Haining Open: Elintärkeä turnaus monelle pelaajalle

Oliver-Lines | FinnSnooker.com
Kuva: Monique Limbos

Maanantaista perjantaihin pelattava Haining Open on näillä näkymin Asian Tourin 2015-2016 ainoa turnaus. Alun perin osakilpailuja piti pelata kolme, mutta muut on erinäisistä syistä peruttu. Myös viime kaudella yksi Asian Tourin osakilpailu peruttiin ja myös muita Kiinassa pelattavia turnauksia on lakkautettu, joten Main Tourin Aasian valloitus on kokenut vastoinkäymisiä. Tämän kauden surkuhupaisa Asian Tour onkin jäämässä toistaiseksi viimeiseksi.

Haining Openissa ei, kuten AT-turnauksissa yleensäkään, ole mukana juurikaan nimimiehiä, mutta tällä kertaa osanotto on poikkeuksellisen laimea. Top 16 -pelaajista sentään Ding Junhui, Marco Fu, Ricky Walden ja John Higgins ovat mukana, mutta on kuvaavaa, että sijalle 16 on sijoitettu Thepchaiya Un-Nooh (ranking 48:s).

Turnaus on kuitenkin monessa mielessä poikkeuksellisen tärkeä. Ensinnäkin sen finaalikaksikko saa paikat Players Championship Grand Final -turnaukseen. Kyseessä on erittäin – monen mielestä liiankin – rahakas turnaus, ja muutama otteluvoitto finaaliturnauksesta voi nostaa rankingsijoitusta huomattavasti. Lisäksi yksittäisillä otteluvoitoilla Haining Openista voi luonnollisesti olla erittäin suuri merkitys esimerkiksi taistelussa ammattilaispaikoista – etenkin nyt, kun amatöörejä on mukana runsaasti ja otteluvoittoja pitäisi ainakin teoriassa olla tavallista helpompi ottaa.

Mainos:

Vielä suurempi merkitys on kuitenkin turnauksesta jaettavilla ammattilaispaikoilla. Asian Tourin rahalistan perusteella jaetaan nimittäin kaksi ammattilaispaikkaa kausiksi 2016-2017 ja 2017-2018. World Snooker ei ole vielä luopunut toivosta saada täksi kaudeksi toinenkin Asian Tourin osakilpailu, mutta se vaikuttaa aika epätoivoiselta, joten voi olettaa, että kyseiset ammattilaispaikat jaetaan pelkän Haining Openin perusteella. Käytännössä pelaajille, jotka tulivat viime kaudella Main Tourille uusina eivätkä voittaneet kauden aikana juurikaan otteluita, European ja Asian Tourin rahalistat tarjoavat ainoan mahdollisuuden ammattilaispaikan uusimiseen – top 64 -paikka on työn ja tuskan takana, jos edellisen kauden jälkeen on suuri takamatka.

Toisaalta Haining Open tarjoaa myös amatööreille mahdollisuuden päästä Main Tourille. Jopa viime kausina, jolloin AT-osakilpailuja on ollut enemmän, Cao Xin Longin ja Zhang Yongin kaltaiset yllättäjät ovat päässeet Main Tourille Asian Tourin kautta. Nyt, kun osakilpailuja on vain yksi, yllätysmahdollisuudet kasvavat.

Turnauksessa onkin mukana paljon ammattilaisia, jotka taistelevat tiukasti sijoista rankinglistan 64 parhaan joukossa (Yu De Lu, Cao Yupeng, Peter Lines, Tian Pengfei, Craig Steadman, Oliver Lines, Zhou Yuelong, Zhang Anda…), mutta myös pelaajia, joilta top 64 -sijat ovat karanneet jo kauas (Michael Wasley, Barry Pinches, Thanawat Thirapongpaiboon, Lyu Chenwei, Lu Ning…) eli jotka toivovat ensisijaisesti paikkaa AT:n rahalistan kautta. Lisäksi mukana ovat muun muassa Ju Reti sekä Rouzi Maimaiti, jotka ovat tällä ja viime kaudella osallistuneet pelkästään Asian Tourin turnauksiin. Heillä ei näytä olevan kiinnostusta pelata ammattilaisena täysipainoisesti, mutta 3-4 voittoa Haining Openista riittäisi tuomaan heillekin uudet kahden vuoden ammattilaiskortit.

Myös runsas joukko amatöörejä on mukana taistelemassa ammattilaispaikoista. Esimerkiksi entiset ammattilaiset Chen Zhe, Elliot Slessor, Lyu Haotian, Hammad Miah ja Sam Craigie sekä lupaavat juniorit Oliver Brown ja Zhao Xintong ovat haistaneet tilaisuutensa koittaneen. Erittäin kiinnostava nimi on myös naisten puolella menestystä niittänyt Ng On Yee, joka on ilmoittautunut turnaukseen.

