European Mastersin karsinnat saatiin päätökseen

David Gilbert
Kuva: Monique Limbos

European Mastersin karsinnat on nyt pelattu. Vaikka karsinnoissa nähtiin muutamia yllätyksiäkin, suomalaisittain suurin uutinen oli ehdottomasti Robin Hullin eteneminen turnauksen pääsarjaan Romaniaan.

Hullin otteluvoitoista uutisoitiin tarkemmin eilen. Tavoitimme nyt kuitenkin myös itse pelaajan, joka kommentoi otteluitaan lyhyesti: ”Hyvä matsi voittaa tämä viimeinen, tosi harvinainen loppu pelille kyllä, mutta sitäkin maukkaampi.” Hän oli tyytyväinen varmistettuaan matkan Romaniaan: ”Hyvä päästä pääkisaan mukaan, tuntuu, että pelaaminen on tekniikkavaihdoksen myötä avautumassa.” Suomalaisen otteita pääsarjassa pääsemme jännittämään maanantaina 3.10. aamulla klo 10.

Aivan kaikkia karsintaotteluja ei vielä pelattu, vaan kaksi toisen karsintakierroksen ottelua lykättiin pääsarjan yhteyteen. Kyseessä ovat Mark Selbyn ja Ronnie O’Sullivanin ottelut. Selby voitti karsintojen avausottelussaan John Astleyn ja O’Sullivan Lyu Chenwein molemmat 4-1-lukemin. Kumpikin vaikutti olevan mainiossa pelivireessä.

Mainos:

Kaikki suurimmista nimistä eivät kuitenkaan selvittäneet ensimmäistä kierrosta. Mark Williams hävisi Robin Hullille, ja vastikään Shanghai Mastersin välieriin edennyt Stephen Maguire kärsi 3-4-tappion Andrew Higginsonille. Sekä Hull että Higginson voittivat myös toisen karsintakierroksen ottelunsa eli etenivät pääsarjaan. Joe Perry puolestaan menetti 3-1-johtonsa ja hävisi lopulta pääsarjaan edenneelle David Gracelle 4-3. Mainittakoon myös Michael Whiten ja Kyren Wilsonin kärsimät tappiot.

Toisella kierroksella tappion kärsi muun muassa Stuart Bingham. Hän hävisi 4-3-lukemin Scott Donaldsonille, joka vaikuttaa petranneen pitkän vaisun jakson jälkeen. Bingham ei kuitenkaan pelannut erityisen hyvin. Hän siirtyi 3-2-johtoon voitettuaan kaksi peräkkäistä erää mustalla, mutta Donaldson voitti viimeiset kaksi erää 90 ja 56 pisteen sarjoin. Bingham, joka on kehunut ylenpalttisesti Romaniaa ja maassa pelattuja näytösotteluita, olisi kaikesta päätellen todellakin halunnut läpäistä karsinnat, mutta hän itsekin totesi pelanneensa heikommin kuin vastustajansa.

Pieneksi yllätykseksi voi laskea myös Alfie Burdenin 4-3-voiton Ryan Daystä. Day siirtyi kolmella peräkkäisellä freimivoitolla 3-2-johtoon, mutta hän hävisi viimeiset kaksi erää väreillä. Myöskään Judd Trump ei päässyt helpolla. Hän voitti ensin Aditya Mehtan 4-3 ja toisessa ottelussaan Duane Jonesin 4-2. Etenkin loukkaantumisensa jälkeen vähitellen vireeseen pääsevä Mehta tarjosi kunnon haasteen.

Yhdestä karsintojen parhaista esityksistä vastasi David Gilbert, joka voitti ensin Lee Walkerin 4-3 ja sen jälkeen Jack Lisowskin 4-1. Gilbert teki sarjoja liukuhihnalta ja tarjoaa taatusti kovan vastuksen Ronnie O’Sullivanille, jos tämä voittaa pääsarjan yhteyteen lykätyn toisen karsintaottelunsa. Myös Neil Robertson ja Graeme Dott pelasivat erinomaisesti. Dott nousi jälkimmäisessä ottelussaan Mark Joycea vastaan 1-3-tappioasemasta 4-3-voittoon viimeisellä mustalla vastustajan oltua pallon päässä otteluvoitosta. Robertson ja Dott kohtaavat pääsarjan avauskierroksella, ja karsintojen perusteella ottelusta voi odottaa erittäin kovatasoista.

Varsin hyvin pelasivat myös muun muassa Shaun Murphy, joka teki omassa toisen karsintakierroksen ottelussaan uransa viidennen maksimin, Mark Allen, joka eteni pääsarjaan voitettuaan jälkimmäisen ottelunsa 4-0 66 minuutissa, ja Marco Fu, joka voitti toisella kierroksella Mei Xiwenin 4-2 tehtyään sarjoja liukuhihnalta. John Higgins nousi puolestaan 0-3-tappioasemasta 4-3-voittoon Jimmy Robertsonia vastaan. Samaan pystyi myös yksi karsintojen suurimmista yllättäjistä, Michael Wild, joka nousi voittoon Jamie Jonesia vastaan viimeisellä mustalla. Jo mainittujen Wildin ja David Gracen lisäksi suurimpia yllättäjiä pääsarjaan edenneistä pelaajista olivat entinen ammattilainen Zak Surety, Rhys Clark sekä amatööri Daniel Womersley.

Pääsarjan ottelut aloitetaan maanantaina 3.10.

Kuva: Monique Limbos


Edellinen artikkeliRobin Hull taisteli tiensä European Mastersiin
Seuraava artikkeliKuumeinen Hull sisukkaaseen voittoon