Ennakko, osa 2: kuka voittaa MM-turnauksen?

MM-kisat

Tiimimme jäsenet listasivat MM-kisoihin päässeet pelaajat järjestykseen todennäköisimmästä epätodennäköisimpään voittajaan. Yhdistimme listat, mutta olen hiuksenhienosti poikennut keskiarvojärjestyksestä omien näkemysteni perusteella. Ensimmäisessä osassa esiteltiin pelaajat sijoilta 17-32 ja tässä ennakon toisessa osassa käymme läpi käännetyssä järjestyksessä mielestämme 16 suurinta suosikkia.

16. Barry Hawkins

Toissa vuonna MM-finaaliin ja vuosi sitten välieriin edennyt Barry Hawkins on ollut tällä kaudella pettymys. Alkukaudesta Wuxi Classicin ja Riga Openin välieriin edenneen Hawkinsin otteet olivat vielä erinomaisia, mutta syksyllä vastaavia tuloksia ei enää nähty. Heikot esitykset kruunasi UK Championshipin toisen kierroksen ottelu, jonka Hawkins pelasi Nigel Bondia vastaan. Pelaajista nuorempi oli jo 5-0-johdossa, mutta Bond nousi lopulta 6-5-voittoon ja Hawkinsista tuli kautta aikojen ensimmäinen pelaaja, joka hävisi paras yhdestätoista -ottelun johdettuaan sitä 5-0. Lisbon Openin välieräpaikallaan Hawkins näytti päässeen yli romahduksestaan, mutta vuosi 2015 alkoi heikosti. MM-kisoja edeltäneessä China Openissa tie vei kuitenkin peräti puolivälieriin, joskin kaaviokin oli suosiollinen.

Vaikka Hawkins oli useita vuosia top 16:n ulkopuolella, viimeksi hän tippui MM-karsinnoissa 2005. Pääsarjapaikka on siis hänelle kymmenes peräkkäinen, joten on oikeutettua sanoa Hawkinsin viihtyvän MM-kisoissa hyvin. Välieräpaikkaa 2014 voi selittää hyvällä kaaviolla, mutta ainakin 2013, jolloin Hawkins eteni finaaliin, hän pelasi erinomaista snookeria ja olisi voinut voittaa finaalin, jos vastustajana olisi ollut joku muu kuin huippukuntoinen Ronnie O’Sullivan. Sattumalla ei siis voi selittää Hawkinsin viime vuosien menestystä.

Yhden vuoden listalla Hawkinsin sijoitus oli ennen China Openia valahtanut sijan 30 paikkeille, mutta puolivälieräpaikka nosti sitä muutamalla pykälällä. Englantilaisen virettä onkin todella hankala arvioida. Hänhän eteni Lissabonissakin peräti välieriin, mutta oli seuraavissa turnauksissa joulutauon jälkeen erittäin vaisu. Huomionarvoista on, että tällä kaudella Hawkins on tehnyt vähemmän kuin puolet satasia viime vuoden määrään verrattuna ja alle kolmasosan verrattuna kauteen 2012-2013. Sataset eivät tietenkään kerro kaikkea edes sarjojen teosta, sillä myös 70-80 pisteen sarjat riittävät freimivoittoon, mutta jonkinlaista osviittaa nekin antavat.

On kiistatonta, että Hawkins ei ole tällä hetkellä yhtä hyvässä kunnossa kuin kausi sitten. Kausi 2013-2014 olikin häneltä häikäisevä, sillä MM-välieräpaikan lisäksi hän eteni neljän joukkoon kolmessa muussakin turnauksessa, joista yhdestä tuli voitto, ja yhdessä puolivälieriin. Tällä kaudella otteita on kuitenkin leimannut ailahtelu. Joukkoon mahtuu yksittäisiä erinomaisia otteluita, ja jos sellainen sattuu tulemaan MM-kisoissa, Hawkins voi kukistaa kenet tahansa. On kuitenkin hankala kuvitella hänen saavan useita sellaisia peräkkäin, joten pitkälle eteneminen on tällä kertaa epätodennäköistä. Hawkinsin on joka tapauksessa pelattava hyvin heti alusta alkaen, sillä avausvastustaja Matt Selt on vaarallinen.

15. Marco Fu

Honkongin Marco Fu on parhaimmillaan erittäin taitava, mutta toisaalta myös huomattavan ailahteleva pelaaja. Kenties sen takia hän on aliarvostettu pelaaja. Fu on kuitenkin urallaan voittanut UK Championshipin, ollut Mastersin finaalissa ja edennyt MM-välieriin. Tälläkin kaudella hän on peräti kuusi kertaa edennyt puolivälieriin, joskaan ei kertaakaan pidemmälle. Kausi sitten Fu saalisti yhden voiton, yhden finaalipaikan, kaksi välieräpaikkaa ja lisäksi kaksi puolivälieräpaikkaa. Silloin hän oli yhden kauden rahalistan kuudes.

Nykyinen kausi ei tosiaan ole ollut yhtä hyvä kuin edellinen, vaikka Fu on tämänkin kauden yhden vuoden rahalistalla kuudentoista joukossa. Alkukausi sujui hyvin, mutta syksyllä hongkongilaiselle tuli muutama omituinen tappio. International Championshipista tuli loka-marraskuussa puolivälieräpaikka ilman huippuotteita ja UK Championshipissa Fu jollakin ilveellä eteni puolivälieriin voitettuaan Shaun Murphyn, joka oli ottelussa parempi, mutta joka antoi voiton livetä käsistään. Sen jälkeen Fun voitot olivat vähissä, mutta Welsh Openista tuli jälleen puolivälieräpaikka. Fun kausi on siis ollut todellista ailahtelua: muutama huono turnaus ja yllättävä tappio, mutta sitten keskeltä ei-mitään puolivälieräpaikka suuresta turnauksesta. MM-kisoja edeltäneistä viidestä ottelustaan Fu voitti vain yhden, joten hän lähtee turnaukseen melko samanlaisista asemista kuin esimerkiksi jo mainittuihin Welsh Openiin tai International Championshipiin.

Fu tippui MM-karsinnoissa viimeksi 2004, joten hänelle pääsarjapaikka on yhdestoista peräkkäinen. Neljästätoista aiemmasta Crucible-esiintymisestään Fu kuitenkin on peräti yhdeksän kertaa hävinnyt avauskierroksella. Muutenkin hän tuntuu viihtyvän paremmin lyhyissä kuin pitkissä otteluissa. Ehkä se johtuu Fun ailahtelusta, sillä hänen tasonsa vaihtelee huomattavasti otteluiden sisälläkin, ja pitkissä otteluissa tason säilyttäminen koko ottelun ajan on vaikeampaa kuin lyhyissä. Ei kuitenkaan ole syytä unohtaa Fun etenemistä MM-välieriin 2006 – kyllä hänkin siis osaa voittaa pitkiä otteluita.

