German Mastersin ensimmäinen kierros saatiin päätökseen ja toinen alulle torstaina. Monille suurista nimistä päivä jäi turnauksen viimeiseksi – top 16 -pelaajia onkin jäljellä enää kolme.
Aamu alkoi yllätyksillä, sillä sekä Marco Fu että Mark Allen hävisivät ottelunsa. Allen oli 0-3-tappioasemassa Mark Joycea vastaan mutta nousi vielä erän päähän 2-3-takaa-ajoasemaan. Joyce kuitenkin voitti viimeiset kaksi erää ja eteni jatkoon 5-2-numeroin. Ottelun jälkeen Allen totesi Twitterissä omaan suorasanaiseen tyyliinsä inhoavansa Joycea vastaan pelaamista ja vähän Joyceakin. Kaksikon keskinäiset ottelut ovatkin 4-1 Joycen eduksi. Joyce kohtaa seuraavaksi Mark Kingin, joka nousi Stuart Carringtonia vastaan 0-3-tappioasemasta 5-4-voittoon. Joycella on mahdollisuus edetä uransa kolmatta kertaa puolivälieriin, King on muutaman kerran yltänyt suuren turnauksen finaaliinkin.
Myös Marco Fu tippui jatkosta hävittyään Kurt Maflinille 1-5. 1-3-tilanteessa Fu:lla oli hyvä mahdollisuus kaventaa, mutta hän löi viimeisen sinisen ohi, Maflin pussitti sen ja pinkin ja siirtyi 4-1-johtoon. Norjalainen kohtaa seuraavaksi Luca Brecelin, joka voitti Zhao Xintongin ansaitusti 5-2 odotuksia vaisummaksi jääneessä TV-ottelussa, joka kuitenkin sisälsi useita suuria sarjoja (Brecel 92, 88, 54, 52, Zhao 71, 55).
Ryan Day kukisti Liang Wenbon 5-3 vahvan esityksen päätteeksi. Hän kohtaa seuraavaksi Stuart Binghamin, joka ajoittaisesta nihkeydestä huolimatta kukisti Fergal O’Brienin lopulta selkein 5-2-lukemin. Toisella kierroksella kohtaavat myös Michael Holt ja Kyren Wilson, jotka taistelevat Dayn kanssa samoista sijoista rankinglistalla. Holt voitti Ian Burnsin 5-4, Wilson nousi 1-4-tappioasemasta 5-4-voittoon Rory McLeodia vastaan.
Torstaina saatiin myös pelattua osa toisen kierroksen otteluista. TV-pöydän kamppailussa Stephen Maguire voitti Mark Selbyn 5-3 voitettuaan ottelun viimeiset kolme freimiä. Sitä ennen niitä oli voitettu vuorotahtiin. Ottelu oli varsin tasokas – Maguire teki 83, 68, 67 ja 54 ja Selby 90, 87 ja 58 pisteen sarjat. Yhden otteluvoiton päässä paluusta rankingin 16 parhaan joukkoon oleva Maguire totesi ottelun jälkeisessä haastattelussa, ettei puolivälieräpaikka vielä tyydytä, vaikka se oli hänelle vasta kauden toinen. Hän kohtaa top 16 -paikan ratkaisevassa ottelussa Graeme Dottin, joka voitti Barry Hawkinsin 5-3. Maguiren tapaan Dott oli 2-3-tappioasemassa mutta voitti loput kolme erää ja eteni jatkoon.
Judd Trump voitti Zhang Andan 5-1 ja jatkoi vakuuttavia otteitaan. Englantilainen päätti ottelun kolmeen peräkkäiseen sataseen (104, 125, 120). Niistä viimeinen oli maksimiyritys, mutta viimeisen mustan jälkeen Trump jäi snookeriin eikä keltainen mennyt enää pussiin. Seuraavaksi Trumpin haastaa Martin Gould, joka voitti Ben Woollastonin puhtaasti 5-0.
Perjantaina pelataan loput toisen kierroksen ottelut sekä kaikki puolivälierät – osa pelaajista pelaa siis päivän aikana kaksi ottelua.
Otteluohjelma ja kaikki tulokset
Kuva: Monique Limbos
