Irania edustavalle Hossein Vafaei Ayourille myönnettiin viisumi Britanniaan yli kolmen vuoden yrittämisen päätteeksi. 20-vuotias iranilainen pystyy nyt siis osallistumaan Main Tourin turnauksiin, sillä hänellä on pelioikeus ammattilaiskiertueelle. Tätä ennen hän on pystynyt osallistumaan ainoastaan kilpailuihin, jotka pelataan kokonaisuudessaan Aasiassa – siis myös karsinnat. Hän onkin pelannut ainoastaan kuuden punaisen MM-kisoissa ja Asian Tourin osakilpailuissa.
Vuonna 2011 – 16-vuotiaana – Vafaei Ayouri eteni Aasian U21-mestaruusturnauksen finaaliin, mutta hävisi Main Tourillakin väläytelleelle Cao Yupengille 7-3. Välierissä iranilainen tiputti 6-3-lukemin Li Hangin, joka on tällä hetkellä Main Tourin yhden kauden rahalistalla sijalla 42. Myöhemmin samana vuonna hän voitti amatöörien MM-kultaa vain 17-vuotiaana. Iranilaisesta tuli kaikkien aikojen nuorin saavutukseen pystynyt pelaaja. Voittonsa myötä hän sai ammattilaisoikeuden kausiksi 2012-2014, mutta koska hänelle ei myönnetty viisumia, hän ei voinut pelata Main Tourilla.
World Snooker kuitenkin jatkoi iranilaisen ammattilaisoikeutta kaudelle 2014-2015 viisumiongelmien takia. Se ei kuitenkaan nuorukaista lohduttanut, koska viisumia ei myönnetty vieläkään. Sen sijaan toukokuussa 2014 hän osallistui amatöörien U21-MM-kisoihin ja voitti ne. Hän voitti lohkovaiheen kaikki neljä otteluaan hävittyään niissä yhteensä yhden freimin ja jatkoi vakuuttavaa taivaltaan pudotuspeleissä 5-0-, 5-1- ja 6-4-voitoillaan. Välierissä iranilainen teki kaikkien aikojen ensimmäisenä pelaajana 147:n amatöörien MM-kisoissa ja marssi finaaliin 7-3-voitolla. Finaalissa Ayouri, joka teki turnauksen aikana maksiminsa lisäksi myös kisojen toiseksi suurimman breakin (139), voitti Josh Boileaun 8-3.
Myös U21-MM-kilpailujen voitto varmisti Ayourille Main Tour -paikan. Sen hän sai kausiksi 2015-2016 ja 2016-2017 eli hän pääsee ensi kaudella aloittamaan puhtaalta pöydältä ilman takamatkaa. Useita maksimeita tehnyt iranilainen on kiistatta Main Tour -tason pelaaja, ja on sääli, että hänelle myönnettiin viisumi vasta nyt. Joka tapauksessa viimeistään ensi ellei jopa tällä kaudella hänen otteitaan pääsee seuraamaan myös Main Tourilla. Laittakaa nimi mieleen, tästä kaverista kuullaan vielä!