Suomen Robin Hull on erän verran tappiolla Barry Pinchesiä vastaan ensimmäisen karsintaottelunsa avausjakson jälkeen. Hull voitti ensimmäisen erän nopeasti, mutta sen jälkeen Pinches näytti, millainen hänen piinapenkkinsä voi pahimmillaan olla. Seuraavat erät nimittäin olivat todella nihkeää vääntöä, ja pitkän jakson päätteeksi Pinches olikin erän erolla johtoasemassa.
Avausjakso alkoi Hullin 78 pisteen sarjalla, joka vei suomalaisen nopeasti johtoon, mutta sen jälkeen ottelu muuttui paljon nihkeämmäksi eikä suuria sarjoja hetkeen nähty. Suomalainen voitti noin 40 minuuttia kestäneen toisen erän väreillä, mutta seuraava, myös yli puoli tuntia kestänyt freimi meni lopulta Pinchesille. Neljänteen erään englantilainen teki 71 pisteen sarjan, joten vartin tauolle mentiin 2-2-lukemissa.
Pienen paussin jälkeen Pinches siirtyi ensi kertaa johtoon ottelussa voitettuaan viidennen erän. Hän siirtyi erässä nopeasti pistejohtoon reilulla 40 pisteen sarjalla, jonka jälkeen freimistä tulikin jälleen erittäin nihkeä eikä kumpikaan saanut kunnon sarjoja. Seuraavassa erässä Hull teki pitkän väännön jälkeen noin 40 pisteen sarjan, ja toinen vastaava vei suomalaisen 4-3-johtoon. Pinches ei kuitenkaan antanut periksi vaan tuli ensin tasoihin 50 pisteen sarjalla ja teki jakson viimeiseen erään 71 pisteen sarjan siirtyen 5-4-johtoon avausjakson päätteeksi.
Ensimmäisen erän jälkeen ottelun tempo muuttui päälaelleen, ja nihkeät erät suosivat kokenutta englantilaista. Hull ei saanut tehtyä sarjoja totuttuun tapaan ja joutuikin takaa-ajoasemaan. Lauantai on kuitenkin uusi päivä – ottelu on täysin auki. Varsin positiivista on että vaikka ottelun avausjakso oli täynnä turvapeliä ja nihkeitä eriä – Pinchesin erikoisalaa – Hull pani Pinchesille tasaväkisesti kampoihin. Toinen jakso voi hyvinkin olla luonteeltaan täysin erilainen.
Toinen jakso pelataan lauantaina klo 16.30 alkaen, ja jatkopaikkaan vaaditaan kymmenen erävoittoa.
Kuva: Monique Limbos