Ding suvereenisti World Openin voittoon – ohitti Selbyn ja Robertsonin

Ding Junhui lyömässä palloa
Kuva: Monique Limbos

Kiinan Ding Junhui otti uransa 13. rankingturnausvoiton kotiyleisönsä edessä Yushanissa. World Open päättyi 30-vuotiaan supertähden voitonjuhliin, kun Kyren Wilson jäi loppuottelussa jalkoihin selkein lukemin 10-3. Säästeliäästi alkukaudesta kilpailleelle Dingille turnausvoitto on ensimmäinen sitten viime vuoden syyskuussa pelatun Shanghai Mastersin. 

Välierässään Belgian Luca Brecelin 6-4 voittanut Ding aloitti finaalin tyrmäävästi: kiinalainen voitti ottelun ensimmäisestä seitsemästä erästä kuusi, paukuttaen pöytään 67, 93 ja 58 pisteen sarjat. Lauantain toisessa välierässä Mark Allenin dramaattisten vaiheiden jälkeen 6-5 kaatanut Wilson vastasi avausjakson lopussa 104 ja 66 pisteen sarjoilla herätellen toiveita comebackista.

Illan ratkaisusessio oli kuitenkin aivan yhtä päätyä. 67, 69, 71 ja 54 pisteen breikit siivittivät Dingin otteluvoittoon ilman ongelmia, ja Wilsonin oli tyytyminen toiseen rankingfinaalitappioonsa. Vuoden 2015 Shanghai Mastersin voittajalle finaalipaikka rahakkaasta turnauksesta tuo kuitenkin arvokasta toppausta maailmanlistalle, josta toissasyksyn voitosta saadut rahat nyt häviävät.

Mainos:

Dingin pokkaama 150 000 punnan voittopalkinto nostaa tämän John Higginsin ja Judd Trumpin ohi maailmanlistan toiselle sijalle. Turnausvoiton myös Ding sivuttaa myös kaikkien aikojen rankingturnauslistalla pitkäaikaiset kilpakumppaninsa, 12 rankingvoittoa ottaneet Mark Selbyn ja Neil Robertsonin. Kiinan ykköstähdeksi noustuaan pitempään kotimaassaan pelatuissa turnauksissa alisuorittanut Ding on nyt voittanut jo kuusi rankingturnausta Kiinassa.

”Kotiyleisö tukee minua aina, samalla tavalla kuin Ronnie O’Sullivania UK:ssa. Sillä on iso merkitys, voi nähdä etteivät kaikki pelaajat pidä siitä, mutta se on vain jotain jonka kanssa pitää oppia tulemaan toimeen. Ensimmäisinä vuosinani minulla oli vaikeuksia, mutta se oli osa oppimiskokemusta”, Ding kertoi World Snookerille.

Snookersyksy ei paljon lepoa pelaajille tarjoa, sillä seuraavan Kiinan turnauksen International Championshipin karsinnat alkavat Prestonin Guild Hallissa jo tiistaina.

Vedonlyöntivihjeet ja kaikki päivän kuumimmat urheilu-uutiset löydät Pallomeri.net -sivustolta.

Kuva: Monique Limbos 


Edellinen artikkeliWorld Openin välieräparit selvillä – Wilsonilta lähes ennätyksellistä tykitystä
Seuraava artikkeliSuosituimmat pelit tylsyyden voittamiseen