Hawkins voitti O’Sullivanin trillerissä

Ronnie O'Sullivan & Barry Hawkins
Kuva: Monique Limbos

Barry Hawkins eteni jälleen kerran MM-turnauksen puolivälieriin voitettuaan Ronnie O’Sullivanin 13-12 todellisessa jännitysnäytelmässä. Huipputason ottelu tarjosi viihdettä toden teolla.

Hawkins johti ottelua 9-7 kahden jakson jälkeen, mutta O’Sullivan kavensi suurella sarjalla. Seuraava freimi meni Hawkinsille viimeisellä mustalla. O’Sullivan löi keskivaikean eräpallon ohi ja hävisi pitkähkön turvataiston. Viisinkertainen maailmanmestari kavensi tekemällä jälleen suuren sarjan, mutta viimeistä taukoa edeltänyt 20:s erä meni Hawkinsille väripalloilla.

Tauon jälkeen O’Sullivan sai Hawkinsin ohilyönnin jälkeen paikan, mutta hän löi helpon pallon ohi. Hawkins kuittasi 94 pisteen sarjalla, joka vei hänet 12-9-johtoon. O’Sullivan ei kuitenkaan antanut periksi. Hän teki 124, 88 (pelkillä mustilla ja punaisilla) ja 63 pisteen sarjat ja tasoitti tilanteeksi 12-12. Tasoituksen tuoneessa erässä Hawkins onnistui tekemään snookerin, mutta hän olisi tarvinnut vielä toisen voittaakseen erän. Freimi kuitenkin ratkesi, kun hän yritti lyödä pussin suulla ollutta pinkkiä pois sieltä, mutta pallo menikin toiseen pussiin.

Mainos:

Katkaisufreimi alkoi pitkällä turvataistolla, jonka aikana monta punaista meni aloituspäätyyn ja moni niistä vieläpä kiinni valleihin. Ensimmäinen kunnon paikka tuli Hawkinsille O’Sullivanin turvalyönnin epäonnistuttua. Hän tekikin hienon 56 pisteen sarjan ja otti tukevan otteen jatkopaikasta, vaikka pallot riittivät vielä O’Sullivanillekin. Sarja päättyi epäonnistuneeseen päällevetoon ja turvalyöntiin. Muutaman turvalyönnin jälkeen O’Sullivan pussitti komean pitkän punaisen ja pääsi mustan päälle. Hän onnistui vieläpä hajottamaan punaisia, ja kaikki paitsi yksi olivat kohtuullisesti pelissä. Ottelu kuitenkin ratkesi, kun moninkertainen maailmanmestari pussitti yhdellä lyönnillä sekä punaisen että valkoisen. Hawkins pääsi pussittamaan ratkaisevat pallot eikä vastustaja enää palannut pöydälle.

Ottelu oli erittäin kovatasoinen ja todellinen trilleri. Sitä on ehditty jo kuvailla Cruciblen historian parhaaksi otteluksi, mikä saattaa jo olla hieman liioittelua, mutta huippuluokan peli tämäniltainen joka tapauksessa oli. Esimerkiksi pussitusprosentit olivat huippuluokkaa ja yksi epäonnistunut lyönti saattoi hyvinkin maksaa erävoiton. Sarjojen valossa O’Sullivan (12 vähintään 50 pisteen sarjaa, joista neljä satasia) oli Hawkinsia (7/1) selvästi edellä etenkin jos huomioidaan, että O’Sullivanin kaikki sarjat olivat yli 60-pisteisiä, Hawkinsilla neljä seitsemästä, mutta toisaalta Hawkins voitti järjestään kaikki turvalyöntien täyttämät ja usein vasta väreillä ratkenneet erät.

Monien mielestä uransa parhaan ottelun pelannut Hawkins on neljättä kertaa peräkkäin MM-puolivälierissä. Kolmena edellisvuotena hän on edennyt kahdesti välieriin ja kerran finaaliin. Ennen vuotta 2013 hän oli edennyt avauskierrokselta jatkoon vain kaksi kertaa seitsemällä yrityksellä, mutta nykyään hän selvästikin viihtyy Cruciblessa. Kahtena kolmesta edellisestä turnauksesta hän oli hävinnyt juuri O’Sullivanille, joka johti kaksikon keskinäisiä otteluita 9-1 ennen tuoreinta kohtaamista.

Myös John Higgins eteni puolivälieriin. Hän johti Ricky Waldenia kahden jakson jälkeen tukevasti 10-6. Higgins voitti kolmannen jakson ensimmäisen erän siirtyen erittäin vahvaan johtoon, mutta Walden kavensi 62 ja 84 pisteen sarjoilla. Higgins kuitenkin vastasi 92 ja 99 pisteen breakeilla ja voitti ottelun 13-8. Puolivälieräpaikka on hänelle jo uran kahdestoista MM-turnauksista.

Otteluohjelma ja kaikki tulokset

Kuva: Monique Limbos


Edellinen artikkeliDing ja Wilson MM-turnauksen puolivälieriin
Seuraava artikkeliNeljä jäljellä MM-kisoissa – McManus suurin yllättäjä