EM-kisoissa jäljellä kahdeksan pelaajaa

Amatöörien EM-kisat ovat edenneet puolivälieriin. Ne sekä välierät pelataan huomenna tiistaina ja finaalit keskiviikkona.

Miesten 32:n kierroksella mukana oli vielä kaksi suomalaista. Jani Kananen kohtasi Roman Dietzelin, joka voitti ottelun 5-2. Saksaa edustava Dietzel teki ottelun suurimmaksi sarjaksi 58. Heikki Niva hävisi erittäin tasaisessa pelissä Itävallan Andreas Plonerille 5-4. Niva johti ottelua 2-1 ja 4-3, mutta Ploner tasoitti ja lopulta voitti pelin. Itävaltalainen lupaus pelasi hyvin: hän teki breakit 50, 52 ja 56.

16:n kierroksella Mitchell Mann voitti viime vuoden kakkosen Gareth Allenin. Ottelu päättyi 5-2. Allen teki 64:n sarjan, Mannin parhaat sarjat olivat 61- ja 65-pisteisiä. Mann kohtaa seuraavalla kierroksella Jamie Clarken, joka voitti Sergiy Isayenkon 5-4 päivän viimeisenä päättyneessä ottelussa. Nivan voittanut Ploner voitti Josh Boileaun 5-3, vaikka Boileau teki tasan sadan sarjan. Islannin Kristján Helgason voitti Eden Sharavin 5-2. Ammattilaisten MM-kisoissakin esiintynyt Helgason teki kaksi viisikymppistä (50 ja 82), Sharav yhden (59). Vakuuttavimman esityksen teki Israelin Shachar Ruberg, joka voitti Rodney Gogginsin 5-3. Gogginsin paras sarja oli 66, Ruberg teki sarjat 78, 107 ja 121.

Mainos:

Senioreiden sarjassa viimeinen mukana ollut suomalainen, Esa Oikarinen, hävisi Alain Vandersteenille 4-1. Belgialainen teki otteluun 71 pisteen sarjan. Oikarinen voitti tiukan kakkosfreimin vasta viimeisellä pallolla, mutta muut freimit voitti Vandersteen. Muissa otteluissa hyvin esiintyi etenkin irlantilainen Mark Tuite, joka voitti Wayne Brownin (Englanti) 4-1. Brown teki 50:n sarjan, Tuite 41, 76 ja 112.

Naisissa Wendy Jans eteni odotetusti kahdeksan joukkoon voittamalla Jana Mitovan 4-0. Jans teki otteluun sarjat 30, 35 ja 66. Pieneksi yllätykseksi on laskettava Hannah Jonesin 4-3-tappio Maria Bucharskalle. Bucharska kohtaa neljännesfinaalissa Jansin.


Edellinen artikkeliPeter Lines voitti Pink Ribbonin
Seuraava artikkeliAmatöörien EM-finalistit selvillä