Ennakko: Kahdeksan jäljellä Australian Openissa

Robert-Milkins | FinnSnooker.com
Robert-Milkins | FinnSnooker.com

Australian Openissa on puolivälierien aika. Neil Robertson pelasi kauden parastaan voittaessaan edellisellä kierroksella Jamie Jonesin 5-0. Hänen vastustajakseen asettuva Robert Milkins tiputti John Higginsin tyylikkäästi 5-2 tasokkaassa kamppailussa. Vaikka Milkins on pelannut hyvin (tähän mennessä kuusi ainakin 50 pisteen sarjaa turnauksessa), oli Robertsonin esitys sellainen, että vain harva (jos kukaan) olisi hänet pystynyt voittamaan. Robertsonkin on tehnyt varsin hyvin sarjoja – toistaiseksi kahdeksan viisikymppistä tai suurempaa. Hän nauttii kotiyleisönsä edessä pelaamisesta ja on suuri suosikki ottelussa. Milkinsillä on ehkä ennakolta paremmat saumat kuin Jonesilla edellisellä kierroksella, mutta hankala kuvitella Milkinsin saavan edes kolmea erää.

Stuart Bingham ja Mark Davis kohtaavat myös. Bingham on hävinnyt toistaiseksi vain kaksi freimiä eli yhtä monta kuin Robertson. Hän on pelannut hyvin, mutta Davisista voi sanoa samoin. Bingham on tehnyt sarjoja paremmin, turvapelissä kaksikko on ollut melko tasaväkinen. Binghamilla on melko selvä johto kaksikon keskinäisissä otteluissa: hän johtaa tilastoja 6-3 ja on voittanut edelliset neljä keskinäistä. Hän on nytkin suosikki. Davis voi hyvällä turvapelillään tehdä taistosta tasaisen, ja mikäli ottelu menee esimerkiksi katkaisufreimiin, yksikin virhe voi ratkaista sen. Silti Bingham on suosikki jatkoon.

Judd Trump kohtaa Ricky Waldenin, joka myös lukeutuu toistaiseksi vain kaksi freimiä hävinneisiin. Trump on ollut toistaiseksi hyvä. Hän voitti Alan McManusin 5-3 – skotlantilainen tarjosi sangen kovan vastuksen. Walden on päässyt huomattavasti helpommalla voittaessaan Marcus Campbellin ja odotuksia huonommin pelanneen Martin Gouldin. Ensimmäinen ottelu ei itse asiassa ollut kummoinen Waldenilta, vastustajan surkeus selittää 5-0-murskavoittoa. Gouldia vastaan Walden sen sijaan pelasi paremmin. Voitto Trumpista on kuitenkin epätodennäköistä.

Mainos:

Matthew Stevens on – kenties hieman yllättäen – edennyt kahdeksan joukkoon. Toisella kierroksella hän alkoi tehdä jo hyviäkin sarjoja, ensimmäisen kierroksen voitto Luca Brecelistä tuli pääasiassa turvapelin ansiosta. Tosin kumpikaan Stevensin vastustaja ei ole pelannut kovin hyvin. Häntä vastaan asettuu Xiao Guodong, joka pelasi Peter Ebdonia vastaan ihan hyvän ottelun. Molemmat varmaankin uskovat olevansa suosikkeja. Kummallakin on hyvä mahdollisuus edetä jatkoon. Turvapeli ratkaisee ottelun, sillä kumpikin pystyy voittamaan freimejä yhdellä visiitillä, mutta ei kuitenkaan aina. Jostain freimistä tulee taatusti tuskaista turvapelitaistoa, jossa sarjat jäävät lyhyiksi.

Vedonlyöjille tällä kertaa kaksi vinkkiä: Xiaon tasoituskertoimessa on hieman ilmaa. Stevens voi taistella, mutta on Xiao ennakkosuosikki. Vielä parempi kohde löytyy Robertsonista, sekin tasoitusveto.

Matthew Stevens – Xiao Guodong 4.7. 6.00
Voittaja: Xiao Guodong -1,5 freimiä (paras kerroin 2,25)

Neil Robertson – Robert Milkins 4.7. 12.00
Voittaja: Neil Robertson -1,5 freimiä (paras kerroin 1,53)

Otteluohjelma ja tulokset


Edellinen artikkeliSuosikit vahvoilla Australiassa, Robertson huippuvireessä
Seuraava artikkeliRobertson, Davis, Trump, Xiao välieriin Australiassa