siihen jäivät hänen ilonaiheensa. Zhangilla on yhä pieni mahdollisuus nousta 64 parhaan joukkoon, jolloin hän ei joutuisi aloittamaan ensi kaudella nollista.
Ali Carter – Mateusz Baranowski 10-2
Carter osoitti, että hän ei kuulu MM-karsintoihin, mutta ei puolalaisamatöörikään sinne näyttänyt kuuluvan. Vakuuttavasti pelannut Carter eteni helposti jatkoon.
Dechawat Poomjaeng – Eden Sharav 10-4
Sharav voitti toisessa jaksossa yhden erän mutta Poomjaeng loput, joista viimeisen pinkillä. Parempi voitti, ja Sharavin alakanttiin sujunut debyyttikausi päättyi selkeään tappioon. Poomjaeng ei pelannut yhtä hyvin kuin avausjaksolla, vaan toinen jakso oli nihkeä ja hidas.
Dominic Dale – Ian Glover 10-6
Glover pelasi hyvän ottelun, joka jäi toistaiseksi hänen ammattilaisuransa viimeiseksi. Avausjakson jälkeen tilanne oli 6-3 eikä Glover saanut kavennettua eroa kahta freimiä pienemmäksi. Ottelu oli hänen parhaitaan tällä kaudella, mutta se tuskin paljon lohduttaa. Dale puolestaan otti tärkeän voiton, vaikka hän ei ollut parhaimmillaan.
https://twitter.com/spearlordglover/status/718853916293730304
Oliver Lines – Lu Ning 10-5
Lines otti erittäin tärkeän voiton. Tappiolla hän olisi joutunut aloittamaan seuraavan kauden nollista, nyt hän hyvin todennäköisesti varmisti top 64 -sijoituksen. Avausjakson jälkeen tilanne oli 5-4, mutta Lines voitti toisen jakson kolme ensimmäistä freimiä. Lu kavensi, mutta seuraavat kaksi erää menivät jälleen avausjaksosta paljon parantaneelle Linesille, joka eteni jatkoon. Lu puolestaan tappionsa myötä tippuu Main Tourilta.
YESSSSSS! Get in
— مخطور (@oliverlines147) April 9, 2016
Mark Davis – Adam Duffy 10-7
Davis voitti Duffyn varsin hyvätasoisessa ottelussa (Davis 83, 72, 70, 67, 66, 63, Duffy 87, 75, 74, 58, 56, 53, 50) ja on pykälän lähempänä Cruciblea, joka kirkastaisi vaisun kauden. Erittäin tärkeäksi osoittautui 12:s erä, johon lähdettiin Davisin johtaessa 7-4. Duffy teki suuren sarjan, mutta Davis vastasi hieman suuremmalla ja ryösti erän viimeisellä mustalla. Duffy voitti kolme neljästä seuraavasta erästä, mutta 17:s erä päättyi Davisin voittoon viimeisellä pinkillä. Hänen turnauksensa jatkuu sunnuntaina. Entinen ammattilainen Duffy puolestaan osoitti jälleen taitojensa riittävän Main Tourille.
Oh well…
— Adam Duffy (@A147D) April 9, 2016
Robin Hull – Barry Pinches 10-7
Suomalainen paransi avausjaksolta ja hallitsi toista jaksoa. Ottelu jäi ainakin toistaiseksi Pinchesin uran viimeiseksi. Lisää ottelusta omassa raportissaan.
10-7 voitto,parempi päivä tänään. Huomenna jatkuu 2.kierroksella,sama aika,sama paikka #MM
— Robin Hull (@robinhull_) April 9, 2016
Mitchell Mann – Kishan Hirani 10-7
Ottelu oli erittäin hidas ja varsin tasainen. 7-7-tilanteeseen asti ottelu sujui ilman, että kumpikaan oli ollut suuremmassa kuin yhden erän suuruisessa johtoasemassa. Sen jälkeen Mann voitti erittäin pitkän 15:nnen erän – freimi kesti yli tunnin. Seuraavaan erään Mann teki satasen, ja ottelu alkoi olla ratkennut. Mann voittikin pelin viimeiset neljä erää. Amatööri Hirani haastoi hänet hyvin, mutta 15:nnen erän tappio vaikutti olevan ottelun käännekohta.
