Robin Hull kärsi Shanghai Mastersin karsintojen toisella kierroksella 5-2-tappion Englannin Liam Highfieldille. Lupaava 25-vuotias pelasi jo toisen peräkkäisen vahvan ottelun ja eteni kahden voiton päähän matkasta Kiinaan.
Noin 35-minuuttinen nihkeä avauserä päättyi Hullin voittoon viimeisellä sinisellä. Suomalainen voitti väreillä myös toisen erän, vaikka Highfield siirtyikin alussa noin 40 pisteen johtoasemaan. Sen jälkeen englantilainen nosti tasoaan, mutta Hull ei siihen pystynyt. Highfield tasoitti 127 ja 70 pisteen sarjoilla taukotilanteeksi 2-2.
Tauon jälkeen Highfield teki 58 pisteen sarjan ja oli lähellä 3-2-johtolukemia. Hän kuitenkin päästi vastustajansa vielä pöydälle, mutta sarja jäi 24 pisteeseen. Seuraavassa erässä Hull sai ensimmäisen mahdollisuuden, mutta sarja katkesi jälleen 24 pisteen kohdalla. Highfield teki 74 pisteen sarjan ja siirtyi 4-2-johtoon.
Viimeiseksi jäänyt erä alkoi Highfieldin sarjalla, joka kuitenkin katkesi noin 30 pisteen kohdalla. Hull teki ottelun suurimman sarjansa, mutta sille tuli mittaa vain 35 pistettä. Highfield pääsikin takaisin pöydälle ja voitti kahdella pienellä sarjalla myös viimeisen erän.
Hull teki 34 ja 35 pisteen sarjat sekä kolme 20-25 pisteen breakia. Highfield puolestaan ylitti 50 pisteen rajan neljä kertaa ja teki ottelun viisi suurinta sarjaa, joten paremmasta ei jäänyt epäselvyyttä. Nyt hänellä on kuitenkin muutama viikko aikaa harjoitella ennen seuraavaa turnausta. Suomalaisen kausi jatkuu elokuun lopussa Paul Hunter Classicissa Saksassa.
Karsintojen otteluohjelma ja kaikki tulokset
Kuva: Monique Limbos