Vain yhden päivän tauon jälkeen Shanghai Mastersin karsinnat alkavat tiistaina. Kyseessä on Australian Openin ja MM-kisojen ohella yksi vanhan mallin turnauksista (16 sijoitetaan suoraan pääsarjaan, 16 karsinnoista mukaan). Neljän päivän aikana pelataan neljä karsintakierrosta, joille pelaajat on rankingin mukaan sijoitettu.
Mark Kingin osuus kaaviosta näyttää paperilla helpolta. Hyvin Latviassa pelanneen Kingin kanssa samassa osiossa ovat muun muassa viime aikoina varjojen mailla vaellellut Marcus Campbell sekä Ken Doherty, joka ei valitettavasti ole aikoihin pelannut hyvin. Hankala kuvitella kenenkään uhkaavan Kingin Shanghain-matkaa. John Astley voi yllättää, tosin voittoon Kingistä hänelläkään ei pitäisi olla mahdollisuuksia.
Myöskään Fergal O’Brienilla ei pitäisi olla suuria vaikeuksia. Hän kohdannee ratkaisevassa ottelussa Jamie Copen, joka on kyllä taitava pelaaja, mutta viime vuosina hän ei ole pelannut lähelläkään potentiaaliaan. On hankala kuvitella Copen uhkaavan O’Brienia. Muut kyseisen osan pelaajista ovat Ashley Cartyn, Lee Walkerin ja Noppon Saengkhamin tapaisia pelaajia eikä heillä pitäisi olla mahdollisuuksia päästä pääsarjaan.

Sama kuin Kingiin ja O’Brieniin pätee pitkälti myös Mark Williamsiin. Hän kohdannee viimeisellä kierroksella alati kehittyvän Thepchaiya Un-Noohin – ellei sitten Zhou Yuelong yllätä thaimaalaista. Williamsin vastus on hieman kovempi kuin esimerkiksi Kingillä – Un-Nooh pelaa parhaimmillaan kovatasoista ja viihdyttävää peliä – eikä Williamsin voittoa kannata kirkossa kuuluttaa, mutta onhan kokenut walesilainen selvä suosikki etenemään jatkoon. Williamsin osiossa kaaviossa ovat myös muun muassa Steve Davis ja Dave Harold, mutta heillä ei pitäisi olla mahdollisuuksia edetä Shanghaihin.
Sen sijaan Mark Davisin osio on kovatasoinen. Ensimmäisellä kierroksella kohtaavat Latviassa yllättänyt Chris Wakelin ja Sveitsin nuori Alexander Ursenbacher sekä Vinnie Calabrese ja Latviassa kolmannelle kierrokselle edennyt Ian Glover. Voittajat kohtaavat Matt Seltin ja Aditya Mehtan, ja kyseisten otteluparien voittajat pelaavat vielä keskenään ennen Davis-ottelua. Sekä Selt, Davis että Mehta etenivät Latviassa neljännelle kierrokselle eli 16 parhaan joukkoon, joten otteluista voi odottaa tasokkaita. Davis on lievä suosikki etenemään Shanghaihin, mutta tästä osiosta kuka tahansa 4-5 eri pelaajasta voi edetä jatkoon.

Viimeisen karsintakierroksen mahdollisista ottelupareista yksi nousee yli muiden: Liang Wenbo vastaan Anthony McGill. Suoraan viimeiselle kierrokselle sijoitettu Liang saa vastaansa todennäköisesti Latviassa välieriin edenneen McGillin. Muita mahdollisia vastustajia ovat esimerkiksi Liam Highfield sekä Peter Lines, mutta on erittäin hankala uskoa, etteikö McGill voittaisi heitä.
Molemmat kaksikosta ovat erinomaisia pelaajia ja oikeastaan kummankin tulisi pelata Shanghaissa – minusta molemmat kuuluvat 32 parhaan joukkoon, vaikka McGill rankingissa ryhmän ulkopuolella onkin. Ottelusta voi odottaa tasaista, joskin Liang on niukin naukin suosikki. Yksi mutta kannattaa kuitenkin huomata: aika usein edellisessä turnauksessa odotuksia paremmin pelanneet pelaajat eivät ole seuraava turnauksessa menestyneet. McGillin osalta todennäköisyys siihen on kuitenkin pienempi kuin yleensä, sillä kyseessä on analyyttinen pelaaja, joka ei liiemmin juhlinut Riga Openin välieräpaikkaansa (tosin oli tyytyväinen hyvään peliinsä). Hänelle vain voitto kelpaa. Asenne on siis kunnossa.