Fu kohtaa avausottelussaan Jimmy Robertsonin, jota henkilökohtaisesti pidän myös aliarvostettuna pelaajana. Robertson on kauden aikana tehnyt suuria sarjoja erinomaisesti, ja hän on vaarallinen vastustaja. Silti siitä ei pääse mihinkään, että Fu on kiistaton suosikki. Hän on kyllä kauden aikana hävinnyt useille Robertsonia heikommille pelaajille, mutta Fun tapauksessa edellisten otteluiden vireestä ei voi päätellä yhtään mitään, vaan arvaamaton hongkongilainen voi milloin tahansa olla erinomainen tai surkea. Hän on yleensä edennyt pitkälle silloin, kun sitä on vähiten odotettu, ja nyt olisi sellainen tilaisuus.

14. Graeme Dott

Vuonna 2006 maailmanmestaruuden voittanut Graeme Dott on mielestämme karsijoista paras, mutta toinen MM-voitto olisi siitä huolimatta valtaisa yllätys. Kyren Wilsonille viime vuonna karsinnoissa kärsitty tappio päätti Dottin 14 peräkkäisen pääsarjapaikan putken, mutta tänä vuonna hän pääsi pääsarjaan voitettuaan Mark Owensin, Fraser Patrickin ja Yu De Lun. Skotlantilainen on jämähtänyt rankingin sijoille 19-20, sillä niillä sijoilla hän on ollut jo pitkään, mutta top 16 -sijoihin on kuitenkin melko paljon eroa.

Dott on pelannut tasaisen kauden ja hävinnyt koko kauden aikana vain kaksi kertaa avausottelunsa. Parhaat saavutukset ovat Shanghai Mastersin ja UK Championshipin puolivälieräpaikat, ja kahdeksan joukkoon Dott eteni myös World Grand Prix’ssä. Hän on voittanut neljä kertaa kauden aikana top 16 -pelaajan, joten taidot ovat yhä tallella.

On kenties hieman yllättävää, että Dott on voittanut urallaan vain kaksi turnausta. MM-voitto 2006 oli hänen uransa ensimmäinen ja 2007 tullut China Openin ykkössija toinen. Sen jälkeen Dott on edennyt vain kerran – MM-kisoissa 2010 – finaaliin, mutta toisaalta puolivälieräpaikkoja rankingturnauksista löytyy tältä vuosikymmeneltä peräti 16. Tilastot antavat Dottista hyvän kuvan, sillä kyseessä on tasainen pelaaja, jonka maksimaalinen peli ei kuitenkaan ole yhtä paljon perustasoa parempi kuin monella muulla. Dott ei myöskään ole maailman hyökkäävin ammattilainen, hän ei itse asiassa ole kertaakaan urallaan tehnyt edes 20 satasta kauden aikana. Pelityylin perustaminen turvapeliin onkin edesauttanut ailahtelujen välttämisessä.

Ricky Waldenia vastaan aloittava Dott pystyy yhä voittamaan kenet tahansa, vaikka aivan terävimmän kärjen pelaajista voitot ovatkin nykyään harvinaisempia kuin aikoinaan. Tasaisesti pelaava Dott pelannee jälleen kerran omalla tasollaan ja voi hyvin edetä jatkoon, mutta päätyyn asti skotti tuskin enää yltää. Esimerkiksi puolivälieräpaikka tuskin kuitenkaan olisi kovin suuri yllätys, sillä Dott on edelleen kovan tason pelaaja ja yksi kiertueen tasaisimmista ammattilaisista.

13. Ricky Walden

Ennen MM-kisoja yhden kauden listalla peräti toisena ollut Ricky Walden on kaikessa hiljaisuudessa pelannut erinomaisen kauden. Tällä kaudella International Championshipin voittanut, Indian Openin finaalissa ollut ja kaksi muutakin puolivälieräpaikkaa saalistanut Walden on ottanut kaikki uransa kolmesta suuren rankingturnauksen voitosta Kiinasta. Hän on ollut niiden lisäksi urallaan finaalissa myös Indian Openissa, joten voikin sanoa Waldenin viihtyvän Aasiassa poikkeuksellisen hyvin.

Walden eteni kaksi vuotta sitten MM-välieriin, mutta hävisi ottelun Barry Hawkinsille 17-14, vaikka johti sitä 6-2 ja 11-7. 12-8-tilanteessa Walden hävisi kuusi peräkkäistä erää, joten hänen henkinen kanttinsa kotimaassaan on pienoinen kysymysmerkki. On myös mainittava, että pitkästä urastaan huolimatta Walden on ennen tätä vuotta vain neljä kertaa edennyt Crucibleen (niistäkin kahdesti ilman karsintoja rankinginsa perusteella) ja vain kaksi kertaa – 2013 ja 2014 – voittanut pääsarjassa ensimmäisen ottelunsa. Vertailun vuoksi: Walden on päättänyt edelliset kuusi kautta rankingin 20 parhaan joukossa ja edelliset yhdeksän 40:n sakissa. On siis täysin perusteltua sanoa hänen alisuorittaneen Cruciblessa.

Myös Walden on ailahdellut tällä kaudella tavallista enemmän – jonkinasteinen ailahtelu on hänelle ominaista, mutta ei suinkaan näin voimakas. Hän on kärsinyt useita yllättäviä tappioita, mutta toisaalta edennyt monessa turnauksessa pitkälle. Esimerkiksi International Championshipin voitto ei todellakaan johtunut tuurista, vaan Walden pelasi läpi koko turnauksen erinomaisesti. Nykyinen rahalista korostaa vanhaan pistemuotoiseen listaan verrattuna yksittäisiä pitkälle etenemisiä enemmän kuin tasaisuutta, mikä osaltaan selittää Waldenin nousua maailmanlistalla. On kuitenkin todettava, että Walden on nykyään parhaimmillaan parempi kuin vielä muutama vuosi sitten. Pystyihän hän tosin 2008 voittamaan Shanghai Mastersinkin, vaikka ei edennyt kauden aikana yhdessäkään muussa turnauksessa toista kierrosta pidemmälle.

Waldenin avausvastustaja Graeme Dott on yksi parhaista top 16:n ulkopuolella olevista pelaajista. Erittäin tasaisesti pelaava Dott pystyy hyvinkin haastamaan Waldenin, joten arpaonni ei tällä kertaa ollut paras mahdollinen. Toisaalta vuosi sitten Walden kohtasi debyyttinsä Cruciblessa tehneen Kyren Wilsonin ja vuosi aiemmin Michael Holtin, joten ehkä hänen oli jo aikakin saada top 20 -pelaaja vastaansa. Walden pystyy kukistamaan Dottin ja oikeastaan kenet tahansa, ja hän on tälläkin kaudella edennyt monessa turnauksessa pitkälle, vaikka sitä ei ennalta odotettu. MM-kisoissa hän ei kuitenkaan ole kovin hyvin viihtynyt, vaikka onkin kerran edennyt välieriin, mikä asettaa oman kysymysmerkkinsä Waldenin kohdalle.

12. Joe Perry

Vuosi sitten Ronnie O’Sullivanille erittäin kovan haasteen tarjonnut Joe Perry aloitti kauden erinomaisesti, mutta kärsi Wuxi Classicin finaalissa todella kirvelevän 10-9-tappion hyvälle ystävälleen Neil Robertsonille eikä vieläkään saanut uransa ensimmäistä suuren turnauksen voittoa. Tappionsa jälkeen Perryn otteet heikkenivät huomattavasti, ja hän vaikutti olevan menossa rankingissa alaspäin. Hän kuitenkin voitti Xuzhou Openin, Asian Tourin kolmannen osakilpailun, ja eteni Gdynia Openissa sekä Indian Openissa puolivälieriin. Lopulta hän voitti Players Championship Grand Finalin ja otti vihdoin ja viimein 40-vuotiaana 24 ammattilaisvuoden jälkeen uransa ensimmäisen voiton suuresta turnauksesta.

