Gibraltar Openin ammattilaiskierrokset alkoivat perjantaina. Amatöörikierrokset pelattiin keskiviikon ja torstain aikana, ja ainoa mukana ollut suomalainen, Tom Stormbom, hävisi oman ottelunsa Thomas Reesille 4-0. Myös muun muassa Adam Duffy, Lukas Kleckers ja Reanne Evans tippuivat karsintakierroksilla.
Marco Fu teki omassa toisen kierroksen ottelussaan Sam Bairdia vastaan maksimin. 147 oli kauden toinen ja Fun uran neljäs. Fu voitti ottelun lopulta 4-2 ja voittamalla kolmannen kierroksen ottelussa suuren yllättäjän, amatööri Dylan Craigin, 4-2 hän varmisti paikkansa sunnuntain päätöskierroksilla. Craig oli yksi peräti kuudesta ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon edenneesä amatööristä, ja heistä kaksi – Craig ja Zhao Xintong – eteni myös kolmannelle kierrokselle saakka.
Fu kohtaa neljännen kierroksen ottelussaan Belgian Luca Brecelin, joka voitti Lee Walkerin 4-3 edellisellä kierroksella. Kolmannelle kierrokselle pääseminenkin kuitenkin käytännössä varmisti Walkerin ammattilaispaikan seuraavaksi kaudeksi. Walker voitti toisella kierroksella kokeneen amatööri Richard Beckhamin, joka yllätti avauskierroksella Mark Williamsin 4-3 erinomaisen esityksen päätteeksi.
UK Championshipin finaaliin edennyt Liang Wenbo oli myös kaikki kolme otteluaan voittaneiden pelaajien joukossa. Hän voitti kolmannella kierroksella yllättäen sinne asti edenneen Zak Suretyn 4-0 tehtyään 144, 71 ja 66 pisteen sarjat. Neljännellä kierroksella Liang kohtaa Mark Selbyn, joka oli avauskierroksen ottelussaan lähellä maksimia, mutta kahdestoista musta ei mennyt pussiin.
Myös UK:ssa välieriin edennyt David Grace on yhä mukana turnauksessa. Hän voitti kaikki kolme otteluaan 4-3. Ensin kaatui Jimmy Robertson, sen jälkeen 3-1-johtoasemassa ollut Stephen Maguire ja kolmannella kierroksella Fergal O’Brien. Englantilainen kohtaa neljännellä kierroksella maanmiehensä Peter Ebdonin, joka voitti kolmannessa ottelussaan Jamie Jonesin 4-1.
Neljännellä kierroksella kohtaavat myös Kyren Wilson ja Dominic Dale. Wilson voitti kolmannella kierroksella Zhang Andan 4-2 ja Dale Tian Pengfein 4-3.
Pelipöydät ovat olleet turnauksen puheenaihe: monet pelaajat ovat kritisoineet pöytiä ja myös palloja suorasanaisestikin. Myös katsojien vähäinen määrä on nostettu esille. Etenkin lippujen hintoja on kritisoitu, mutta turnauksen vähäinen näkyvyys alueella on myös kerännyt huomiota.
Turnaus jatkuu lauantaina, jolloin pelataan loput kierrosten 1-3 otteluista. Sunnuntaina pelataan loput ottelut neljännestä kierroksesta alkaen.
Kuva: Monique Limbos