Crucible Teatterissa on edetty vaiheeseen, jossa on enää jäljellä kaksi turnauksen parasta pelaajaa. Finaalissa kohtaavat Ronnie O’Sullivan ja Mark Selby.
O’Sullivan on O’Sullivan – tuskin tarvitsee miestä enempää esitellä. Takana on vakuuttava turnaus, jossa Ronnie on aina ollut vahva, kun tilanne sen vaatii. Joe Perrya vastaan The Rocket koki pahimmat vaikeudet, mutta näytti kaapin paikan viimeisen session aikana. Välierissä Barry Hawkinsilla ei ollut mitään jakoa ja näin O’Sullivan pelaa kolmatta kertaa peräkkäin Crucible Teatterin finaalissa. Ronnie ei ole koskaan hävinnyt finaalia Cruciblessa, joten Selbylla on todella kova työ edessään.
Mark ”The Jester from Leicester” Selby selvitti tiensä finaaliin, kun englantilainen kaatoi Neil Robertsonin huikeassa välierässä numeroin 17-15. Ottelu oli taidetta katsojien silmille loppuun asti ja se olisi voinut kääntyä kummalle pelaajalle tahansa. Selby oli kuitenkin vahvempi varsinkin tiukoissa ”vääntöframeissa”, joita ottelun aikana pelattiin paljon.
Selby pelaa uransa toista kertaa finaalissa. Viimeksi Selby oli finaalissa vuonna 2007, kun ”Jester” hävisi John Higginsille. Selby ei ole menestyksestään huolimatta häikäissyt Cruciblessa, mutta tänä vuonna miehen otteet ovat olleet varsin vakuuttavia.
Finaali pelataan paras 35 framesta eli 18 voittoon, joten luvassa on viihdettä jälleen koko rahan edestä. Pelaajat kohtasivat viimeksi finaalissa UK Mastersissa, jossa O’Sullivan oli selvästi parempi framein 10-4.
Tänään alkavassa finaalissa ennakkoasetelmat ovat selvät ja valitettavasti Mark Selbyn mahdollisuudet ovat melko pienet ennakkoon ajateltuna. O’Sullivan on niin jäätävän kovassa tikissä, että Selby ei saa tehdä virheitä lähes yhtään, mikäli mielii mestaruuteen. Selby on kuitenkin kova taistelija, eikä anna varmasti periksi, joten mahdollisuudet toki on olemassa jos O’Sullivanin ote herpaantuu.
Ottelun alku on todella tärkeä Jesterille, sillä jos The Rocket karkaa kolmen framen johtoon – on peli lähes varmasti menetetty. Toivotaan, että Mark Selby löytää hienon vaihteen ja finaalista saadaan jännittävä taisto.