Pohjois-Irlannissa taistellaan Alex Higgins -trophystä – Hull aloittaa Brownia vastaan

Snookerin UK Championship Robin Hull | FinnSnooker.com

Kauden toinen Home Nations -sarjan turnaus käynnistyi maanantaina Belfastissa. Alex Higgins -trophystä ja 75 000 punnan voittopalkinnosta on taistelemassa 128 ammattilaissnookeristia, mukaan lukien tuore Champion of Champions -mestari Ronnie O’Sullivan, miljoonan punnan jättipotista English Open -voittonsa jälkeen unelmoiva Stuart Bingham, sekä Suomen Robin Hull, joka kohtaa avausottelussaan tiistaina kotimaassaan pelaavan Jordan Brownin.  

Snookerpelaajan kannalta äärimmäisen hankalasta servikaalisesta dystoniasta kärsivän Hullin alkukausi on ollut alavireinen: voittoja suomalaiselle on kertynyt syksyn aikana kahdeksasta ottelusta vain kaksi. Edellisessä ottelussaan suomalainen haastoi Kiinan ykköstähden Ding Junhuin tasaiseen vääntöön, mutta joutui lopulta taipumaan 6-4-tappioon.

Tiistain vastustaja Brown löytyy rankingista Hullin alapuolelta, mutta Q-schoolin kautta ammattikiertueelle palanneen 31-vuotiaan alkukausi on ollut lupauksia herättävä. Brown on edennyt sekä Paul Hunter Classicissa että English Openissa kolmannelle kierrokselle, ja on ottanut voitot muun muassa Jimmy Robertsonista sekä Luca Brecelistä. 

Viime aikoina karuista kaavioista kärsinyt Hull voi kuitenkin olla tyytyväinen arpaonneensa; Brown tarjoaa juuri sellaisen vastuksen, jota vastaan itseluottamusta peliinsä hakeva suomalainen voi saada moottorinsa rullaamaan. Tiistai-iltana kello 21:00 alkavan ottelun voittaja kohtaa seuraavana joko Tian Pengfein tai Mike Dunnin. 

English Open -voittaja Binghamiin kohdistuu Pohjois-Irlannissa keskimääräistä enemmän silmäpareja: kaikkien neljän Home Nations -turnauksen voittajalle tarjolla oleva miljoonan punnan potti on ainoastaan Binghamin tavoitettavissa. Vaikka todennäköisyys jättipottien jättipotille onkin minimaalinen, toivoo moni vuoden 2015 maailmanmestarille hyvää turnausta, jotta spekulaatiot snookerhistorian suurimmasta palkintopotista pysyisivät hengissä ainakin vähän pidempään. Bingham saa avausottelussaan vastaansa kokeneen konkarin Peter Linesin. 

Champion of Champions -turnauksen huippudramaattisen finaalin voittanut Ronnie O’Sullivan ei varsinaisesti uhkunut intoa puhuessaan matkasta Pohjois-Irlantiin Coventryssä finaalin jälkeisessä haastattelussaan. 42-vuotias maestro aloittaa ”tarpomisensa” Belfastissa Iranin Soheil Vahaedia vastaan tiistaina. Karmealla tavalla O’Sullivanille sunnuntaina hävinneellä Kyren Wilsonilla palautumisaikaa on vielä vähemmän, sillä Wilson pelaa avausottelunsa Lee Walkeria vastaan jo maanantai-iltana.

Mark Allen on ollut viime viikkona snookerkiertueen tehokkain suorittaja, ja tuore International Championship -mestari ja Champion of Champion -semifinalisti on varmasti innokas esittelemään huippuvirettään kotiyleisölleen. Allen kohtaa maanantaina avausottelussaan Kiinan Niu Zhuangin. 

Myös Northern Ireland Open-turnauksen otteluita pääset seuraamaan ilmaiseksi Unibet-TV:n välityksellä, sekä Eurosportin kanavilla!


Edellinen artikkeliHuh, mikä trilleri – Onnekas O’Sullivan kolmatta kertaa mestareiden mestari!
Seuraava artikkeliRonnie O’Sullivan – Soheil Vahedi ilmaiseksi – tässä snooker live stream