Perryn otteet ovat parantuneet syksystä huomattavasti, mikä on tietenkin erittäin lupaava merkki. Moni onkin nimennyt englantilaisen turnauksen mahdolliseksi yllättäjäksi. Tällä kaudella viidenneksi eniten rahaa tienannut Perry on mukana taistelussa jopa rankingin viidennestä sijasta, vaikka erot sijoilla 5-10 ovatkin erittäin pieniä. Jos kausi kuitenkin päättyisi nyt, Perry olisi rahalistan viides.

Peräti 15 edellisen kauden päätteeksi rankingin 32 parhaan joukossa ollut Perry on edennyt urallaan Crucibleen 12 kertaa, jos tämänvuotista ei lasketa. Hän on ollut kerran (2008) välierissä ja kerran (2004) puolivälierissä ja on vain viisi kertaa tippunut avauskierroksella. Perry on siis menestynyt Cruciblessa hyvin.

Perry hävisi Wuxi Classicin finaalitappionsa jälkeen kolmen seuraavan turnauksen avausottelunsa, mutta sen jälkeen hän ei ole kertaakaan tippunut avauskierroksella. Tälläkin kertaa se on epätodennäköistä, sillä vastaan asettuu Zhang Anda, jolla on jo kokemusta Cruciblesta, mutta joka silti kuuluu helpoimpiin mahdollisiin avausvastustajiin. Perry on kyllä ennenkin kärsinyt yllättäviä tappioita – esimerkiksi MM-kisojen 2013 avauskierroksen 10-4-tappio karsinnoista tulleelle Sean Storeylle, joka oli jo päättyneellä urallaan korkeimmillaan rankingin 50:s, ansaitsee maininnan, samoin tappio MM-karsinnoissa 2013 lupaavalle Sam Bairdille, joka eteni voittonsa ansiosta Crucibleen. Tällä kaudella Perry on kuitenkin kesän ja syksyn heikon jaksonsa jälkeen ollut erinomaisessa vireessä ja voi hyvinkin edetä pitkälle. On kuitenkin mainittava, että sille on varmaan syynsä, ettei Perry ollut ennen Players Championship Grand Finalia 2015 voittanut urallaan yhtään suurta turnausta. Hän on edennyt urallaan niissä peräti 29 kertaa kahdeksan joukkoon, mutta voittanut kuitenkin vain yhden. Jotain häneltä siis puuttuu.

11. Stuart Bingham

Myös Stuart Bingham on jopa yllättävän korkealla tämän kauden rahalistalla. Ennen MM-kisoja hän on nimittäin tienannut kauden aikana neljänneksi eniten palkintorahaa. Shanghai Mastersin voittanut Bingham pelasi etenkin alkukaudesta erinomaisesti, mutta on kuitenkin hyytynyt hieman vuodenvaihteen jälkeen. Joka tapauksessa hänen kautensa on ollut vahva, ja etenkin sarjojen rakentelu on sujunut paremmin kuin ennen.

38-vuotias Bingham on kärsinyt kauden aikana muutaman yllättävän tappion, mutta loppujen lopuksi niitä on melko vähän. Toisaalta hän on kauden aikana voittanut vain viisi kertaa top 16 -vastustajan, mikä on poikkeuksellisen vähän, jos huomioidaan korkea sijoitus yhden kauden listalla. Arpaonnellakin voi siis sanoa olleen vaikutusta, vaikka Bingham onkin parhaimmillaan ollut erinomainen. Hyvä osoitus englantilaisen huipputasosta oli Shanghai Mastersin finaali, jossa hän kukisti Mark Allenin peräti 10-3.

Viime vuonna kohtalaisen kauden jälkeen MM-kisojen avauskierroksella Ken Dohertylle yllättäen hävinnyt Bingham on edennyt Cruciblessa kerran (2013) puolivälieriin. Silloin Ronnie O’Sullivan pelasi yhden koko kisojen parhaista otteluista ja murskasi Binghamin 13-4. Etenkin ottelun ensimmäisessä jaksossa, jonka O’Sullivan voitti 8-1, hän tuntui upottavan kaikki pallot. Bingham saattaisi tälläkin kertaa kohdata puolivälierissä O’Sullivanin, jonka tosin täytynee ensin voittaa Mark Williams. O’Sullivanista näyttää muodostuneen pieni mörkö Binghamille, vaikka tämä haastoikin viisinkertaisen maailmanmestarin erinomaisesti UK Championshipeissa 2013 ja loppuvuodesta 2014. MM-kisojen kohtaaminen kaksi vuotta sitten ei kuitenkaan ollut ainoa O’Sullivanin murskavoitto Binghamista – tuorein sellainen (6-0) on peräti maaliskuulta 2015.

Bingham aloittaa ottelulla Robbie Williamsia vastaan, ja suosikkeja on vain yksi. Tappio heti kättelyssä olisi valtava yllätys. Viime turnauksissa keskinkertaisesti pelannut Bingham saakin hetken aikaa päästä vauhtiin ja jos hän saa pelin kulkemaan, kaaviokaan ei ole vaikein mahdollinen. Viime aikoina Bingham ei kuitenkaan ole vakuuttanut, joten esimerkiksi välieräpaikka olisi jo huomattava yllätys. Tälläkin kaudella hän on kuitenkin parhaimmillaan esittänyt otteita, joilla hän siihen pystyy, eikä Bingham taatusti anna periksi helposti.

10. John Higgins

Nelinkertainen maailmanmestari John Higgins on parin kauden ajan ollut ajoittain jyrkässäkin laskusuunnassa, mutta tällä kaudella hän on vaikuttanut pysäyttävän kierteen. Hänen top 16 -paikkansakin oli uhattuna, mutta tällä hetkellä hän on kiinni sijoituksessa turvalliselta vaikuttavan 80 000 punnan erolla. Sijalla 12 yhden vuoden listalla oleva Higgins väläytteli alkukauden aikana yksittäisissä otteluissa, mutta ei saanut huippuotteluita peräkkäin. UK Championshipissa näytti jo paremmalta, mutta toinen skotti, Anthony McGill, onnistui voittamaan Higginsin todella tiukassa ja kovatasoisessa ottelussa 16 parhaan joukossa eikä Higgins päässyt puolivälieriin. Myös Mastersissa Higgins pelasi erinomaisesti, mutta onnistui kuitenkin jotenkin häviämään Mark Allenille, joka pelasi myös hyvin, mutta ei kuitenkaan yhtä hyvin kuin skottivastustajansa. Lopulta parin kuukauden kuluttua tuli jättipotti, kun Higgins voitti Welsh Openin ja otti ensimmäisen turnausvoittonsa sitten Shanghai Mastersin 2012. Hän eteni myös China Openin puolivälieriin.

