Ennakko: Mastersin perjantain puolivälierät

Mark Allenilla snooker live stream Mark Allen Masters
Kuva: Monique Limbos

Mark Allen

Perjantain jälkeen Mastersissa on jäljellä enää neljä nimeä, kun viimeisetkin puolivälierät saadaan pelattua. Päivän otteluissa Mark Allen kohtaa Joe Perryn ja Stephen Maguire Shaun Murphyn, ja otteluparien voittajat pelaavat vastakkain lauantai-iltana.

Joe Perry – Mark Allen

Joe Perry voitti avauskierroksella 6-3 suorastaan surkean Ding Junhuin, joka pussitti palloja surkealla 81 prosentin varmuudella. Perryn oma tilasto oli hyvä 91 %. Turvapelissä Perry hävisi Dingille ja sitä osastoa hänen on parannettava, mutta varjojen mailla vaeltava Ding ei kyennyt saamaan oikein mitään aikaan, vaikka paikkoja saikin. Vaikka kiinalaisvastustajaa on helppo mollata, on syytä todeta, että kaksi satasta ja yhden noin 80 pisteen sarjan tehnyt Perry pelasi vahvan ottelun ja ansaitsi jatkopaikkansa.

Mainos:

Allen voitti John Higginsin 6-4 avauskierroksen luultavasti tasokkaimmassa pelissä, josta kumpi tahansa olisi voinut mennä jatkoon. Huonommin pelin aloittanut pohjoisirlantilainen paransi loppua kohden ja voitti pari tiukkaa erää, joista yhdessä hän tarvitsi snookerinkin. Seuraavaksi vastaan asettuu Perry, joka oli yksi viidestä avauskierroksella paremmalla rankingsijalla olevan vastustajan voittaneesta pelaajasta.

Perry johtaa keskinäisiä otteluita 3-1, mutta kaksikon suuret kohtaamiset ovat harvassa. Vain kerran otteluvoittoon on vaadittu enemmän kuin neljä freimiä, ja silloin, International Championshipin 16 parhaan kierroksella 2013, Perry voitti 6-4. Mikäli myös Championship Leaguen peräti seitsemän kohtaamista lasketaan, tilasto on 6-3 (kaksi tasapeliä) Perryn eduksi eli englantilaisella on tukeva johtoasema keskinäisistä peleistä.

Vaikka Perrykään ei huonosti pelannut avauskierroksella, Allen esiintyi kyllä paremmin. Oleellista kuitenkin on, että kumpikin pelasi riittävän hyvin edetäkseen jatkoon. Perrynkin voisi odottaa parantavan avausottelustaan eikä hän sinnikkäänä taistelijana taatusti luovuta vaan taistelee loppuun asti, vaikka Allen olisikin hirmuvireessä. Hyvä esimerkki taistelutahdosta on Ding-ottelun erä, jossa Perry tarvitsi kolme snookeria, mutta yksi lopulta riitti, sillä Ding teki seitsemän pisteen virheen ja jätti vapaapallon.

Allen tuntuu ottaneen tavaksi aloittaa heikosti mutta parantaa loppua kohden. Se riitti kaatamaan Higginsin, mutta ottelu olisi voinut kääntyä ihan kummalle tahansa. Samoin voi käydä nytkin: jos puolivälieräottelu ratkaistaan kalkkiviivoilla, Perrylläkin on aito mahdollisuus voittaa ottelu. Kaikesta huolimatta Allen on kyllä suosikki eikä Perry todennäköisesti tee sarjoja yhtä tehokkaasti kuin avausvastustaja Higgins. Jatkopaikka vaatii kuitenkin hyvää peliä eli tason säilymistä ainakin lähes samalla tasolla kuin avausottelussa.

Stephen Maguire – Shaun Murphy

Shaun Murphy voitti avauskierroksella erittäin tiukassa kamppailussa Mark Selbyn katkaisufreimissä. Stephen Maguire puolestaan kaatoi Judd Trumpin 6-4, joten kaavio oli tältä osin erittäin kovatasoinen, vaikka ainakaan Trump ei parastaan esittänytkään. Sekä Maguire että Murphy tekivät useita hyviä sarjoja eikä ole mitään syytä odottaa vireen kääntyvän. Puolivälierästä voisi siis odottaa viihdyttävää.

Murphy johtaa keskinäisiä otteluita 8-7, mutta pitkät eli vähintään kuuteen freimivoittoon pelattavat ottelut ovat 4-1 Maguiren eduksi. Edellinen niistä on kuitenkin vuodelta 2012 ja sitä edeltävä 2008, joten hetkeen Maguiren ja Murphyn välisiä otteluita ei ole suurissa turnauksissa nähty, vaikka molemmat ovat olleet pitkään rankingin kärkipäässä. Nyt panoksena on kuitenkin välieräpaikka yhdessä Main Tourin suurimmista turnauksista.

Maguire oli marras-joulukuussa hirmuvireessä ja on säilyttänyt hyvän vireensä joulun yli, vaikka ei aivan samalla tasolla vielä pelaakaan. Huomionarvoista on, että skotlantilaisen pää on viime aikoina kestänyt erinomaisesti ja paljon paremmin kuin ennen. Hermostuminen ja paineidenhallinta ovat olleet Maguiren suurimmat heikkoudet, mutta jos hän alkaa päästä yli niistä, menestystä voi tulla roppakaupalla. Ailahteleminen on myös ollut yksi heikkouksista, mutta sekin on viime aikoina ollut vähäisempää kuin aiemmin.

Ottelusta on helppo povata erittäin tasaista. Ellei jompikumpi pelaajista saa jostain syystä hirmuvirettä, on vaikea kuvitella ottelun päättyvän selvin lukemin. Myös tällä kertaa on syytä mainita, että Maguire on voittanut pelaamistaan katkaisufreimeistä erittäin suuren osuuden. Vain pari pelaajaa snookerin historiassa on pystynyt parempaan prosenttiin. Pidänkin varsin hyvässä vireessä olevaa skotlantilaista ottelun niukkana ennakkosuosikkina, mutta Murphyn voittoa ei voisi missään nimessä laskea yllätykseksi.

Otteluohjelma ja tulokset

Kuva: Monique Limbos


Edellinen artikkeliVideo: O’Sullivanin 776:s satanen
Seuraava artikkeliNeil Robertson ylivoimainen Ali Carteria vastaan