Alan McManusin osiossa ovat mukana myös Jamie Jones sekä Rod Lawler – he ovat todennäköisimmät Shanghaihin etenevät pelaajat, tosin Michael Leslie voi parhaana päivänä kaataa kolmikosta kenet tahansa. Silti on hankala uskoa Leslien kaatavan jokaista heistä – sitä pääsarjapaikka todennäköisesti vaatisi.
McManus on vahva pelaaja, joka on parin viime kauden aikana noussut rankingissa ylemmäs lähelle entisiä sijoituksiaan, mutta Jones tarjoaa kovan vastuksen. Lawler on täysin erilainen pelaaja kuin Jones, jonka hyökkäävään pelityyliin verrattuna Rod the Plod (Matelija-Rod) on kuin toiselta planeetalta. On mahdollista, että Lawler kaataa Jonesin, mutta hankala uskoa, että McManusia vastaan Lawlerin pelityylillä voisi pärjätä. Hyökkäävät pelaajat nimittäin tuskastuvat helpommin Lawlerin tapaisten pelaajien kanssa, mutta myös turvalyöntien salat taitava McManus jaksaa taistella, vaikka ottelu kestäisi kauan. Sen sijaan Jones – mikäli kaataa Lawlerin – voi tarjota pahemman vastuksen McManusille.
Tom Fordin osiosta voi Shanghaihin edetä joku yllättäjä. Ford nimittäin on kevyimpiä viimeiselle kierrokselle sijoitettuja pelaajia. Fordin kanssa pääsarjapaikasta taistelevia pelaajia on useita. Scott Donaldson aloitti kauden suorastaan loistavasti, mutta viime peleissä hän on pelannut paljon heikommin.
Jamie Clarke on tuleva ammattilainen, joka voi voittaa monia ammattilaisia, mutta neljään otteluvoittoon tuskin hänen taitonsa vielä riittävät. Joel Walker on huippulupaus, joka on väläytellyt silloin tällöin. Kurt Maflin on kehittyvä norjalainen, joka on noussut lähelle huippua, mutta ei ole vielä ottanut odotettuja askelia kohti top 20 -sijoja. Lisäksi Andrew Higginson ja Andrew Pagett yrittävät hämmentää pakkaa. Kimurantiksi tämän osion kaaviosta tekee se, että siinä on monia lupaavia nuorukaisia. Heiltä on nähty useita väläytyksiä, mutta vielä kukaan ei ole noussut aivan huipulle. Mihin monin tavoin toisiaan muistuttavat pelaajat tällä kertaa pystyvät ja kuka etenee pisimmälle? Se jää nähtäväksi. Selvää on, että Ford joutuu tekemään tosissaan töitä, jos hän haluaa päästä Shanghaihin.
Mark Joycen tähdittämä osa kaaviosta on heikkotasoinen. Joyce ei missään nimessä ole kovimpia viimeiselle kierrokselle sijoitettuja nimiä, tosin ei häntäkään huonolla pelillä voiteta. Joycen mahdollisia vastustajia ovat esimerkiksi kokenut, joskaan ei enää entisellä tasollaan pelaava Nigel Bond, Irlannin David Morris, joka on voittanut yhden kahdesta tällä kaudella pelaamastaan ottelusta, sekä Chris Norbury, joka ei ole voittanut vielä tällä kaudella yhden yhtä ottelua.
Hieman yllättäen kenties todennäköisin vastustaja Joycelle on Kiinan Li Hang, joka pääsee luovutusvoitolla suoraan toiselle kierrokselle Bondia vastaan. 23-vuotias pelaaja on aliarvostettu, vaikka hän on ajoittain esiintynyt vakuuttavasti. Joyce voi kuitenkin huokaista helpotuksesta, sillä missään nimessä hänen mahdolliset vastustajansa eivät ole kovinta A-luokkaa. Hankala uskoa, että tästä osiosta Shanghaihin pääsevä pärjäisi Kiinassa.