Kokonaan pelatut ottelut
Mark King – Fraser Patrick 10-3
Patrickin kausi tulokseen, johon koko kausi kiteytyi – hänen kautensa on ollut pettymys. King johti ottelua 8-0, mutta Patrick sai sentään voitettua ensimmäisen jakson viimeisen ja toisen jakson kaksi ensimmäistä erää.
So pleased to have got through today. 10-3 was very flattering @fraserp147 was unlucky at vital times and was class in defeat.
— mark king (@markking147) April 9, 2016
Liang Wenbo – Joe O’Connor 10-2
Pelaajat painivat eri sarjoissa. O’Connor tasoitti alussa tilanteeksi 1-1, mutta seuraaviin viiteen erään Liang teki 138, 101, 76, 71, 54 ja 52 pisteen sarjat. Liang voitti itse asiassa seitsemän erää peräkkäin ennen kuin amatööri O’Connor sai toisen freimivoittonsa.
Alfie Burden – Tony Drago 10-7
Drago pelasi hyvän ottelun, mutta se jää hänen toistaiseksi viimeisekseen – maltalainen tippuu Main Tourilta. Hän johti Burdenia 3-1, mutta Burden tuli ohi, ja avausjakso päättyi 5-4-lukemiin. Toisen jakson alussa Burden siirtyi 8-4-johtoon, mutta Drago kavensi vielä tilanteeksi 8-6 (Dragon voittamista freimeistä ensimmäinen kesti vain 5 minuuttia 23 sekuntia!) ja 9-7. Viimeinen erä meni kuitenkin Burdenille väreillä, ja englantilainen varmisti voittonsa, jota hän tuuletti innokkaasti. Hän sai revanssin MM-kisojen 1998 pääsarjan avauskierroksen tappiostaan Dragolle. Jos ottelu jäi Dragon uran viimeiseksi, ainakin hän pelasi hyvän kamppailun.
A happy team #payback pic.twitter.com/j5S2u2mAUm
— Alfie Burden (@ABOFLONDON) April 9, 2016
Jamie Cope – Ashley Hugill 10-4
Tärkeä voitto Copelle, joka on ensi kaudella hyvissä asemissa top 64 -taistelussa. Ottelu oli vielä 4-4-tilanteessa, mutta Cope hoiteli viimeiset kuusi erää suhteellisen vaivatta ja voitti amatöörivastustajansa.
Gutted. 😩 didn't perform at all in the second session.
On to the ebsa play-offs on Wednesday now— Ashley Hugill (@AcHugill) April 9, 2016
Ding Junhui – Greg Casey 10-4
Ding pelasi hyvän ottelun ja teki 99, 98, 89, 74, 68, 56 ja 51 pisteen sarjat (Casey 60, 54, 54). 1-1-tilanteessa hän voitti kuusi erää peräkkäin ja siirtyi tukevaan johtoon. Amatööri Casey tuskin on silti kovin tyytymätön – hän otatti ottelun jälkeen yhteiskuvan Dingin kanssa pelipöydän äärellä!
Fergal O’Brien – Steve Davis 10-4
Oliko tämä viimeinen kerta, kun Davis oli mukana MM-turnauksessa? Hänen legendan villi korttinsa päättyy tähän kauteen eikä ole tiedossa, myönnetäänkö uutta (saati sitten käyttääkö Davis sitä, jos sellainen myönnetään). Hän aloitti hyvin ja tasoitti tilanteeksi 2-2 ryöstöllä mustalla, mutta O’Brien voitti seuraavan erän mustalla. Irlantilainen voitti loputkin avausjakson erät ja siirtyi 7-2-johtoon. Davis voitti vielä toisen jakson aikana pari erää mutta ei pystynyt kunnolla haastamaan vastustajaansa. Moni erä ratkesi tosin vasta väreillä, ja lukemat olisivat voineet olla hieman tasaisemmatkin.
