Tiistaina pelataan UK Championshipin kolmannen kierroksen ottelut. Mukana on kahdeksan top 16 -pelaajaa eli joka ottelussa toinen pelaaja kuuluu rankingin 16 parhaan joukkoon. Sen takia monessa ottelussa on selvä suosikki.
Päivän poiminta: Robert Milkins – Graeme Dott
Robert Milkins on maailmanlistalla sijalla 16 ja Graeme Dott pykälän alempana. Milkinsin kausi on ollut kiistatta parempi, sillä hän on muun muassa edennyt International Championshipin ja Asian Tourin osakilpailun välieriin, European Tourin kisan finaaliin ja Australian Openin puolivälieriin. Tällä kaudella englantilainen on tienannut seitsemänneksi eniten palkintorahaa. Ei Dottkaan ole huonosti pelannut, ja hänen tilillään on muun muassa Shanghai Mastersin puolivälieräpaikka.
Silmätulehduksesta kärsivä Milkins on vaivastaan huolimatta voittanut molemmat ottelunsa 6-0. Hän on tehnyt seitsemän 50 pisteen sarjaa kun taas häntä vastaan pelanneiden pelaajien suurin sarja on Marcus Campbellin 48-pisteinen. Edellisessä turnauksessa, Ruhr Openissa, huippupeliä pelannut Milkins on siis jatkanut samalla tavalla myös kotimaassaan. On tosin sanottava, että toistaiseksi pelkkiä skotlantilaisia vastustajia kohdannut Milkins ei ole vielä joutunut kunnon testiin, ja Dott on selvästi vaikeampi vastus kuin Campbell tai Michael Leslie.
Dott on voittanut Alexander Ursenbacherin ja Anthony Hamiltonin, mutta ei ole pelannut yhtä hyvin kuin Milkins. Hänkin on tehnyt seitsemän 50 pisteen sarjaa, mutta Milkins on omissa peleissään käyttänyt paikkansa paljon tehokkaammin. On selvää, että maailmanlistalla vielä alkuvuodesta sijalla 12 ollut Milkins on ottelun suosikki, ja häntä on erittäin vaikea pysäyttää. Kaikesta huolimatta myös Dottilla on ottelussa mahdollisuus voittoon. Milkins ei nimittäin ole toistaiseksi joutunut juurikaan pitkiin turvapelitaistoihin tai takkuisiin freimihin toisin kuin vastustajansa, joka voi sen takia päihittää vastustajansa sillä osa-alueella. On myös huomioitava, että Milkinsin silmätulehdus voi vaikuttaa 38-vuotiaan otteisiin.
Ronnie O’Sullivan – Ben Woollaston
Ronnie O’Sullivan pelaa loukkaantuneesta jalastaan huolimatta, vaikka vaivat ovat väistämättä näkyneet hänen otteissaan. Onkin vakuuttavaa, kuinka hyvin maailmanlistan nelonen (kolmonen, jos voittaa turnauksen) on ontuvana pystynyt pelaamaan. Parastaan O’Sullivan ei ole vielä pelannut, mutta sille ei ole vielä ollut tarvettakaan. Voi kuitenkin odottaa, että Ben Woollaston tarjoaa kovemman vastuksen kuin O’Sullivanin edelliset vastustajat.
Woollaston pelasi avauskierroksella hyvin, mutta toinen ottelu oli ensimmäistä heikompi. 27-vuotiaalla englantilaisella on erittäin paljon potentiaalia, mutta toistaiseksi hän ei ole tällä kaudella sitä osoittanut ja onkin ollut pieni pettymys. Tämän kauden rahalistalla sijoitus on kuitenkin 240 punnan marginaalilla 32 parhaan sisällä, vaikka samanlaisia väläytyksiä kuin viime kaudella ei toistaiseksi ole näkynyt. Ilman sellaista Woollaston ei O’Sullivania kaada. O’Sullivanin tappio vaatisi tavallista heikompaa peliä jalan takia ja Woollastonin pelaamista potentiaalinsa tasolla.
Neil Robertson – Peter Ebdon
Kumpikaan, Neil Robertson tai Peter Ebdon, ei ole vielä vakuuttanut UK Championshipissa. Robertson voitti toisella kierroksella Kyren Wilsonin vaivoin 6-5 ottelussa, jossa vastustajalla oli suorastaan loistava mahdollisuus voittaa aivan maailman eliitin pelaaja. Ebdon voitti Kurt Maflinin selvästi 6-1 ja pelasi omassa ottelussaan ihan hyvin, jopa paremmin kuin Robertson. Ebdonillakin on kuitenkin vielä tekemistä, mikäli tavoitteena on eteneminen pitkälle turnauksessa.
Edellisten otteluiden perusteella tällä kaudella neljä eri top 16 -pelaajaa voittanut Ebdon on suosikki, mutta ei saa unohtaa vuoden 2002 maailmanmestarin ailahtelevuutta. 44-vuotias Ebdon on nimittäin ennenkin pelannut turnauksen alkuvaiheessa huippuotteluita, mutta sen jälkeen ollut selvästi heikompi. Tasainen ja hyvän alkukauden pelannut Robertson onkin nimettävä niukaksi suosikiksi, vaikka Ebdon on toistaiseksi ollut turnauksessa parempi. Kaksikon keskinäiset ottelut ovat mielenkiintoisesti 5-1 Ebdonille.