Peter Ebdonin osio on mielenkiintoinen. Siinä ovat muun muassa Kyren Wilson, joka on todellinen lupaus, Joe Swail, joka on parhaimmillaan huippupelaaja, tosin kovin monta vuotta mies ei enää ammattilaisena voi pelata, ja David Gilbert, joka on kokenut, tasainen ja jonkin verran aliarvostettu pelaaja. Gilbert ei kuitenkaan ole aloittanut uutta kautta kovinkaan hyvin. Wilsonilla onkin oikeasti mahdollisuus edetä pitkälle karsinnoissa. Ebdon tarjoaa kovan vastuksen viimeisellä kierroksella, mutta sinne asti selviämistä ei voisi pitää suurena yllätyksenä. Ehkä Gilbert on todennäköisempi vastustaja Ebdonille, mutta Wilsoniakaan ei kannata jättää pois laskuista. Uuden kauden mainiosti aloittanut Ebdon on kuitenkin selvä suosikki etenemään Shanghaihin.

Suomalaisittain eniten kiinnostaa toki Robin Hull. Suomalaisen kaavio on sellainen, että jos hän haluaa nousta lähelle maailman huippua, tällaisista paikoista pitää edetä pääsarjaan. Ensin Hull kohtaa Oliver Brownin, joka teki nimensä tunnetuksi voittamalla Ding Junhuin Wuxin karsinnoissa. Tulos selittyy enemmän Dingin surkeudella kuin Brownin hyvällä pelillä. Hän eteni myös viimeiselle karsintakierrokselle Australian Openissa voittamalla Andrew Normanin, Dave Haroldin ja Gary Wilsonin.
Otteluista ainoastaan voittoa Wilsonista voi pitää suurena yllätyksenä. Brown on toki hyvä pelaaja, mutta minusta häntä on hehkutettu liikaa. Otteluparin voittaja kohtaa Rory McLeodin, joka on ailahteleva, mutta parhaimmillaan erinomainen pelaaja. Tällä kaudella hän ei ole ollut lähelläkään huipputasoaan eikä mikään anna odottaa, että miehen taso olisi parissa päivässä Riga Openin jälkeen noussut kohisten. Kolmannella kierroksella vastaan asettuu luultavasti Dechawat Poomjaeng, joka kohtaa toisella kierroksella otteluparin James Wattana – Ratchayothin Yotharuck voittajan.
Poomjaeng on taitava pelaaja eikä häntä voiteta helpolla, mutta Hullin taito kyllä riittää siihen. Poomjaeng on melko tasainen pelaaja – surkeita otteluita tulee harvoin, toisaalta sama pätee poikkeuksellisen loistaviin peleihin. Poomjaeng on persoonaltaan erilainen kuin esimerkiksi eurooppalaiset ammattilaiset. Erilaisuutensa takia hän on myös aliarvostettu pelaaja. Oikeastaan Poomjaeng muistuttaa monessa mielessä Hullin MM-karsintojen kolmannen kierroksen vastustajaa Ian Burnsia – molemmat ovat tasaisia, melko varmoja suorittajia ja aliarvostettuja.
Suoraan neljännelle kierrokselle on sijoitettu Michael White. 23-vuotias tulevaisuuden nimi White on täysin voitettavissa. Se vaatii hyvää peliä – samanlaista kuin Hull esitti Wuxissa. Hullilla on täysin realistiset saumat edetä Shanghaihin. Se vaatii hyvää peliä – Australian karsinta- ja Latvian avausotteluista on syytä parantaa ja paljon. Jos Hull pelaa tasollaan, hän voittaa Brownin selvin lukemin. Voiton tuoman itseluottamuksen ja olosuhteisiin tottumisen myötä hänen voi odottaa parantavan tulevilla kierroksilla. Tällaiset tilaisuudet pitäisi käyttää melko suurella prosentilla, jos Hull haluaa lähestyä top 32 -sijoja.
Hänellä riittää potentiaalia siihen, mutta viime aikoina otteissa on näkynyt myös ailahtelua. Jos Hull vain saa pelinsä kulkemaan, hän parantanee kierros kierrokselta eikä kukaan vastustaja pääse helpolla. Se ei tarkoita, että hän olisi suosikki jatkoon, Whitella on yhä suosikin viitta. Suomalaista tuskin myöskään enää aliarvioidaan. Hullin odottaisi etenevän viimeiselle kierrokselle ja laittavan Whiten tiukille. Pääsarjapaikka on täysin otettavissa, mutta hyvää peliä se vaatii.