Erinomaisesti karsinnoissa pelannut Scott Donaldson eteni Australian Openin pääsarjaan voittamalla Norjan Kurt Maflinin 5-2. Donaldson on voittanut kaikki tällä kaudella pelaamaansa viisi ottelua – tilasto, johon kukaan muu ei ole pystynyt. Maflin antoi Donaldsonille enemmän paikkoja kuin Donaldson Maflinille, mikä ratkaisi ottelun. Molemmat olivat ihan hyvässä pussitusvireessä ja tekivät kaksi yli 50 pisteen sarjaa, mutta etenkin ottelun loppua kohti Maflin pelasi tällä saralla heikommin. Donaldson ansaitsee taatusti paikkansa Australiassa.
Myös Jamie Jones on pelannut Australian karsinnoissa huippupeliä. Mark King hävisi viimeisellä karsintakierroksella 5-1. King teki ottelun suurimman sarjan (126), jolla hän voitti yhden freimin. Se oli hänen ainoa yli 50:n sarja; Jones teki niitä kaksi (54 ja 52). Kuten odottaa saattoi, ottelussa oli muutama takkuisa freimi. Ne menivät kaikki Jonesille. Kingin sarjat jäivät satasta huomioimatta liian lyhyiksi, jotta hän olisi voinut voittaa pelin.
Liang Wenbo pelasi hyvin voittaessaan Jimmy Robertsonin 5-2. Liang muun muassa teki kaksi suurta sarjaa (106 ja 87). Robertson teki yhden maininnan arvoisen sarjan (62), mutta hänen sarjansa jäivät usein noin 15-25 pisteen mittaisiksi. Liang käytti paikkansa paljon tehokkaammin ja ansaitsi voittonsa.
Jack Lisowski teki kolme suurta sarjaa (90, 61, 60) voittaessaan David Gilbertin 5-2. Gilbert teki vain yhden kunnon sarjan (73). Lisowski antoi kyllä Gilbertille paikkoja, mutta tämä ei niitä käyttänyt riittävällä tehokkuudella. Lisowski sen sijaan rakensi sarjoja tehokkaasti. Myös Tom Ford teki kolme yli 50 pisteen breakia (81, 79 ja 59). Ne tulivat kolmeen viimeiseen freimiin Lisowskin voittaessa Oliver Brownin 5-1. Tappio oli Brownin kauden ensimmäinen. Brown antoi edellisissäkin otteluissaan vastustajille runsaasti paikkoja, mutta he eivät käyttäneet niitä. Ford oli toista luokkaa ja etenkin ottelun loppupuolella voitti freimit nopeasti. Brown ei kunnon sarjoja tehnyt – hänen suurimpansa oli vain 39.
Mark Joycen ja Ian Burnsin ottelu oli tasokas etenkin lopussa. Tauolle mentiin Burnsin 3-1-johdossa. Ottelun alun paras sarja oli Burnsin 56. Tauon jälkeen Joyce tasoitti tilanteeksi 3-3 50:n ja 79:n sarjoilla. Burns siirtyi 106:n sarjalla johtoon, mutta Joyce tasoitti 105:n breakilla. Katkaisufreimissä Jyce teki 66:n sarjan, mikä ratkaisi ottelun. Ennen taukoa Joyce ei käyttänyt paikkojaan, vaikka Burns antoi niitä runsaasti. Tauon jälkeen tilanne muuttui ja molemmat pelasivat huippupeliä.
Andrew Higginson voitti jännitysnäytelmässä Aditya Mehtan 5-4. Higginson aloitti ottelun hyvin tekemällä ensimmäiseen freimiin 107 pisteen lyöntisarjan. Mehta voitti seuraavat kolme freimiä (paras sarja 79) ja johti ennen taukoa 3-1. Higginson kavensi lukemia, mutta Mehta siirtyi jo 4-2-johtoon. Higginson kuitenkin voitti viimeiset kolme freimiä, vaikka Mehta sai pariinkin otteeseen tilaisuuden voittaa. Viimeinen freimi ratkesi vasta viimeisellä punaisella, jonka Higginson pussitti. Punaisen jälkeen Higginson teki keltaisen, uudestaan keltaisen, vihreän, ruskean ja sinisen. Mehta tarvitsi pinkillä kaksi snookeria, mutta hän tekikin itse virheen, minkä jälkeen intialaisella ei ollut muita vaihtoehtoja kuin ottelun luovuttaminen.
Otteluohjelma ja kaikki tulokset