Ding viimein voittoon O’Sullivanista, Selbyltä majesteettisia otteita

Ding Junhui lyömässä palloa
Kuva: Monique Limbos

MM-turnauksen kahden pöydän vaihe pelattiin pakettiin keskiviikon aikana. Päivä tarjosi paljon puheenaiheita, päällimmäisinä näistä Mark Selbyn uskomaton breikkitykitys Marco Futa vastaan, sekä Ding Junhuin tunteikas voitto kovatasoisessa ottelussa Ronnie O’Sullivania vastaan. 

Ding lähti ratkaisevaan jaksoon 10-6 johtoasemasta, mutta kiinalainen ei ollut voittanut The Rocketia kymmeneen vuoteen. Kun O’Sullivan kavensi viimeiselle tauolle lukemiksi 11-9 upealla 146 pisteen lyöntisarjalla, uskoikin moni, että useasti englantilaista idoliaan vastaan tiukassa paikassa hermoillut Ding ei kestä paineita.

Tällä kertaa 30-vuotias viime vuoden MM-finalisti ei ollut kuitenkaan valmis taipumaan. 87 pisteen sarja vie miehen erän päähän otteluvoitosta, ja vaikka O’Sullivan vielä pitkitti ottelua toinen jalka haudassa upealla 73 pisteen tyhjennyksellä, Ding päätti ottelun mestarin tavoin 117 pisteen breikkiin. O’Sullivan onnitteli ottelun jälkeen Dingiä pitkään ja hartaasti, ja hetki oli selvästikin tunteikas molemmille. ”Ronnie sanoi että näytän aivan eri pelaajalta. Hän on hieno mies, ja vaatii kovaa työntekoa olla yhtä hyvä kuin hän”, Ding totesi ottelun jälkeen.

Mainos:
1X2-Kisa 680x240

Aiemmin keskiviikkona paikkansa yhden pöydän peleihin varmistivat jo MM-menestykseen tottuneet Mark Selby sekä John Higgins. Etenkin Selby oli toisessa jaksossaan Marco Futa vastaan aivan liekehtivässä iskussa, ja sai palkinnoksi itselleen vapaa-illan voittamalla ottelun ilman päätösjaksoa lukemin 13-3.

Leicesteriläinen alleviivasi vastustamatonta virettään kolmella täystyhjennyksellä, joista viimeiseksi syntynyt 143 on varteenotettava ehdokas kaikkien aikojen hienoimmaksi lyöntisarjaksi. ”Koko ottelussa löin ehkä yhden tai kaksi helppoa palloa ohi, muuten se oli enemmän tai vähemmän virheetön suoritus”, ilahtunut Selby kertoi ottelunsa jälkeen.

Myöskään Higgins ei joutunut suuremmin hikoilemaan välieräpaikkansa puolesta. Ero Kyren Wilsoniin oli jo vakuuttava 11-5 tähän päivään lähdettäessä, eikä Higginsin tarvinnut urakoida kuin kolme erää päättääkseen ottelun tänään päivällä.

Viimeisestä välieräpaikasta taisteltiin huomattavasti tiukemmin: Barry Hawkins ja Stephen Maguire saivat Selbyn murskajaisten myötä illaksi koko Cruciblen itselleen. Ratkaisevaan jaksoon lähdettiin kutkuttavasti Hawkinsin 9-7 johdosta. Maguire onnistui tulemaan vielä tasoihin lukemiin 9-9, mutta sen jälkeen Hawkins kiihdytti tahtia ja karkasi 13-9 voittoon, varmistaen neljännen välieräpaikkansa Cruciblessa viimeisen viiden vuoden aikana.

Kuva: Monique Limbos

MM-turnauksen otteluohjelma ja tulokset 


Edellinen artikkeliHeikki Niva Qualifying Schooliin
Seuraava artikkeliVideo: Onko tässä kaikkien aikojen hienoin breikki?