Higginsin turnausvoiton merkitystä ei saa korostaa, sillä hän voitti vain yhden top 16 -pelaajan, Stephen Maguiren, ja kohtasi finaalissa Ben Woollastonin. Arpaonnella ja suosikkien yllätystappioillakin oli siis oma osansa Higginsin voittoon. Silti aiemminkin kaudella väläytellyt Higgins pelasi kiistatta paremmin kuin esimerkiksi kausi sitten eikä turnausvoittoa voi kutsua vääryydeksi. Se oli kuitenkin pikemminkin yksittäinen väläytys kuin osoitus Higginsin paluusta suurimpien suosikkien joukkoon.

Higgins on ollut peräti 20 vuoden ajan rankingin 16 parhaan joukossa. Päättyvä kausi on siis jo 21:nen. Niistä ensimmäistä lukuun ottamatta hän on joka kerta päässyt sijoitettuna Crucibleen. 19 kerrasta vain kolmesti tappio on tullut avauskierroksella, mutta nämä kolme kertaa ovat vuosilta 2006, 2013 ja 2014. Tuoreimman MM-voittonsa 2011 jälkeen hän on siis voittanut vain yhden ottelun Cruciblessa, kun Liang Wenbo kaatui 2012 10-9 avauskierroksella. Sen jälkeen Stephen Hendry, Mark Davis ja Alan McManus ovat voittaneet Higginsin.

Taitavan mutta kuumakallenakin tunnetun Robert Milkinsin avauskierroksella kohtaava Higgins on tällä kaudella päässyt jälleen lähemmäs vanhaa tasoaan. Parhaimmillaan hänet tunnettiin pelaajana, joka kestää paineita erinomaisesti ja joka pystyi milloin tahansa tyhjentämään pöydän – kyseessä oli vaarallinen vastustaja, jolle ei kannattanut antaa paikkoja. Se on kuitenkin jo historiaa, ja nykyään Higgins pystyy siihen ainoastaan ajoittain – esimerkiksi muutama viikko sitten China Openin kolmannella kierroksella Judd Trumpia vastaan. Yhä edelleenkin skotti voi voittaa kenet tahansa. Suurin ongelma hänellä on kuitenkin tasaisuus. Huippuottelut ovat pääasiassa jääneet yksittäisiksi, ja seuraava ottelu on voinut olla erittäinkin heikko. Tasaisuuden puutteen vuoksi onkin vaikea uskoa Higginsin pystyvän enää taistelemaan maailmanmestaruuksista. Hän on parantanut koko kauden ajan ja hermot ovat yhä terästä, mutta otteet ovat olleet liian ailahtelevia. Näin nopeasti hän tuskin saa korjattua sitä seikkaa.

9. Stephen Maguire

Stephen Maguiren kausi on ollut vahva. Vielä puoli vuotta sitten näytti jopa todennäköiseltä, että hän tippuu pois 16 parhaan joukosta, mutta muutama erinomainen turnaus – etenkin UK Championshipin välieräpaikka mutta myös Wuxi Classicin puolivälierä-, Ruhr Openin finaalipaikka ja Lisbon Openin voitto – auttoi Maguirea. Lisäksi hän eteni German Mastersissa välieriin ja Welsh Openissa kahdeksan joukkoon, joten kausi on todellakin ollut hyvä, vaikka suurten turnausten finaalipaikat ovatkin jääneet saavuttamatta.

Maguire on hävinnyt kahtena peräkkäisenä vuotena MM-kisojen avauskierroksella. Sitä edellisenä hän eteni välieriin, sitä edellisenä puolestaan tippui taas avauskierroksella. Kaikki hänen kolme edellistä ensimmäisen kieroksen tappiotaan ovat tulleet 10-9-lukemin, joten skotti on ollut osallisena erittäin tiukoissa otteluissa. Sellainen lienee luvassa tälläkin kertaa, kun vastaan asettuu maanmies Anthony McGill. Ottelu ei ole missään nimessä läpihuutojuttu, ja hieman kuumakallenakin tunnetun Maguiren hermojen on kestettävä. On tosin sanottava, että viime aikoina hänen henkinen kanttinsa on parantunut huomattavasti.

Maguire on kaksi kertaa urallaan tippunut MM-puolivälierissä ja kaksi kertaa kierros myöhemmin välierissä. On pieni yllätys, että useita vuosia maailmanlistan viiden kärjessä ja muutaman ajan kakkosenakin ollut pelaaja ei ole päässyt urallaan edes MM-finaaliin. Vieläkään ei kuitenkaan ole liian myöhäistä. Hän on pystynyt kukistamaan top 16 -pelaajia säännöllisesti ja on myös ollut tasaisempi kuin viime vuosina. Maguire on vaarallinen, mutta ei kuitenkaan uransa parhaimmassa iskussa. Parhaimmillaankaan hän ei voittanut MM-kisoja, ja vaikka hän kiistatta kuuluu pelaajiin, joilla on mahdollisuus voittoon (joskin pieni sellainen), olisi kyseessä silti melkoinen yllätys.

8. Mark Allen

Mark Allen aloitti kauden suorastaan loistavasti. Yhden yllätystappion jälkeen hän eteni Riga Openin finaaliin, voitti Paul Hunter Classicin, eteni Shanghai Mastersin finaaliin ja oli International Championshipin finaalissa. Viidestä ensimmäisestä turnauksestaan hän siis oli neljässä finaalissa. Sen jälkeen Allen taantui, mutta pelasi Mastersissa jälleen paremmin ja eteni välieriin. MM-kisoja edeltäneet turnaukset ovat kuitenkin sujuneet vaisusti. Hän voitti maaliskuussa yhden ottelun, mutta kyseisessä ottelussa Allenin vastustaja oli Ryan Day, jonka hän kohtaa jälleen Cruciblessa. Pohjoisirlantilainen on siis laskusuunnassa.

Allen eteni MM-välieriin 2009 ja kahtena seuraavana vuotena MM-puolivälieriin, mutta sen jälkeen hän on voittanut vain yhden ottelun Cruciblessa, kun vuosi sitten avauskierroksella kaatui Michael Holt. Alkukaudesta Allen oli yksi suurimmista suosikeista maailmanmestariksi, mutta sen jälkeen vaisut otteet ovat laskeneet odotuksia merkittävästi. Ei kuitenkaan saa unohtaa, että jos Allen saa vastaavan vireen kuin alkukaudella, häntä on erittäin vaikea ohittaa. Se vaatisi tosin aikamoisia taikatemppuja, sillä viime aikoina siitä ei ole näkynyt minkäänlaisia viitteitä.

Huomionarvoista Allenin otteista on, että hän on tehnyt satasia tällä kaudella vain kaksi kolmasosaa viime kauden lukemastaan. Hänellä on toki vielä aikaa tehdä niitä lisää, mutta muutos on silti merkittävä etenkin kun huomioidaan, ettei Allen viime kaudellakaan tehnyt erityisen paljon satasia. Myöskään hieman pienempiä sarjoja ei ole syntynyt kovinkaan kummoisesti. Erinomaisena sarjojen tekijänä tunnettu vasenkätinen Allen onkin tehnyt tällä kaudella vasta kymmenenneksi eniten satasia, mikä on muutaman pykälän verran huonommin kuin vuosi sitten. Tilasto selittyy Allenin heikolla talvi- ja kevätkaudella, sillä syksyllä hän vielä teki sarjoja vanhaan malliin ellei jopa paremmin. Jos Allen saa löydettyä lääkkeen sarjojen tekoa parantaakseen, häntä ei ole helppo tiputtaa. Hän ei ole kuitenkaan pystynyt siihen muutaman kuukauden aikana, joten miksi hän pystyisi nyt? Jopa ilman totuttua virettään sarjojen rakentelussa Allen on vaarallinen, mutta ilman hänen parasta valttiaan on hankala kuvitella 29-vuotiaan taistelevan turnausvoitosta.