Joel Walker – Stuart Bingham
Joel Walker on pudottanut jo Alan McManusin ja Tom Fordin. Stuart Bingham tarjoaa kuitenkin 20-vuotiaalle kovemman haasteen kuin edelliset vastustajat. Hyvin pelannut Walker on jälleen kerran osoittanut potentiaaliaan, mutta kolmas peräkkäinen huippuottelu saattaa olla liikaa vaadittu eikä sekään välttämättä riitä.
Bingham aloitti turnauksen maagisen hyvin voittamalla kyvykkään Thaimaan Thanawat Thirapongpaiboonin 6-0 tehtyään nopeasti päättyneessä ottelussa jokaiseen freimiin yli 50 pisteen sarjan. Itse asiassa erien suurimmista sarjoista pienin oli 61 pisteen mittainen. Kakkoskierroksella Bingham voitti Alfie Burdenin 6-3 ja teki neljä 50 pisteen sarjaa, joten ei ole epäselvää, kumpi pelaajista on suosikki.
Huippupelillä Walker voi sinnitellä Binghamin kyydissä, mutta on hankala nähdä hänen pystyvän voittamaan vastustajaansa. Siihen vaaditaan ehdottomasti, että Bingham pelaa heikommin kuin edellisissä otteluissaan. Kaikesta huolimatta Walker pystyy tekemään ottelusta melko tasaisen.
Mark Williams – Stephen Maguire
Sekä Mark Williams että Stephen Maguire ovat viime aikoina pelanneet selvästi paremmin kuin vielä vähän aikaa sitten. Kumpikin onkin pystynyt katkaisemaan heikon vireensä, ja molemmat ovat mukana taistelussa top 16 -sijoista.
Molemmat ovat pelanneet toistaiseksi varsin hyvin. Williams on varmaankin ollut hieman parempi, mutta ei 33-vuotias Maguirekaan missään nimessä ole huono ollut. Keskinäiset ottelut ovat 4-2 Maguirelle, ja suurista turnauksista sama tilasto on Maguiren hyväksi 4-1. Ottelusta lienee luvassa tasainen kamppailu, jonka kumpi tahansa voi voittaa. Edellisissä otteluissa kumpikaan ei ole monia paikkoja tarvinnut, joten avainkysymys lienee se, kumpi saa käytettyä paikkansa tehokkaammin.
Joe Perry – Mark Davis
Myös Joe Perry ja Mark Davis ovat pelanneet hyvin tällä kaudella. Luovutusvoiton toiselle kierrokselle saanut Perry ei ensimmäisessä ottelussaan ollut vielä aivan vireessä etenkään sarjojen teossa, mutta vastustajaansa parempi hän oli ja sehän riittää. Davis olikin omassa ottelussaan Perryä parempi, mutta kautta kokonaisuutena ajatellen Perry on ollut edellä.
Myös tästä ottelusta tullee tasainen taisto, jonka voittajan ratkaisee yksinkertaisesti päivän vire. Molemmilla on realistiset mahdollisuudet voittaa ottelu ja edetä jo 16 parhaan joukkoon. Pelaajat ovat sekä tyyliltään että vireeltään melko samanlaisia, mikä myös puhuu tasaisen pelin puolesta. Kaksikon keskinäisten otteluiden tilasto on merkittävä, sillä Perry johtaa sitä 8-1. Juuri tuo tilasto tekee minusta Perrystä erittäin niukan suosikin.
Muut ottelut
Lopuissa otteluissa on selkeät lähtökohdat: top 16 -pelaaja vastaan selvästi heikompi altavastaaja. Ding Junhui kohtaa James Cahillin, joka on näyttänyt potentiaaliaan, mutta joka on siitä huolimatta selvä altavastaaja Dingiä vastaan, ja Rod Lawler haastaa Mark Allenin.
Ding ei ole vielä pelannut niin hyvin, että hänet voisi laskea tässä vaiheessa turnauksen voittajasuosikeihin, mutta hänen tulisi silti voittaa Cahill parin freimin erolla. Nuori vastustaja voi olla tyytyväinen kolmoskierroksen paikkaansa, hänen aikansa on myöhemmin.
Allen on ollut toistaiseksi Dingiä parempi, mutta toisaalta myös Lawler on ollut vakuuttavampi kuin Cahill. Erinomaista kautta pelaava Lawler on erittäin sinnikäs pelaaja, mutta Allen ei ole hänelle sopiva vastustaja. Hyökkäävänä pelaajana tunnettu Allen lähtee otteluun suosikkina, vaikka turvapeliin nojaava erittäin sisukas Lawler onkin hyvässä vireessä ja voi haastaa vastustajansa. Keskinäisiä otteluita 7-1 johtava Allen on kuitenkin kaksikosta parempi pelaaja.
Pelivihjeet
Mark Williamsin voitolle saa kertoimen 2,30 ja Peter Ebdonille 4,50. Ne riittävät listalle. Kolmas valinta on yli 9,5 freimiä Ebdonin ja Robertsonin ottelussa kertoimella 2,50.
Neil Robertson – Peter Ebdon 2.11. 15.00
Voittaja: Peter Ebdon (paras kerroin 4,50)
Freimejä: Yli 9,5 (paras kerroin 2,50)
Mark Williams – Stephen Maguire 2.11. 21.00
Voittaja: Mark Williams (paras kerroin 2,30)
Otteluohjelma ja kaikki tulokset
Kuva: Monique Limbos