Hull jäi O’Brienin jalkoihin – Hamilton pääsee puolustamaan mestaruuttaan Berliiniin

suomalaispelaajat Robin Hull | FinnSnooker.com
Kuva: Monique Limbos

Suomen Robin Hull jäi yhden otteluvoiton päähän paikasta alkuvuonna Berliinissä pelattavaan German Mastersiin. Ratkaisevassa karsinaottelussa suomalainen hävisi Irlannin Fergal O’Brienille selkein lukemin 5-2. Viime vuonna Tempodromessa ikimuistoisen ensimmäisen rankingturnausvoittonsa ottanut Anthony Hamilton sen sijaan pääsee puolustamaan turnausvoittoaan paikan päällä voitettuaan Mitchell Mannin niukasti 5-4. 

Breikkien puolesta O’Brien ja Hull väänsivät tasaväkisesti, sillä molemmat keräsivät ottelussa kolme yli viidenkymmenen pisteen lyöntisarjaa. Tasaiset erät kuitenkin kääntyivät kovalla prosentilla 45-vuotiaalle irlantilaiselle, joka karkasi heti ottelun alkuun 3-0 -karkumatkalle, jota Hull ei parista erävoitosta huolimatta pystynyt kirimään kiinni.

Suomalaisen syyskausi oli pettymysten sävyttämä: parhaiksi saavutuksiksi jäivät Riga Mastersin ja Northern Ireland Openin kolmannen kierroksen paikat. Hull nappasi kyllä tukun yksittäisiä hyviä päänahkoja, mutta onnistumisia seurasi aina nopeasti alakanttiin sujunut ottelu. Breikintekijänä suomalainen on edelleen parhaimmillaan huippuluokkaa, mutta kevätpuolella myös tasaisempia eriä pitäisi pystyä kääntämään paremmalla prosentilla kotiin.

Puolustava mestari Hamilton oli lähellä pudota turnauksesta jo ennen pääsarjan alkamista, mutta pinnisti 76 ja 67 pisteen sarjojen avulla rinnalle ja ohi vastustajastaan Mannista. Scottish Openissa turnausvoittajaksi palannut Neil Robertson sen sijaan hävisi perjantain karsintaottelunsa aina vaaralliselle Tom Fordille 5-3. Turnausvoittonsa myötä 16:sta parhaan joukkoon rankingissa palannut Robertson joutuu yhä pelaamaan hyviä turnauksia keväällä varmistaakseen suoran paikkansa MM-kisoihin.

Judd Trump joutui todella tiukoille jälleen yhden lupaavan kiinalaisnuorukaisen käsittelyssä, kun 17-vuotias Yuan Sijun johti englantilaistähteä kovatasoisessa ottelussa parhaimmillaan 4-2. Trump kiri kuitenkin komeasti rinnalle ja ohi, päättäen ottelun kolmanteen yli sadan pisteen sarjaansa.

Muutenkin huippunimet hoitivat leiviskänsä kunnialla, kun niin Mark Selby, Ding Junhui, Mark Allen, Mark Williams, Barry Hawkins sekä Shaun Murphy etenivät tammi- helmikuun vaihteessa pelattavaan pääsarjaan. Kiireinen snookersyksy on nyt saatu pakettiin, ja seuraavan kerran ammattilaissnookeria pelataankin vuonna 2018 Championship Leaguen ja kauden toisen arvoturnauksen Mastersin merkeissä!

Kuva: Monique Limbos 


Edellinen artikkeliHull taistelee O’Brienin kanssa paikasta German Mastersiin
Seuraava artikkeliVideo: Kuluneen vuoden 50 hienointa snookerlyöntiä!