7. Mark Williams

Takaisin 16 parhaan joukkoon noussut Mark Williams oli viime kauden päätteeksi rankingissa sijalla 18, mutta on nyt yhden vuoden rahalistalla peräti kahdeksas ja on tukevasti kiinni top 16 -sijassa kauden päätteeksi. Vielä alkukaudesta Williams ei pelannut kummoisesti, vaikka huonoiksikaan hänen otteitaan ei voi kuvata. Kaikki kuitenkin muuttui International Championshipissa, kun 40-vuotias walesilainen nousi puolivälierässään Ronnie O’Sullivania vastaan 0-3-tappioasemasta 5-3-johtoon ja voitti lopulta 6-5. Viimeksi hän oli voittanut O’Sullivanin 2002, joten voiton merkitys oli valtava ja se taatusti antoi konkarille rutkasti itseluottamusta. Välieräottelu huippukuntoista Mark Allenia vastaan oli yksi syksyn parhaista, ja Williams hävisi sen katkaisufreimissä. Sen jälkeen Williams on voittanut joka turnauksessa vähintään kaksi ottelua eli ollut aina vähintään 32 parhaan joukossa, edennyt Welsh Openin välieriin ja yltänyt Gdynia Openin finaaliin. Lisäksi hän saalisti seniorien MM-voiton (voisiko sama pelaaja voittaa sekä seniorien että ammattilaisten maailmanmestaruudet?), Indian Openin välieräpaikan, World Grand Prix’n puolivälieräpaikan sekä Players Championship Grand Finalsin kakkossijan. Viime kaudella Williams ei edennyt yhdessäkään suuressa turnauksessa kahdeksan joukkoon, joten muutos on huomattava.

Hyvin pitkissä otteluissa viihtyvä Williams on tehnyt tällä kaudella jo nyt yli kaksinkertaisesti satasia viime kauteen verrattuna. Hänen tulivoimansa onkin ollut erinomaista. Vielä vuonna 2011 MM-välierissä esiintynyt Williams on vain kolme kertaa – 2007, 2009 ja 2013 – tippunut Cruciblessa avauskierroksella. On toki huomioitava, että vuosi sitten Williams hävisi jo karsinnoissa Alan McManusille. Toisaalta hän on vain kuusi kertaa edennyt jatkoon toiselta kierrokselta, ja hänellä on vain kaksi MM-voittoa, mikä on vähemmän kuin hänen taidoillaan kuuluisi. Kolmesta suurimmasta turnauksesta (UK Championship, Masters, MM-kisat) walesilainen onkin pärjännyt selvästi heikoimmin MM-kisoissa.

Taitava, joskin parhaat päivänsä jo viettänyt Matthew Stevens on Williamsin avausvastustaja. Vaikka tässäkin ottelussa sijoitettu pelaaja on selvä suosikki, ei Williamsilla ole varaa lepsuun peliin. Kyllähän hänen kuuluisi silti edetä jatkoon. Williamsin viime aikojen vire on ollut erinomainen, hän on ollut yksi parhaista pelaajista koko Main Tourilla. Pieni epäilyksen varjo on kuitenkin sen yllä, jaksaako hän pelata koko turnauksen samalla tasolla. Finalisteille rupeama on nimittäin noin kahden viikon rankka koitos. Tällä kaudella kymmenen kertaa top 16 -pelaajan kukistanut Williams voi voittaa kenet tahansa, ja hänellä on realistinen mahdollisuus maailmanmestaruuteen. Siihen kuitenkin vaadittaneen neljän tai ainakin kolmen top 16 -pelaajan kukistamista, mikä voi olla liikaa vaadittu. Joka tapauksessa yhtä hyvää mahdollisuutta Williamsilla ei ole ollut aikoihin eikä sellaista välttämättä enää tämän jälkeen tulekaan.

6. Neil Robertson

Australian Neil Robertsonin kausi on ollut kummallinen. Hän eteni kauden ensimmäisen turnauksen, Wuxi Classicin, finaaliin, jossa voitto tuli vasta katkaisufreimissä hyvää ystävää Joe Perryä vastaan, ja Australian Openin finaaliin, jossa kotiyleisön pettymykseksi tuli tappio. Sen jälkeen Robertson kärsi muutaman yllätystappion, mutta eteni marraskuussa Champion of Championsin välieriin. UK Championshipissa tuli neljännen kierroksen tappio Graeme Dottille, mutta vuodenvaihteen jälkeen Robertson eteni Mastersin finaaliin voitettuaan muun muassa Ronnie O’Sullivanin peräti 6-1. Shaun Murphy oli kuitenkin finaalissa ylivoimainen ja voitti sen 10-2.

Mastersin jälkeen Robertson eteni seuraavan kerran finaaliin maaliskuun ensimmäisenä päivänä Gdynia Openissa, ja silloin tuli voitto. Puolassa pelatun turnauksen jälkeen hän on kuitenkin ollut vaisu ja voittanut vain kaksi ottelua viidestä. China Openissa tappio tuli varsin heikon ottelun jälkeen Dechawat Poomjaengille 5-4-lukemin. Aikainen tappio mahdollisti pitkän valmistautumisajan MM-kisoihin, mutta toisaalta sillä on myös taatusti ollut vaikutusta itseluottamukseen. Yhtä China Openin tappiota paljon huolestuttavampaa onkin Robertsonin viime aikojen heikohko vire – Gdynia Openin otteet olivat pikemminkin poikkeus kuin sääntö.

Viime kaudella Robertson teki ensimmäisenä ikinä sata satasta kauden aikana, mutta tällä kaudella niitä on toistaiseksi syntynyt alle puolet siitä. Lukemasta ei ole syytä olla huolestunut, sillä se on samaa luokkaa kuin kautta 2013-2014 edeltäneinä kausina. Viime vuonna Robertson myönsikin jahtaavansa sataa satasta tosissaan, ja hän otti riskejä, joita hän ei todennäköisesti muuten olisi ottanut.

Vuosi sitten erittäin tiukassa välierässä Mark Selbylle taipunut Robertson on viime vuosina ollut joka kerta mahdollinen maailmanmestari, vaikkakaan ei välttämättä ykkössuosikki. Sama tilanne on nytkin. Vuosina 2009-2014 Robertson on kerran voittanut maailmanmestaruuden, kerran hävinnyt Robert Milkinsille, kahdesti hävinnyt voittajalle ja kahdesti hävinnyt finalistille. Robertsonia ei siis ole helpolla voitettu, ja yhtä yllätystappiota lukuun ottamatta hän on hävinnyt vain finalisteille. Tällä kertaa hänen MM-kisoja edeltävä vireensä on kuitenkin heikompi kuin kertaakaan vuosina 2012-2014. Robertson on pelaaja, joka elää sarjoistaan, ja vaikka hän ei ole kärsimättömin pelaaja, ei hän myöskään ole kiertueen sisukkain taistelija, joka voisi voittaa useita otteluita ilman huipputasoaan. Siksi on vaikea uskoa, että hänen nykyvireensä riittäisi mestaruuteen. Toki vielä on aikaa kääntää vire, ja kovimmat nimet alkavat tulla vastaan vasta puolivälierissä. Avausvastustaja Jamie Jones on kuitenkin vaarallinen ainakin jos saa tehtyä sarjoja parhaalla tasollaan.

