Ennakko: Shanghai Masters päättää tauon

Stuart Bingham | FinnSnooker.com
Kuva: Monique Limbos

Syyskuun ensimmäinen rankingturnaus ja ensimmäinen suuri turnaus sitten kesä-heinäkuun vaihteen, Shanghai Masters, on osalle pelaajista kauden ensimmäinen rankingturnaus. Turnauksen puolustava mestari on Stuart Bingham, joka oli vuosi sitten ylivoimainen finaalissa. Mukana ovat myös kaikki muut top 16 pelaajat Ronnie O’Sullivania lukuun ottamatta.

Shanghai Masters on toinen kahdesta turnauksesta, jotka yhä noudattavat vanhaa järjestelmää. Siten top 16 -pelaajat ovat päässeet suoraan pääsarjaan ja 16 muuta pelaajaa ovat saavuttaneet paikkansa karsintojen kautta. Vanhan järjestelmän ominaisuuksiin liittyy myös villien korttien suuri määrä: tavallisen neljän sijaan Shanghaissa on peräti kahdeksan villin kortin saanutta kiinalaista. Siten puolet karsinnan kautta tulleista pelaajista aloittavat kiinalaisamatööriä vastaan. Viimeisen villin kortin nimi selvisi vasta lauantaina – kaksi päivää ennen turnausta.

Mark Selby säilyttää paikkansa rankinglistan ykkösenä, mutta top 16 -paikoissa voi tapahtua muutoksia. Monella pelaajalla on teoreettinen mahdollisuus nousta 16 parhaan joukkoon voittamalla turnaus, mutta sijalla 17 oleva Graeme Dott nousee 16 parhaan joukkoon yhdellä otteluvoitolla, jos Michael White häviää avausottelunsa. Jos White onnistuu ottamaan yhden voiton, Dottin on edettävä vähintään välieriin riippuen Whiten tulevista otteluista. Dott kohtaa ensimmäisessä ottelussaan Ryan Dayn ja White Mark Davisin.

Shanghai Masters on usein tarjonnut yllätyksiä. Esimerkiksi Xiao Guodong, Jamie Burnett ja Liang Wenbo ovat ottaneet uransa toistaiseksi ainoat suurten turnausten finaalipaikat Shanghaista. Vuonna 2007 ensimmäistä kertaa pelatun turnauksen voittajalista on nimekäs: Dominic Dale, Ricky Walden, Ronnie O’Sullivan, Ali Carter, Mark Selby, John Higgins, Ding Junhui ja Stuart Bingham. Kukaan pelaaja ei siis ole pystynyt voittamaan turnausta kahdesti. Ainoastaan O’Sullivan on ollut finaalissa kahdesti, mutta hän ei tänä vuonna ilmoittautunut turnaukseen, joten kolmatta finaalipaikkaa joudutaan odottamaan ainakin vuoden verran.

Shanghai Masters on myös usein tarjonnut huippuotteluita. Kaksi kertaa finaali on päättynyt 10-9-lukemin, ja myös aiemmilla kierroksilla on nähty kovatasoista peliä. Esimerkiksi Mark Allenin ja Mark Selbyn välierä vuosi sitten oli erinomaista snookeria. Turnauksen historiasta löytyy myös muun muassa kaikkien aikojen ensimmäinen kahden kiinalaispelaajan välinen suuren turnauksen finaali.

Moni nuori kiinalainen on saanut ammattilaisoikeuden, joten villin kortin kierroksella on useita uusia nimiä. Mukana on kuitenkin esimerkiksi U21-amatöörien MM-välieriin edennyt Wang Yuchen ja useita ammattilaisia voittaneet Niu Zhuang ja Lin Shuai. Ammattilaisvastustajat lähtevät ennakkosuosikkeina otteluihin, mutta villin kortin pelaajat ovat ennenkin ottaneet yllätysvoittoja kotiyleisönsä edessä. Ei saa unohtaa myöskään Euroopasta matkustavien pelaajien pitkien lentojen vaikutusta, ja melkein joka vuosi jonkun osallistujan keppi ei ole saapunut ajoissa.

Mukaan pääsarjaan on päässyt useita yllättäjiä, joista ehdottomasti suurin on David Grace. Englantilainen kohtaa avausottelussaan Mark Selbyn, joten jatkopaikkaan vaaditaan lisää yllätyksiä. Avauskierroksella on myös useita ainakin paperilla erittäin tasaisia ottelupareja, kuten Graeme Dott vastaan Ryan Day, Michael White vastaan Mark Davis ja Ricky Walden vastaan Matt Selt. Mikäli Peter Ebdon voittaa villin kortin ottelunsa, kohtaa hän Shaun Murphyn ottelussa, josta voi tulla vaikkapa kierroksen kovatasoisin. Mahdollisia toisen kierroksen ottelupareja ovat esimerkiksi Mark Selby vastaan Mark Allen, Graeme Dott vastaan Ding Junhui ja Neil Robertson vastaan Mark Williams, joten huippuotteluita on odotettavissa heti ensimmäisinä päivinä.

Shanghai Mastersin otteluohjelma ja tulokset

Kuva: Monique Limbos


Edellinen artikkeliShanghai Mastersin otteluohjelma ja tulokset
Seuraava artikkeliHiggins jatkoon Shanghaissa, Jones hävisi villille kortille