Suomen Robin Hullin urakka UK Championshipissa jatkuu sunnuntai-iltana, kun turkulainen kohtaa toisen kierroksen ottelussaan vuoden 2005 maailmanmestarin Shaun Murphyn. Viime viikon Ruhr Openin päätähuimaavalla pelillä voittanut Murphy on ehdoton ennakkosuosikki, mutta Hullilla on kaikki mahdollisuudet haastaa tosissaan englantilainen vastustajansa.
Ensimmäisellä kierroksella tauon jälkeiset karstat nopeasti poltellut Hull otti hienon 6-5 voiton Thepchaiya Un-noohista, mutta nyt vastus kovenee vielä huomattavasti. Avausottelussaan James Wattanan 6-3 voittanut Murphy on kuulunut jo lähes vuosikymmenen ajan lajin terävimpään kärkeen.
Muutaman laihemman vuoden jälkeen Murphy palasi viime kaudella yltiöhyökkäävään pussituspeliin, joka toi hänelle maailmanmestaruuden kymmenen vuotta sitten. Tulokset ovat vakuuttavaa luettavaa: tämän kalenterivuoden aikana The Magician on voittanut kolme European Tourin osakilpailua sekä viime kevään World Openin. Viimeisin näistä voitoista tuli viime viikonloppuna Ruhr Openissa, jossa Murphy teki finaalissa maksimibreikin.
Vastuksen kovuudesta huolimatta Hullilla on realistiset mahdollisuudet pysyä Murphyn vauhdissa. Parhaimmillaan suomalaisen breikinteko kestää vertailun maailman kärkeä vastaan. Jos Murphyn yltiörohkeat pitkät pussitukset eivät uppoa, Robinilla on kyky rankaista englantilaista tuntuvasti.
Hullille ottelu yhtä maailman kärkipelaajista vastaan arvostetussa turnauksessa tarjoaa ison mahdollisuuden, johon suomalainen on valmis tarttumaan kynsin hampain kiinni. ”Todella siistiä pelata näitä karkeloita ja hienoa päästä pelaamaan huippua vastaan. Murphy on loistava pelaaja, mutta ottelusta kelpaa vain voitto”, Hull totesi perjantaina.
Hullin kannalta tärkeää on, että mies uskaltaa pelata alusta lähtien rohkeasti omaa hyökkäävää peliään. Välillä Robinin ongelmaksi muodostuneeseen huonoon alkuun ei ole sunnuntaina varaa. ”Agressiivisena pitää pysyä, ettei jää kantapäille keikkumaan,” Hull pohdiskeli tulevaa ottelua.
Varmaa on se, että peruuttelua ei sunnuntai-iltana kummankaan pelaajan puolestä nähdä. Ottelu pelataan sunnuntaina kello 21.00 alkaen, ja hyvällä tuurilla se saattaa valikoitua myös tv-pöydälle. Kävi miten kävi, ottelun tapahtumista pysyy ajan tasalla seuraamalla Twitter-tiliämme @FinnSnooker. Toivotaan Robinille nappisuoritusta, sen myötä kaikki on mahdollista!
Kuva: Monique Limbos