Xiao Guodong – Allan Taylor 10-6
Erittäin vaisua kautta pelaava Xiao otti tärkeän voiton. Myös Taylorin kausi on ollut suuri pettymys, ja ammattilaispaikan säilyttäminen ensi kauden jälkeen vaatisi ihmeitä. Xiao nousi neljällä peräkkäisellä erävoitolla parin erän takaa-ajoasemasta 6-4-johtoon, mutta Taylor kavensi. Kiinalainen kasvatti johtoaan suurella sarjalla ja ryösti erittäin tärkeän 13:nnen erän. Kun hän voitti vielä kolmannen peräkkäisen erän, tilanne oli 9-5. Taylor kavensi vielä, mutta seuraava erä meni väreillä Xiaolle, joka otti erittäin tärkeän voiton tasaisesta pelistä. Sarjojenkin valossa ottelu oli hyvätasoinen (Xiao 100, 73, 59, 58, 57, 53, 50, Taylor 105, 95, 62, 57), ja molemmat esittivät jo merkkejä piristymisestä.
Martin O’Donnell – Kuldesh Johal 10-8
Hyvää kautta pelaava O’Donnell otti voiton entisestä ammattilaisesta Johalista pitkässä ottelussa. Peli sujui tasaisesti eikä kaksikon välillä ollut missään vaiheessa suurta eroa. O’Donnell voitti 13:nnen erän viimeisellä mustalla siirtyen 7-6-johtoon, mutta Johal ei siitä välittänyt vaan voitti kaksi peräkkäistä freimiä. O’Donnell voitti kuitenkin viimeiset kolme erää hallittuaan etenkin kahta ensimmäistä alusta loppuun ja eteni jatkoon. Ottelun tasaisuutta kuvaa että peräti kahdeksan erää ratkesi vasta väreillä.
Jamie Burnett – Jamie Clarke 9-10
Amatööri Clarke otti erinomaisen voiton kaimastaan. Ottelu sujui tasaisesti alusta loppuun. Clarke tasoitti viimeisellä mustalla tilanteeksi 6-6 ja voitti myös kaksi seuraavaa erää, mutta Burnett tuli tasoihin. Clarke siirtyi vielä 9-8-johtoon, mutta edessä oli ottelun ansaitusti huipentanut katkaisufreimi. Clarke on erittäin monta kertaa ollut otteluvoiton päässä ammattilaispaikasta mutta hävinnyt ratkaisevan ottelun, joten hänen hermojensa pitävyys on kyseenalaistettu. Nyt amatööri kuitenkin teki hyvän 62 pisteen sarjan viimeiseen erään ja eteni jatkoon erittäin hyvällä voitolla.
Mike Dunn – James Cahill 10-7
Todellinen etanaottelu. Ensimmäisen jakson aikana – neljässä tunnissa – kaksikko sai pelattua vain kuusi erää! Tilanne oli avausjakson jälkeen 3-3. Toinen jakso kesti liki 5.30 tuntia eli yhteensä parivaljakko pelasi 17 erää 9.30 tunnissa. Dunn siirtyi jakson alkajaisiksi 6-4-johtoon, mutta Cahill tuli tasoihin. Seuraavat kolme erää menivät Dunnille, ja Cahillin kavennuksesta huolimatta kokenut Dunn eteni lopulta jatkoon. Viimeinen erä ratkesi kuvaavasti viimeisellä mustalla ja kesti melkein 45 minuuttia. Ottelu oli erittäin nihkeää peliä ja tasoltaan suorastaan surkea. Peräti 11 erää ratkesi vasta väreillä. Dunn otti kuitenkin tärkeän voiton, todella vaisun kauden pelanneen Cahillin kohtalo oli jälleen hävitä.
Think I've hit a career low, that was DISGUSTING !!!! Horrific luck against me and play rubbish = 6 frames 4 hours !!!!!
— Mike Dunn (@mikedunn147) April 9, 2016
Otteluohjelma ja kaikki tulokset
Kuva: Monique Limbos