Indian Openin villit kortit selvillä, Advani mukana

Pankaj Advani
Pankaj Advani

Indian Openin villin kortin pelaajat on selvitetty. Korteista pelattiin monimutkainen karsintaturnaus, joka alkoi neljällä eri puolilla maata järjestetyillä esikarsintaturnauksilla. Jokaisen turnauksen neljä parasta sai paikan varsinaiseen karsintaturnaukseen. Osanottajia oli melko paljon, joten jatkopaikkaan tarvittiin 3-5 otteluvoittoa. 16:n esikarsinnoista tulleen pelaajan lisäksi nelipäiväiseen karsintaturnaukseen pääsi maaliskuussa järjestetyn Intian kansallisen mestaruuskilpailun kahdeksan parasta pelaajaa.

Karsintaturnauksen 24 pelaajaa jaettiin kuuteen neljän hengen lohkoon. Jokaisen lohkon kaksi parasta eteni pudotuspeleihin niin, että lohkovoittajat kohtasivat aina jonkun toisen lohkon kakkosen. Pudotuspeleissä yksi otteluvoitto riitti villin kortin paikkaan. Pankaj Advani, joka vetäytyi Main Tourilta, otti odotetusti yhden kuudesta villin kortin paikasta. Heti Aditya Mehtan jälkeen Intian kansallisen rankingin kakkonen Advani voitti Rafath Habibin puhtaasti 4-0. Ensimmäiseen erään Habib, jonka kansallinen rankingsija on 16:s, sai 51 pistettä, mutta sen jälkeen hän sai ottelun lopuissa erissä vain 26 pistettä. Advani on ammattilaistason pelaaja, joten hänen voittonsa ei todellakaan ole yllätys. Viime kauden Indian Openin puolivälieriin edennyt Advani voi haastaa kenet tahansa ammattilaisen.

Muut paikat menivät tuntemattomammille pelaajille. Villillä kortilla Indian Openissa pelaavat Advanin lisäksi Faisal Khan, Neeraj Kumar, Brijesh Damani, Dharminder Lilly sekä Sumit Talwar. Suurin yllättäjä oli Kumar, joka on Intian rankingissa vasta 44:s. Hän voitti Manan Chandran, joka on kansallisessa rankingissa yhdeksäs, 4-1. Talwar on rankingin 21:s ja muut neljä pelaajaa sijoilla 2-6. Rankingin kolmonen, Kamal Chawla, hävisi kuudennella sijalla olevalle Faisal Khanille 4-2.

Mainos:

Indian Open siirrettiin maaliskuulle, joten karsijoilla on rutkasti aikaa valmistautua turnaukseen. Alun perin se piti pelata lokakuussa. Villin kortin pelaajat tulevat mukaan 64:n kierroksella, jonne päästäkseen ammattilaisten on voitettava yksi karsintaottelu.


Edellinen artikkeliInternational Championshipin kaavio julkaistu: kaikki huiput mukana, Hull ei
Seuraava artikkeliInternational Championshipin karsintojen aikataulu ja tulokset