Kauden kolmanneksi viimeinen rankingturnaus Players Championship pyörähti käyntiin maanantaina Walesin Llandudnossa. 16 tällä kaudella eniten palkintorahaa tienannutta pelaajaa taistelee 100 000 punnan pääpalkinnosta sunnuntaihin saakka, mutta pääpalkinnon ja pokaalin lisäksi useampi pelaaja taistelee Walesissa myös suorasta paikasta MM-kisoihin. Ensimmäinen merkittävä tulos tämän taistelun osalta nähtiin, kun Ding Junhui voitti maanantai-iltana Mark Allenin selkeästi 6-2.
Dingin kausi ei ole liikaa ilonaiheita tuottanut, joten monien silmissä Masters-voittaja Allen lähti otteluun ennakkosuosikkina. Maanantaina paremmasta ei kuitenkaan ollut epäselvyyttä, sillä pohjois-irlantilainen oli suorastaan hämmentävän kaukana parhaasta tasostaan, ja keskinkertainenkin suoritus siivitti Dingin selkeään otteluvoittoon.
Allen joutuu nyt toden teolla pelkäämään, että hänestä tulee historian ensimmäinen hallitseva Masters-voittaja, joka joutuu lusimaan MM-karsinnat: vielä yhdeksäntenä maailmanrankingissa olevan, mutta ennen MM-kisoja paljon pisteitä menettävän pohjois-irlantilaisen niskaan hengittävistä pelaajista hurjassa vireessä oleva Ryan Day, Stephen Maguire sekä näitä huomattavasti vaikeammassa asemassa oleva Graeme Dott ovat mukana Llandudnossa.
Shaun Murphy oli joutunut jättämään jo kaksi perättäistä turnausta väliin niska- ja selkävaivojensa takia, mutta maanantaina vaivoista oli nähtävillä vähän merkkejä, kun Kyren Wilson jäi vuoden 2005 maailmanmestarin jalkoihin lukemin 6-3.
Wilsonin urakkaa ei helpottanut vaikeiden olosuhteiden aiheuttama sunnuntain ja maanantain välinen yö lentokentällä, ja Murphy otti kaiken irti vastustajansa vaikeuksista tekemällä jo ottelun neljään ensimmäiseen erään kaksi centurya. Wilson viritteli vielä 5-1 -tappioasemasta kirin poikasta, mutta yhdeksäs freimi oli selkeästi Murphyn heiniä, ja tämä pääsee valmistautumaan perjantain puolivälierään John Higginsiä tai Anthony McGilliä vastaan.
Daylla viimeinen mahdollisuus suoraan Crucible-paikkaan
Tiistain ehkä mielenkiintoisimmassa ottelussa kohtaavat suorasta Crucible-paikasta taisteleva Day ja maailmanrankingin kärkinimi Mark Selby. Yleensä Selby olisi tämän kaksikon kohtaamisessa ennakkosuosikki, mutta nyt kaksi turnausta putkeen voittanut Day on elämänsä vireessä, kun taas hallitseva maailmanmestari pelaa heikointa kauttaan pitkiin aikoihin.
Paljon snookeria viimeisen kahden viikon sisään pelanneen Dayn energiatasot eivät välttämättä ole parhaat mahdolliset, mutta valtava itseluottamuksen aalto tarkoittaa sitä, että Coolbetin walesilaiselle tarjoama kerroin 2.77 vaikuttaa todella houkuttelevalta. Day on jo karsiutunut ennen MM-kisoja pelattavasta China Openista, joten tämä viikko on myös miehen viimeinen mahdollisuus parannella asemiaan suoraa MM-kisapaikkaa ajatellen.
Iltapäivän toisessa ottelussa Mark Williams kohtaa Northern Ireland Openin loppuottelun uusinnassa kiinalaisteini Yan Bingtaon, ja illalla viime aikoina pahasti hukassa ollut Luca Brecel yrittää saada koneensa käyntiin Neil Robertsonia vastaan.
Illalla turnauksensa aloittaa myös Graeme Dottin kohtaava Ronnie O’Sullivan, joka jahtaa tällä viikolla jo kautensa viidettä rankingturnausvoittoa. Finnsnooker järjestää illan otteluun breikinveikkauskilpailun, jossa on palkintona lahjakortti Verkkokauppa.comiin. Pääset osallistumaan kilpailuun TÄSTÄ LINKISTÄ.