China Open alkoi aikaisin maanantaina. Turnauksen ensimmäisenä päivänä pelattiin neljä villin kortin ottelua, kolme pääsarjan yhteyteen lykättyä karsintaottelua sekä varsinaisia ensimmäisen kierroksen kamppailuja. Taistelu suorista paikoista Crucibleen suoraviivaistui huomattavasti päivän aikana.
Villin kortin kierroksella kolme neljästä ammattilaisesta eteni jatkoon. Ainoastaan Andrew Higginson hävisi Yuan Sijunille 3-5. Varsin nuori kiinalainen teki 86, 64 ja 61 pisteen sarjat ja eteni jatkoon. Kiinan Tian Pengfei puolestaan pelasi vakuuttavasti (sarjat 108, 95, 60, 53) ja voitti villin kortin ottelussaan Niu Zhuangin 5-1.
Jos villin kortin kierrokselta selvittiin yhdellä yllätyksellä, karsintakierroksen otteluissa niitä nähtiin enemmän. Liang Wenbo hävisi ensin Peter Linesille 2-5 ja joutuu karsimaan pääsystä MM-kisoihin – hän on kiinni 17:nnessä sijassa. Lines pelasi poikkeuksellisen hyvin, mutta toisaalta Liang oli varsin vaisu. Vaikka sarjoja syntyi paljon (Liang 61, 52, Lines 78, 61, 57, 55), ei ottelu ollut erityisen tasokas.
Myös toinen kiinalainen, Ding Junhui, hävisi karsintaottelunsa. Lee Walker kukisti Dingin 5-1 ja otti kaksikon toisesta keskinäisestä ottelusta toisen voittonsa. 136 pisteen sarjan ainoassa voittamassaan freimissä tehnyt Ding ei saanut muuten oikeastaan mitään aikaan, mutta toisaalta Walker oli hyvässä pelivireessä. Rankinglistan 16:nnessa paikassa kiinni oleva Ding joutuu vielä jännittämään suoran pääsarjapaikkansa puolesta.
15:nnessä rankingsijassa kiinni oleva Michael White hävisi varsinaisella avauskierroksella Jack Lisowskille 1-5. Dingin ja Liangin tappioiden myötä Whiten suora Crucible-paikka on kuitenkin melkein varma. 0-4-tappioasemassa ollut White kavensi voittamalla viidennen erän ja oli kuudennessakin lähellä kavennusta, mutta erä ratkesi mustalla Lisowskille, joka eteni jatkoon.
Sijoissa 15-17 kiinni olevat pelaajat ovat nyt siis pihalla, joten taistelu top 16 -sijoista on varsin suoraviivainen. Stephen Maguire ja Kyren Wilson voivat välieräpaikalla nousta 16 parhaan joukkoon. Mikäli molemmat tippuvat välierässä, viimeinen paikka menee Wilsonille. Moni muukin pelaaja voi finaalipaikalla tai turnausvoitolla nousta 16 parhaan joukkoon, mutta Maguirelle ja Wilsonille riittää välieräpaikka, ellei joku heidän takanaan rankingissa oleva etene finaaliin.
Maguire aloittikin voittoisasti kukistamalla Gary Wilsonin 5-3. Hän johti ottelua 3-0, mutta Wilson tuli vahvalla pelillä tasoihin. Maguire kuitenkin voitti seuraavat kaksi erää ja eteni jatkoon. Kaavion puolesta hänellä on erinomainen mahdollisuus edetä välieriin – top 16 -pelaajia ei voi tulla vastaan ennen semifinaaleja. Wilson puolestaan avaa turnauksensa vasta tiistaina.
Muissa avauspäivän otteluissa Neil Robertson kärsi yllättävän tappion Noppon Saengkhamia vastaan. Ottelu oli tasokas jo sarjojenkin valossa (Saengkham 81, 80, 70, 67, Robertson 106, 106, 81). Saengkham johti ottelua 2-0 ja 3-1, mutta kaksi peräkkäistä 106 pisteen sarjaa toivat Robertsonin tasoihin. Thaimaalainen kuitenkin vastasi kahdella suurella sarjalla, jätti Robertsonin nollille molemmissa erissä ja eteni jatkoon.
John Higgins voitti Zhou Yuelongin 5-2, ja Robertsonin ja Saengkhamin ottelun tapaan hävinnyt pelaaja teki kaksi satasta. Higgins pelasi riittävän hyvin edetäkseen jatkoon, mutta paras vire antaa vielä odottaa itseään. Hyvin viime aikoina esiintynyt Alfie Burden puolestaan kukisti Joe Perryn puhtaasti 5-0. Perry sai ottelussa yhteensä vain 38 pistettä. Maininnan ansaitsee myös Chris Wakelinin ja Matt Seltin ottelu (4-5), jossa yksi erä aloitettiin alusta, vaikka pöydällä oli valkoisen lisäksi enää kaksi palloa.
China Openin otteluohjelma ja kaikki tulokset
Kuva: Monique Limbos