Kolmella otteluvoitolla on jo vahvoilla taistelussa ammattilaispaikoista. Neljällä voitolla eli etenemisellä puolivälieriin tilanne näyttäisi jo erittäin hyvältä. On huomattavan todennäköistä, että ammattilaispaikkoja joudutaan arpomaan – tasatilanteessa se on ainoa vaihtoehto paremmuuden selvittämiseen. Esimerkiksi kolmen pelaajan eteneminen 16 parhaan voittoon (kolme otteluvoittoa) ja heistä yhden eteneminen puolivälieriin on täysin mahdollinen tulos. Jo viime kausien aikana pelaajat ovat usein päätyneet tasapisteisiin, mutta toisin kuin silloin, nyt muita keinoja kuin arpa ei ole turnausten määrän laskettua yhteen.

Kaavion perusteella on mahdollista esittää jonkinlaisia valistuneita arvioita tilanteesta, vaikka suuretkin yllätykset ovat luonnollisesti aina mahdollisia. Esimerkiksi jonkun suurnimen kompastuminen alkukierroksilla mullistaisi kyseisen osion täysin, joten kovin suuria analyysejä pelkän kaavion perusteella ei ole mielekästä tehdä. Jo pelkkä pitkä matka Kiinaan voi sekoittaa Euroopasta matkustavien otteet.

On kuitenkin helppo todeta, että Kiinan Zhao Xintongilla ei ole taaskaan ollut suotuisa arpaonni, sillä hän aloittaa Marco Futa vastaan. Useaan otteeseen kykyjään pelata jopa top 32 -tasoista snookeria väläytellyt Zhao sai viime kaudellakin monissa Asian Tourin osakilpailuissa nimekkäitä pelaajia vastaan heti alussa eikä huippulupaus ole vieläkään päässyt Main Tourille. Jos hän yllättäisi Fun – kuten hän teki esimerkiksi Shanghai Mastersissa 2014 -, vastaan asettuisi Sean O’Sullivanin ja James Cahillin tasoisia pelaajia eli tie helpottuisi, tosin se olisi vieläkin vaikeampi kuin monella muulla.

Nimekkäimmistä amatööreistä muillakaan ei ole kovin helppo tie. Osa on joutunut amatöörien esikarsintoihin, ja esimerkiksi Hammad Miah kohtaisi pääsarjassa Mark Kingin ja Elliot Slessor James Wattanan ja toisella kierroksella todennäköisesti Thepchaiya Un-Noohin. Sam Craigien pitäisi puolestaan voittaa Rouzi Maimaiti ja sen jälkeen todennäköisesti Tom Ford ja Oliver Lines. Ammattilaiskortti edellyttää siis useita voittoja ammattilaisista. Monella nimettömällä amatöörillä on helpompi tie, joten jättiyllätyksiinkin on aito mahdollisuus.

Esimerkiksi Kiinan Zhang Andalla on sen sijaan realistinen tie varmistaa ammattilaisuran jatko. Zhang voi toki säilyttää paikkansa nousemalla rankingin 64 parhaan joukkoon, mutta sinne hänellä on vielä vähän matkaa. Paikka neloskierrokselle edellyttäisi häneltä voittoa amatööristä, sen jälkeen Gareth Allenista ja kolmoskierroksella luultavasti joko Kurt Maflinista tai Ross Muirista. Reitti voisi siis olla paljon vaikeampikin. Esimerkiksi Cao Yupengillä ei myöskään ole mahdoton kaavio: amatööri, Ju Reti ja Mark King. Kolme voittoa ei tosin välttämättä vielä riitä, mutta ainakin sillä pääsee lähelle. Myös Yu De Lun olettaisi pääsevän vaivatta kolmannelle kierrokselle, ja tärkeässä kolmoskierroksen ottelussa vastaan asettuisi mahdollisesti Thepchaiya Un-Nooh.

Mahdollista yllättäjää voisi odottaa esimerkiksi osiosta, jossa kuuden amatöörin lisäksi on vain kaksi ammattilaista: Dechawat Poomjaeng sekä Liang Wenbo. Kumpikaan heistä ei ole tunnettu tasaisuudestaan, joten joku amatööriyllättäjä voi hyvinkin kukistaa vaikka molemmat. Toki monessa osassa kaaviota on vain 1-2 nimimiestä, ja heistä jonkun yllätystappio amatöörille muuttaisi tilanteen päälaelleen.

Kolmas kierros tuleekin olemaan erittäin ratkaiseva. Monella ammattilaispaikastaan taistelevalla pelaajalla on melko kevyeltä vaikuttava reitti sinne, mutta 16 parhaan joukkoon pääseminen edellyttääkin monelta jo hyvää päänahkaa. On myös hyvin mahdollista, että joissakin kolmoskierroksen otteluissa on vastakkain kaksi amatööriä. Monelle pelaajalle kolmannen kierroksen ottelu voi olla uran toistaiseksi tärkein, ja paikka neljännelle kierrokselle olisi jo harppaus kohti ammattilaisuutta. Puolivälieräpaikka todennäköisesti varmistaisi ammattilaiskortin. Haining Openissa onkin erittäin suuret panokset. Monelle pelaajalle turnaus on ainoa realistinen mahdollisuus uusia ammattilaispaikka ennen Qualifying Schoolia.

Kuva: Monique Limbos


Edellinen artikkeliBulgarian Openin kaavio julkaistu – Robin Hull ei osallistukaan
Seuraava artikkeliFu vakuuttavassa vireessä, monet amatöörit heti pihalle