5. Ding Junhui

Kiinan ja samalla koko Aasian ykköstähti Ding Junhui on ollut tämän kauden pettymys. Kausi lähti liikkeelle surkeasti, kun Oliver Brown – amatööri – voitti Dingin Wuxi Classicin karsinnoissa 5-0. Tulos selittyy Dingin käsittämättömän huonolla pelillä, sillä Brown ei ollut mitenkään erikoisessa vireessä. Yllätystappionsa jälkeen Ding kyllä voitti Yixing Openin ja eteni Shanghai Mastersin välieriin, mutta kotimaansa ulkopuolella hänellä oli suuria vaikeuksia. Hän otti kauden ensimmäisen otteluvoittonsa rankingturnauksissa muualla kuin kotimaassaan vasta marraskuussa UK Championshipissa. Sen lisäksi hän on voittanut otteluita German Mastersin karsinnoissa (mutta ei pääsarjassa), Indian Openin karsinnoissa (mutta ei pääsarjassa) sekä China Openin karsinnoissa. Kaikki muut otteluvoittonsa hän on ottanut Kiinassa. Esimerkiksi juuri ennen MM-kisoja hän eteni China Openin välieriin. Huolimatta siitä, että hän on ottanut Kiinan ulkopuolella yhteensä vain kuusi otteluvoittoa, yhden kauden listalla Ding on sijalla 21.

Paljon puhutaan siitä, että Ding ei kestä MM-kisojen paineita. Hän onkin ollut vain kerran – 2011 – välierissä ja lisäksi kerran – 2013 – puolivälierissä. Toisaalta ennen puhuttiin, ettei hän kestä paineita kotiyleisönsä edessä vaan tippuu Kiinassa aina nopeasti. Viime kaudella Ding voitti Shanghai Mastersin, China Openin ja International Championshipin ja tällä kaudella eteni kahdessa ensin mainitussa välieriin, joten vaikka hän oli kiistatta alisuorittanut kotimaassaan, hän on saanut käännettyä tilanteen ja on viime kausina menestynyt Kiinassa suorastaan loistavasti – paljon paremmin kuin Britanniassa. Miksei hän siis pystyisi muuttamaan tilannetta MM-kisojenkin osalta?

Ding on kärsinyt tällä kaudella monta yllätystappiota. Brownin lisäksi muun muassa Wang Zepeng, James Cahill, Lee Walker ja Gary Wilson ovat pystyneet voittamaan kiinalaisen. Siinä ei sinällään ole mitään yllättävää, sillä Ding on koko uransa ajan hävinnyt aina silloin tällöin melko nimettömille pelaajille. Esimerkiksi viime kaudella, jolloin Ding oli monien mielestä vuoden paras pelaaja, hän hävisi muun muassa Ross Muirille, David Gilbertille, Ben Woollastonille sekä Michael Wasleylle. Tällä kaudella yllätystappioita on toki tullut enemmän kuin vuosi sitten. Huolestuttavampaa on, että Dingin tappiot eivät pääasiassa ole olleet niukkoja vaan murskaavia – hän on yksinkertaisesti pelannut ajoittain todella heikosti. Yksi tilasto kuvaa virettä paremmin kuin muut: kauden aikana tehdyt sataset. 2012-2013 57, 2013-2014 62, 2014-2015 toistaiseksi 21.

Nyt Ding pääsee MM-kisoihin paineettomassa tilanteessa. Varsin kehnon kauden jälkeen häneltä ei odoteta oikein mitään, joten voisiko hän yllättää tällä kertaa? Ainakin hän lienee saanut paikkailtua pahasti kärsinyttä itseluottamustaan China Openin välieräpaikalla. Turnauksen aikana hän voitti kolme top 20 -pelaajaa: Mark Davisin, Mark Williamsin ja John Higginsin. MM-kisojen avauskierroksella vastaan asettuu juuri Davis. China Openissa Ding pelasi hyvin, ja samaa häneltä vaaditaan nytkin, jotta menestystä – tai edes jatkopaikka – tulisi. Kahdeksasta MM-kilpailustaan vain kolme kertaa avauskierroksella tippunut Ding ei saa pelata heikosti tai muuten Davis ottaa voiton heti avauskierroksella. Dingin onkin pelattava paremmin kuin missään tällä kaudella Britanniassa pelaamassaan turnauksessa, muu tuskin riittää. Paineeton tilanne auttanee Dingiä jonkun verran, mutta kuinka paljon? Entä kestääkö hän paineita, jos etenee pitkälle? Ding on turnauksen suurin kysymysmerkki, mutta juuri sen takia hän on monen musta hevonen.

4. Shaun Murphy

Avauskierroksella Robin Hullin kohtaava Shaun Murphy on ehdottomasti yksi suurimmista suosikeista. Hän on ollut tasaisen varma läpi koko kauden ja huonot ottelut ovat jääneet yksittäisiksi eikä varsinaisia huonoja jaksoja ole tullut. Jos englantilaisen kauden huonointa jaksoa haluaa väkisin etsiä, ehkä edelliset kolme turnausta muodostavat sellaisen: World Grand Prix’ssä Murphy hävisi avauskierroksella Peter Ebdonille 4-3, Players Championship Grand Finalsissa toisella kierroksella Martin Gouldille 4-2 ja China Openin puolivälierissä Kurt Maflinille 5-4. Murphyn viime aikojen virettä ei mitenkään voi kutsua huonoksi, mutta hänen kautensa on ollut niin hyvä, että huonompia vaiheita ei yksinkertaisesti löydy. Rahalistalla sijoitus on kahdeksas, koska suuria turnauksia Murphy ei ole voittanut (kaksi peräkkäistä European Tourin osakilpailua ja kutsuturnaus Mastersin kylläkin), vaan niistä saldona on yksi finaali- ja pari puolivälieräpaikkaa.

Pitkissä otteluissa hyvin viihtyvä Murphy on seitsemän kertaa urallaan edennyt MM-kisoissa puolivälieriin tai pidemmälle. Ensimmäinen niistä tuli 2005, jolloin karsinnoista tullut Murphy ylsi sensaatiomaisesti maailmanmestaruuteen. Avauskierroksella sijoitettuna vain kerran yhdeksästä – 2012 Jamie Jonesille – hävinnyt Murphy onkin menestynyt MM-kisoissa erinomaisesti. Viime vuonna hän tosin romahti puolivälierässään Ronnie O’Sullivania vastaan eikä saanut oikein mitään aikaan. Yhtä hyvää ja toistuvaa menestystä MM-kisoissa kuin Murphyllä ei kuitenkaan kovin monella ole.

