Hull kärsi tappion UK Championshipissa – Highfieldin vahva loppu riitti 6-4-voittoon

Robin Hull | FinnSnooker.com
Robin Hull | FinnSnooker.com

Robin Hull putosi kauden ensimmäisestä Triple Crown -turnauksesta UK Championshipista jo ensimmäisellä kierroksella. Suomen ainoa snookerammattilainen hävisi avausottelunsa Englannin Liam Highfieldille vahvasta alustaan huolimatta lukemin 6-4. Tiistaina alkaneen turnauksen avauspäivät ovat eteni ilman suurempia yllätyksiä keskiviikko-iltaan saakka, mutta sitten pamahti, kun sekä Shaun Murphy että Ryan Day hävisivät avausottelunsa lyhyen ajan sisällä. 

Edellisessä turnauksessaan Pohjois-Irlannissa kolmannelle kierrokselle saakka edennyt Hull aloitti keskiviikkoaamun ottelunsa lupauksia herättävästi: kaksi ensimmäistä erää olivat molemmat suomalaisen heiniä 106 ja 67 pisteen sarjojen avulla.

Kolmannessa 52:ksi turnauksessa sijoitettu Highfield kuitenkin löysi pelinsä, ja tasoitti taukolukemiksi lopulta tasaisen erän päätteeksi 2-2. Kaksikosta Hullilla oli enemmän jossiteltavaa tässä vaiheessa, ja se kenties näkyi tauon päätyttyä. Highfield hallitsi viidettä erää ja ryösti itselleen myös kuudennen 52 pisteen sarjan avulla.

Mainos:
1X2-Kisa 680x240

Vielä ei ollut suomalainen kuitenkaan valmis periksi antamaan: 64 pisteen sarja kavensi lukemia, ja sinivalkoisia toiveita lisäsi komealla puhdistuksella kotiin nipistetty kahdeksas erä. Tässä vaiheessa 28-vuotias englantilainen kuitenkin vaikutti päättävän, että jarruttelun aika on ohi, ja 78 ja 96 pisteen sarjat veivät Highfieldin vastaansanomattomasti jatkoon. Viimeisen kahden erän osalta ei suomalaisittain juuri seliteltävää jäänyt, sillä Hull ei tehnyt näihin freimeihin pistettäkään.

Highfieldin ja Hullin ottelu jatkoi avauspäivältä tuttua teemaa, sillä vain kolmessa tiistaina pelatussa ottelussa heikommalta rankingisijalta löytynyt pelaaja onnistui kääntämään ottelun voitokseen. Näistä tapauksista huomioitavin oli vuoden 1997 maailmanmestarin Ken Dohertyn komea 6-2-voitto Kiinan lupaavasta nuorukaisesta Yuan Sijunista. Doherty kohtaa toisella kierroksella todennäköisesti Ronnie O’Sullivanin, joka kohtaa torstaina avausottelussaan amatööri Luke Simmondsin. 

Turnauksen ensimmäisen puolentoista päivän aikana kärkipelurit selvittivät avausottelunsa ilman minkäänlaisia ongelmia. Stuart Bingham, Judd Trump, Kyren Wilson ja Marco Fu voittivat kaikki avausottelunsa puhtaasti 6-0, ja lisäksi Jack Lisowski, Ding Junhui ja Neil Robertson hoitivat urakkansa vain yhden tai kahden hävityn erän säestämänä.

Korkeimmalle rankattu putoaja tiistain ja keskiviikon avausjakson aikana oli rankinglistan 30. Ricky Walden, joka hävisi Walesin Jak Jonesille katkaisuerässä 6-5. Jonesin lopetus oli vahva, sillä 5-3-takaa-ajoasemasta hän teki 98 ja 114 pisteen sarjat ennen kuin voitti tasaisen deciderin.

Keskiviikkoiltana nähtiinkin sitten lyhyeen aikaan kaksi jättiyllätystä, kun niin Ryan Day kuin Shaun Murphykin putosivat turnauksesta lyhyen ajan sisällä. Day hävisi selkeästi 6-2 sijalle 117 sijoitetulle 23-vuotiaalle, ensimmäistä ammattilaiskauttaan pelaavalle Joe O’Connorille, ja Murphy sen sijaan jäi kakkoseksi lukemin 6-3 36-vuotiaalle Chen Feilongille, joka on myös ammattilaisdebytantti.

UK Championship -turnauksen televisionnista vastaa Suomessa tutusti Eurosport, ja lisäksi otteluita pääsee seuraamaan ilmaiseksi Unibet-TV:n välityksellä. Turnauksen otteluohjelmaan ja aikatauluun pääset tutustumaan TÄSTÄ ja ennakkotekstimme turnaukseen löydät TÄSTÄ. 

Kuva: Monique Limbos 


Edellinen artikkeliSnooker live stream – tässä keskiviikon UK Championship -ottelut
Seuraava artikkeliSnooker live stream – tässä torstain UK Championship -ottelut