Puolivälierät käynnistyvät Cruciblessa

MM-karsinnat

Crucible Teatterissa on edetty vaiheeseen, jossa jäljellä on enää 8 parasta pelaajaa. Noin viikon päästä meillä on myös selvillä tuore maailmanmestari, joten elämme varsin mielenkiintoisia aikoja!

Kaavion kautta edennyt turnaus on ollut varsin kaksijakoinen, sillä alkupuoli turnauksesta oli yllätyksellinen sekä yllättävänkin heikkotasoinen. Ensimmäisellä kierroksella pelistä putosivat mm. John Higgins, Stuart Bingham sekä viisi titteliä tällä kaudella voittanut Ding Junhui.

Otteluiden taso on kuitenkin noussut merkittävästi turnauksen edetessä ja varsinkin edellisen vaiheen Mark AllenNeil Robertson -ottelu oli lähes taidetta snookerfanien silmille. Robertson oli todella kovassa iskussa läpi ottelun ja viimeisen session puhdas 4-0 voitto oli todellinen myrskyvaroitus muille pelaajille.

Robertsonin vastustaja Judd Trump oli myös vakuuttava ottelussa Ryan Dayta vastaan, voittaen ottelun 13-7. Trump ei kuitenkaan joutunut vielä kovaan testiin. Trump ei myöskään rakentanut ottelun aikana yhtään 100+ breikkiä, joita on pakko tulla jos mielii voittoon Neil Robertsonista.

Hallitseva mestari Ronnie O´Sullivan lämpenee hitaasti, mutta on aina vaarallinen kun tilanne sen vaatii. Tämä nähtiin ottelussa Joe Perrya vastaan, jossa ”The Rocket” jyräsi 9-11 tilanteesta 13-11 voittoon. Ronnien pelivire on hieman takkuillut ja ihan täyttä selvyyttä iskukyvystä ei ole saatu. Kuitenkin jokainen tietää, mihin O´Sullivan pystyy kun peli kulkee.

Mark Selby oli Allister Carteria vastaan hyvä, mutta ei vielä häikäissyt. Selby ei myöskään tehnyt ottelussa yhtään 100+ breikkiä, joita mies ehdottomasti tarvitsee jo hyvävireistä Alan McManusia vastaan. 100+ breikit eivät tietenkään kaikkea kerro, mutta se antaa hyvää osviittaa ”breakbuildingista”, joka ei tällä hetkellä Selbylla ole aivan parhaassa kunnossa.

Selbyn peli on ailahdellut otteluiden sisällä tällä kaudella isoissa turnauksissa, joten Alan McManusilla tulee olemaan paikkansa. Nämä paikat skotlantilaisen on pakko käyttää, jos aikoo maailmanlistan kolmosen kaataa.

Ehkä puolivälierän hajuttomin ottelu on Barry HawkinsDominic Dale. Hawkins pudotti edellisessä vaiheessa upean nousun jälkeen Ricky Waldenin ja Dale vastaavasti pudotti sensaatiomaisesti Junhuin voittaneen Michael Wasleyn lähes näytöstyyliin 13-4.

Ottelusta on odotettavissa todella tasainen puurtaminen ja framet saattavat venyä todella pitkiksi, mikäli pöytä ei ole suotuisa. Hawkins on ehdottomasti ottelun ennakkosuosikki, mutta Dalen vakuuttavat otteet antavat hänelle varmasti itseluottamusta otteluun.

Otteluparit / Vihjeet:

Klo 12:00 Mark Selby – Alan McManus
Valinta: McManus +6.5 framea @1.45

Klo 12:00 Barry Hawkins – Dominic Dale
Valinta: Yli 20.5 framea @1.45

Klo 16:30 Judd Trump – Neil Robertson
Valinta: Robertson @1.50

Klo 16:30 Ronnie O´Sullivan – Shaun Murphy
Valinta: Yli 20.5 framea @1.60


Edellinen artikkeliRobertson ja Dale etenivät puolivälieriin
Seuraava artikkeliOnko Hawkinsista haastamaan The Rocket?