Mitkä seikat sitten puhuvat Murphyn menestystä vastaan? Ensinnäkin vire, vaikka se ei missään nimessä huono olekaan. Parhaimmillaan Murphy oli talvella, sillä loka-marraskuussa hän voitti kaksi peräkkäistä European Tourin osakilpailua ja pelasi UK Championshipissakin erinomaisesti, vaikka takkiin tuli jo 16 parhaan kierroksella. Tammikuussa tuli Mastersin voitto ja helmikuussa German Mastersin kakkossija. Vaikka Murphy ei ole missään nimessä niiden jälkeenkään pelannut huonosti, ei hän ole ollut liekeissä toisin kuin pari kuukautta sitten. Huippuvire tuskin kuitenkaan on kaukana, mutta on hankala nähdä, että ilman sitä Murphy voittaisi turnauksen.

Toinen tekijä on keskinkertainen menestys huippunimiä vastaan. Mark Selbyn kanssa Murphyn tilasto on todella tasainen, mutta sekä Ronnie O’Sullivan että Neil Robertson ovat keskinäisten otteluiden tilastossa paljon edellä. Mark Allenia, jonka Murphy saattaa kohdata välierissä, hän johtaa peräti 10-1. Sen sijaan Neil Robertson johtaa Murphyä selvähkösti ja Ronnie O’Sullivankin 4-1 (jos huomioidaan myös lyhyet pelit, 9-3). Murphy tosin ei voi kohdata O’Sullivania ennen finaalia. Sen sijaan Mark Selby voi tulla vastaan jo puolivälierissä, ja ottelusta voi tulla huikaiseva. Kaksikko on kohdannut MM-kisoissa kerran: 2007 välierissä Selby voitti huippuottelun 17-16. Tämän vuoden puolella Selby voitti German Mastersin finaalin 9-7, mutta Murphy Mastersin avauskierroksen taiston 6-5. Edessä voi siis olla todellinen herkkupala. Välierissä Murphy kohdannee Mark Allenin tai Neil Robertsonin, jos sinne asti etenee. Siihen vaaditaan kuitenkin huippupeliä. Vuodenvaihteen tasollaan Murphy on suosikki ketä tahansa vastaan, mutta siitä tasosta hän on hieman hiipunut. Avauskierroksella vastaan tuleva Suomen ylpeys Robin Hull tarjoaa heti kovan vastuksen, joten pelin pitää sujua alusta alkaen. Murphy on kuitenkin sen tason pelaaja, että hänen mestaruuttaan ei voisi pitää yllätyksenä, vaikka hän ei ykkössuosikkimme olekaan.

3. Ronnie O’Sullivan

Ronnie O’Sullivan on aina enemmän tai vähemmän arvoitus eikä tämäkään kerta tee poikkeusta. Kolmena edellisvuotena MM-finaaliin päässyt ja niistä kaksi voittanut O’Sullivan tippui viimeksi avauskierroksella 2003, ja tälläkin kertaa se olisi jymypaukku, vaikka avausvastustaja Craig Steadman osaa pelata. O’Sullivanin taitoja ei epäile kukaan, mutta suurempi kysymysmerkki on hänen henkinen kanttinsa, jota moni on epäillyt – esimerkiksi viime vuoden finaalitappio painaa taatusti yhä mielessä. On myös huomionarvoista, ettei O’Sullivan ole ikinä nauttinut suosikkina pelaamisesta – hänen mestaruutensa ovat yleensä tulleet tilanteessa, jossa niitä ei odotettu. Hyvä esimerkki siitä on viisinkertaisen maailmanmestarin tuorein voitto vuodelta 2013, jolloin hän oli ennen turnausta pelannut koko kauden aikana täsmälleen yhden ottelun.

O’Sullivan pelasi viime vuonna useaan otteeseen käsittämättömän hyvää peliä ja näytti, mihin hän parhaimmillaan pystyy. MM-kisoissa hän ei kuitenkaan pystynyt siihen eikä tänäkään vuonna yhtä maagista peliä ole kovin usein nähty. Champion of Champions -turnaus muodostaa kuitenkin yhden merkittävän poikkeuksen – silloin turnauksen toisen peräkkäisen kerran voittanut O’Sullivan esitti kauden toistaiseksi parhaita otteitaan. Edellisessä turnauksessaan International Championshipissa hän olikin kokenut todella kirvelevän tappion Mark Williamsin, joka oli voittanut O’Sullivanin edellisen kerran 2002. CoC:n jälkeen O’Sullivan voitti UK Championshipin, vaikka loukkasi jalkaansa juuri turnausta ennen. Turnausvoitto tuli taistelevalla asenteella eikä varsinaisella ilotulituksella, mikä oli kannattajien mielestä lupaavaa – O’Sullivanin kärsivällisyys riitti voittoon, vaikka ottelu ei ollut hänelle ominaista suurten sarjojen ilotulitusta.

Vuodenvaihteen jälkeen O’Sullivan hävisi Mastersin välierissä Neil Robertsonille peräti 6-1, vaikka pelasi hyvin. Kovin usein hän ei häviä ainakaan yhtä selvin lukemin otteluita, joissa peli sujuu vahvasti. Samoin kävi German Mastersissa, jonka puolivälierissä Shaun Murphy kukisti O’Sullivanin 5-4. Sen sijaan seuraavassa suuressa turnauksessa O’Sullivanin peli ei sujunut. Welsh Openin aikana hän ehti haukkua ainakin pelipaikan, pöydät ja turnausmuodon. Takkiin tulikin jo kolmannella kierroksella. Turnaukseen sen hallitsevana mestarina lähteneen O’Sullivanin asenne yksinkertaisesti oli alusta alkaen pielessä. World Grand Prix’ssä hän eteni finaaliin, mutta kärsi tappion. Se onkin hänen viimeisin ottelunsa.

Parhaimmillaan pelatessaan O’Sullivan on melkein voittamaton. Kyse onkin siitä, saako hän terävimmän pelinsä esiin. Viime aikoina hän ei ole sitä esittänyt, sen sijaan turhautuneita otteita on nähty etenkin Welsh Openissa. On myös huomattava, että O’Sullivan ei vaikuta nauttivan suosikin asemasta. Tällä kertaa hän ei ole yhtä suuri suosikki kuin esimerkiksi vuosi sitten, vaan monella muullakin on aito mahdollisuus voittoon. Toisaalta moni nimeää O’Sullivanin yhä ykkössuosikiksi eikä hän ole viihtynyt kirkkaimmassa valokeilassa yhtä hyvin kuin vähän sivummalla, vaikka nauttiikin yhden tai kahden pöydän areenoista paljon enemmän kuin esimerkiksi Welsh Openin ties kuinka monen pelipöydän areenasta. Myös O’Sullivan on enemmän tai vähemmän arvoitus turnaukseen lähdettäessä, mutta häntä ei siitä huolimatta saa aliarvioida. Peräti 16 kertaa MM-kisoissa kahdeksan parhaan joukkoon edennyt englantilainen on kyseisessä tilastossa vain kaksi perässä Stephen Hendryä, ja suurella todennäköisyydellä ero pienenee tänä vuonna yhdellä. Hänellä on mahdollisuus kukistaa Hendryn kahden kappaleen etumatkaa myös tärkeämmässä tilastossa – maailmanmestaruuksien määrässä – mutta siihen vaaditaan erinomaisen pelin lisäksi kärsivällisyyttä, jota O’Sullivanilla on tällä kaudella löytynyt ajoittain, mutta ei aina.

