Dartsin supertähdet saapuvat pelaamaan Helsingin Jäähalliin – lipunmyynti on käynnissä

Helsingin

Helsingin Jäähallissa järjestetään 1. joulukuuta huippuluokan darts-turnaus, jossa nähdään peräti kolme maailman TOP5-heittäjää.

Suomessa vallitsee melkoinen buumi snookerin ja dartsin parissa, mikä näkyy lajien suosiona ihan television katselulukuina, mutta myös siinä, että Suomeen tuodaan huippuluokan tapahtumia.

Viikonloppuna päästiin todistamaan snookerin maailmantähtien edesottamuksista Helsingin Kulttuuritalolla. Samaisen tapahtuman järjestäjä tuo nyt myös maailman parhaimmat dartsin heittäjät Suomeen, kun Helsingin Jäähallissa käydään huippuluokan kutsuturnaus 1. joulukuuta. Paikalla nähdään hollantilainen Michael van Gerwen, hallitseva maailmanmestari Luke Humphries sekä walesilainen Gerwyn Price. Kattauksen täydentää Simon Whitlock sekä neljä myöhemmin julkistettavaa suomalaisheittäjää.

Mainos:

Lipunmyynti käynnistyi maanantaina klo 09:00, joten voisi kuvitella, että liput menevät kuumille kiville, kun aikaisemmin dartsia television puolelta seuranneet pääsevät näkemään idolinsa nyt livenä. Pääset suoraan lippukauppaan TÄSTÄ!

Sunnuntaina julkaistiin myös huippuluokan snookerturnaus vuodelle 2025. Tapahtuma on jatkoa Helsingin Kulttuuritalolla käydylle turnaukselle, mutta pelaajakattaus on vielä pykälää kovempi. Lisätiedot tuosta tapahtumasta pääset lukemaan TÄÄLTÄ!


Edellinen artikkeliPikahälytyksen Helsinkiin saanut Ali Carter juhli finaalissa – hallitseva maailmanmestari joutui pettymään
Seuraava artikkeliYksi historian onnekkaimmista voitoista – naispelaajalla kävi tuuri kahdessa perättäisessä freimissä Q Schoolissa