Ennakko: Champion of Championsin välierät

Ronnie O'Sullivan | FinnSnooker.com
Ronnie O'Sullivan | FinnSnooker.com

Niin kutsutun lohkovaiheen eli kahden avauskierroksen jälkeen Ronnie O’Sullivanin ja Judd Trumpin finaali vaikuttaa vääjäämättömältä. Molemmat pelasivat lohkovaiheessa erinomaisesti, mutta usean välipäivän jälkeen voimasuhteet voivat olla muuttuneet.

Ensimmäisessä välierässä O’Sullivan kohtaa Ding Junhuin, joka eteni vaivoin välieriin ottamalla kohtalaisella pelillä voiton Barry Hawkinsista 6-5. O’Sullivan puolestaan voitti ensin Stuart Binghamin 4-2 ja sitten Marco Fun murskaavasti 6-0. Englantilainen on tehnyt turnauksen aikana jo kaksi satasta ja kuusi muuta 50 pisteen sarjaa, mikä kertoo karua kieltä viisinkertaisen maailmanmestarin otteista. Varsinkin ottelu Futa vastaan oli erinomainen, sillä O’Sullivan pelasi viihdyttävää ja taidokasta snookeria eikä lyönyt kertaakaan ottelussa pitkää pussitusyritystä ohi.

O’Sullivan lähtee otteluun selvänä suosikkina, mutta on toki huomioitava, että Mark Williamsia vastaan International Championshipissä hän oli yhtä lailla suosikki, itse asiassa suurempi kuin nyt, ja hävisi ottelun. Muitakin yhtäläisyyksiä on, sillä silloinkin englantilaisen edellinen peli oli erinomainen. Vaikka Ding on viime aikoina vähitellen parantanut otteitaan, ei kiinalainen ole vielä potentiaalinsa tasolla. Myöskään edelliset ottelut eivät anna olettaa hänen pelaavan nyt parastaan. O’Sullivan on sen sijaan parantanut viime turnauksissa ja alkaa olla lähellä huipputasoaan. Hän on yksinkertaisesti ollut viime aikoina parempi ja on menossa pelinsä kanssa parempaan suuntaan paljon selkeämmin kuin Ding. Odotan O’Sullivanin voittavan parin freimin erolla, ehkä jopa murskalukemin. Dingin tappiota puoltaa myös miesten keskinäisten otteluiden saldo, joka on O’Sullivanille peräti 7-1.

Neil Robertson & Judd Trump
Neil Robertson & Judd Trump

Toisessa välierässä kohtaavat Judd Trump ja Neil Robertson. Parin heikomman turnauksen jälkeen Robertson on CoC:ssa pelannut taas paremmin, vaikka hänelle onkin ajoittain sattunut heikkoja jaksoja otteluiden sisällä. Alkukaudella Robertson oli ajoittain suorastaan loistava, mutta takaisin sille tasolle hän ei vielä ole palannut.

Trumpin alkukausi oli erinomainen, mutta sen jälkeen hänellekin on tullut pari hieman heikompaa turnausta. Esimerkiksi CoC:ta edeltäneessä International Championshipissä Trumpin peli vaikutti kärsimättömältä ja epäkypsältä. Juuri sellaisia otteita hän on esittänyt parin kauden ajan ilman suurempaa menestystä. Englantilainen on toki ajoittain väläytellyt osaamistaan, mutta sellaista erittäin hyökkäävää Trumpia, jollaista näimme hänen tehdessään läpimurtonsa, olemme päässeet ihailemaan ainoastaan ajoittain. CoC:n ensimmäisissä otteluissa kuitenkin sellaista jälleen nähtiin – Trump pelasi paremmin kuin aikoihin ja tuntui palanneen jälleen yltiöhyökkäävään peliinsä, mikä vaikutti varsin toimivalta ratkaisulta.

Trump sai luultavasti murskavoitoistaan (4-1 Stephen Maguirea vastaan, 6-1 Mark Selbyä vastaan) jälleen lisää itseluottamusta ja yrittää pelata yhtä hyökkäävästi myös Robertsonia vastaan. Ottelun ratkaiseva kysymys onkin minusta se, miten Trumpin peli toimii. Hänen lohkonsa pelattiin jo tiistaina, joten välipäiviä on ollut useita. Jos Trump pääsee samalle tasolleen, on hän selkeä suosikki. Sen sijaan jos pallot eivät uppoa yhtä hyvin, hän hyvin todennäköisesti tuttuun tyyliin tuskastuu, minkä myötä hyvin avauspeleissään pelannut Robertson pääsisi niskan päälle. Myös useat välipäivät saattavat näkyä nuoren englantilaisen otteissa.

Pelivihjeistä löytyy jälleen pari kiinnostavaa kohdetta. Mikäli Trump pelaa samalla tasolla kuin avausotteluissaan, 0n hän selkeä suosikki Robertsonia vastaan. Tasoitusvedon (-1,5) kerroin 2,63 on yksinkertaisesti liikaa. Myös Trumpin suoran voiton kerroin 2,20 on turhan suuri. O’Sullivanin ottelusta voisi kokeilla kahta eri tasoitusvetoa. Pidän englantilaista selvänä suosikkina, mikä näkyy kyllä myös kertoimissa. Tasoitusvetoon on kuitenkin tarjottu hieman ylisuuria kertoimia.

Ronnie O’Sullivan – Ding Junhui 8.11. 15.00
Voittaja: Ronnie O’Sullivan -1,5 freimiä (paras kerroin 1,73)
Voittaja: Ronnie O’Sullivan -2,5 freimiä (paras kerroin 2,25)

Neil Robertson – Judd Trump 8.11. 21.00
Voittaja: Judd Trump (paras kerroin 2,20)
Voittaja: Judd Trump -1,5 freimiä (paras kerroin 2,63)

Otteluohjelma ja tulokset


Edellinen artikkeliKatso Champion of Champions -turnausta UnibetTV:stä!
Seuraava artikkeliO’Sullivan finaaliin Coventryssa