2. Mark Selby

Hallitseva maailmanmestari Mark Selby on meistä toiseksi todennäköisin voittaja. Kukaan pelaaja ei ole modernina aikakautena uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden jälkeen pystynyt voittamaan toista peräkkäin, ja Selby pyrkii rikkomaan Cruciblen kirouksen. Toisaalta vain viisi pelaajaa on voittanut useamman kuin yhden maailmanmestaruuden Cruciblessa. Myöskään China Openin voittaja ei ole ikinä pystynyt voittamaan heti perään maailmanmestaruutta niin kauan kuin turnaus on pelattu nykyisenä ajankohtanaan. Selby joutuukin taistelemaan kahta kirousta vastaan.

Selby ei alkukaudella ollut parhaimmillaan, mitä varmasti selittää maailmanmestaruuden tuoma kylläisyys ja perheeseen syntynyt esikoinen. Siitä huolimatta hän voitti Riga Openin ja oli Shanghai Mastersissa välierissä, joten ei alkukausi nyt täysin penkin alle mennyt. Sen jälkeen tuli hieman vaisumpi jakso, mutta German Mastersista tuli helmikuussa voitto samoin kuin China Openista huhtikuussa. Selbyn kuntokäyrä osoittaakin vankasti yläviistoon, ja häntä on pidettävä yhtenä suurimmista suosikeista.

Selbyllä on myös enemmän paineita kuin ikinä ennen. Hallitsevana maailmanmestarina hän kerää todella paljon kiinnostusta mediasta – kaikkia kiinnostaa, vieläkö Cruciblen kirous kestää. Erinomainen menestys kevätkaudella tai MM-kisoja edeltäneen turnauksen voitto eivät tietenkään vähennä kiinnostusta. Selby on pöydällä todellinen taistelija, mutta on kuitenkin ajoittain osoittanut merkkejä paineista kärsimisestä. Tilanne on hänelle uusi, koskaan ennen hän ei ole kokenut, miltä tuntuu osallistua MM-kisoihin puolustavana maailmanmestarina.

Selbyn kaavio ei ole helpoin mahdollinen. Avausvastustaja Kurt Maflin on vaarallinen, joskin pelaa ensimmäistä kertaa urallaan Cruciblessa ja taatusti on ainakin ottelun alussa vaikeuksissa yrittäessään sopeutua tilanteeseen. Ei ole helppoa aloittaa hallitsevaa maailmanmestaria vastaan. Selby vihjasi toivovansa debytanttia vastaansa ja niin kävi, joten hänen on oltava tyytyväinen. Sen sijaan toisella kierroksella vastus kovenee merkittävästi eivätkä haasteet ainakaan vähene seuraavissakaan otteluissa. Ei ole epäilystäkään, etteikö Selby pystyisi taitojensa puolesta mestaruuteen, ja hän on myös erinomaisessa vireessä. Suurin kysymys onkin, pystyykö hän pelaamaan parastaan koko turnauksen ajan vai onko paineilla vaikutusta? Maailmanmestaruuden ottaminen on tänä vuonna vielä vaikeampaa kuin vuosi sitten johtuen juuri suuren yleisön kiinnostuksesta, mutta Selby pystyy siihen.

1. Judd Trump

Ykkössuosikkimme mestariksi on Judd Trump, joka on pelannut upean kauden. Hän voitti heti kauden alussa Australian Openin ja pelasi seuraavissakin turnauksissa vahvasti edeten muun muassa Paul Hunter Classicin finaaliin. Talvella hän kärsi sekä Champion of Championsin että UK Championshipin finaaleissa kirvelevät tappiot Ronnie O’Sullivanille, mutta ei kuitenkaan lannistunut niistä vaan jatkoi hyvää peliään vuodenvaihteen jälkeenkin. Esimerkiksi German Mastersissa tie vei puolivälieriin, joissa tuli erittäin kovatasoisessa ottelussa niukka 5-4-tappio Mark Selbylle maksimista huolimatta. Maaliskuussa World Grand Prix’n finaalissa Trump sai revanssin O’Sullivanista ja voitti ensimmäistä kertaa urallaan viisinkertaisen maailmanmestarin suuressa ottelussa. Yhden kauden listalla kolmantena majaileva Trump onkin säilyttänyt tasonsa läpi koko kauden.

Ennen kaikkea Trumpin otteet ovat vaikuttaneet kypsiltä. Epäkypsää ja kärsimätöntä, jopa ylimielistä peliä nähtiin viime kausina säännöllisesti, mutta 2014-2015 sellaista on nähty oikeastaan vain kertaalleen. Trump tuntuukin aikuistuneen ja toisaalta tehneen enemmän työtä kuin ennen. Tulokset on helppo havaita, ja nyt hän lähtee MM-kisoihin yhtenä suosikeista. Yhtä hyvin hän ei välttämättä ole pelannut MM-finaalinsa 2011 jälkeen. Silloin voitto oli lähellä, mutta lopulta turnaus päättyi John Higginsin juhliin.

Juuri asenne on suurin muutos Judd Trumpissa viime vuosiin verrattuna. Sarjoja on tänäkin vuonna syntynyt erinomaisesti, jopa poikkeuksellisen hyvin, ja turvapelikin on hyvää, mutta se nyt ei ole mitään uutta. Sen sijaan esimerkiksi kärsivällisyyttä kestää pitkiä turvapelitaistoja ja takkuisia eriä häneltä tuntuu löytyvän enemmän kuin ennen. Viime vuonna MM-puolivälieriin ja vuosi aiemmin välieriin edennyt Trump on tänäkin vuonna suosikki etenemään ainakin kahdeksan joukkoon, mutta viime aikojen otteidensa perusteella puolivälierissä tippuminenkin olisi pettymys. Avauskierroksella Trump kohtaa Stuart Carringtonin, jolle jo MM-paikka oli erinomainen saavutus.

Trump kestää paineet ja saavutti kauden aikana vihdoin ja viimein suuren voiton Ronnie O’Sullivanista, jonka manttelinperijäksi häntä on povattu. Hän on valmis maailmanmestariksi. Mestaruus ei kuitenkaan tule ikinä helpolla eikä Trumpillakaan ole varaa pelata alle tasonsa. Tänä vuonna taisto on tiukempaa kuin aikoihin eikä suurta suosikkia ole – monella pelaajalla on realistinen mahdollisuus mestaruuteen. Trump on yksi heistä. Suurin kysymysmerkki hänen osaltaan on, riittääkö kärsivällisyys turvataistoihin, jos pussituspeli ei sujukaan kuten parhaimmillaan? Trump ei ole kiertueen parhaita turvapelissä, vaikka kestääkin vertailun keneen tahansa. Hänen taitonsa joutuvat turnauksen aikana kovalle koetukselle, mutta hänellä on kaikki mahdollisuudet läpäistä testi.

MM-turnauksen otteluohjelma ja tulokset

Kuva: Monique Limbos


Edellinen artikkeli4. päivän ennakko: O’Sullivan aloittaa mestaruusjahtinsa
Seuraava artikkeliRobertson, Hawkins ja Bingham toiselle kierrokselle